Jumbon Fazerilla ja panikoiva äiti

Eilen käytiin kahvittelemassa Jumbon Fazerilla. Stadissa on tullut käytyä Fasulla useammankin kerran, mutta tuolla Jumbon kahvilassa ei ole tullut käytyä.

Paikka oli isompi kuin mitä olin kuvitellut ja ruokailijoita tuntui olevan melkein enemmän kuin kahvittelijoita. Me kuitenkin ihan vain kahviteltiin, vaikka puhuttiin että täytyy joku päivä mennä lounastamaan tuonne.

Monissa asioissa olen sitä mieltä, että perusmakuja ei pitäisi lähteä sotkemaan. Tällä tarkoitan, että kahvi kahvina ja suklaa suklaana jne. Nyt kuitenkin tehtiin poikkeus ja päätettiin kokeilla Fasun helmikuun kahvia ja otettiin vadelmacappuccinot. Oli sitten ensimmäinen ja viimeinen kerta kun pilaan kahvini makusiirapilla eli en tykännyt, eikä tykännyt J:kään.

Mutta tuo suklaapohjainen juustokakku ei kuitenkaan pettänyt, vaan oli hyvin täyttävää ja herkullista. J otti Stockmannin 150v. juhlavuoden kunniaksi tehdyn juhlaleivoksen, valkosuklaasta ja pistaasista.

Pienimies on perinyt äidiltää tuon pullahiireyden ja hän saikin herkutella nyt ihan kunnolla pillimehulla ja isolla voisilmäpullalla. NAM.

Mutta kaiken kaikkiaan tykkäsin paikasta ja voin helposti kuvitella löytäväni itseni sieltä myös uudestaan. Tosin ensi kerralla en kahviani sotke makusiirapeilla!!

Nyt pitäisi olla suuntaamassa jo nukkumaan, sillä huomenna on tiedossa aikainen herätys ja melko jännä päivä. Huomenna on  nimittäin se meidän pienen pojan leikkaus. Kirjoitin tästä jo alku syksystä kun lääkäri antoi leikkauspäätöksen ja jo silloin mietin, että meidän urhea pieni poika selviää varmasti reippaana tästä päivästä ja kokemuksesta mutta äidistä ei ole takuita. Samat ajatukset on vieläkin ja hieman tosiaan jännittää, että kuinka raskasta se onkaan viedä oma lapsi sairaalaan nukutettavaksi ja leikattavaksi. Onneksi operaatio on kuitenkin pieni, eikä sairaalaan tarvitse jäädä yöksi. Nyt kuitenkin huominen jännittää sen verran ja ajatuksia pyörii päässä, että saa nähdä saako ensi yönä nukuttua ollenkaan.