tiistai 30. lokakuuta 2012

Taas löytyi uusi tee ja uutta väriä kynsiin

Stockan herkusta tarttui tänään matkaan taas uusi paketillinen teetä, Clipperiltä tietysti. Tällä kertaa silmiin osui paketti valkoista teetä vaniljalla maustettuna. En oo aikoihin valkoista teetä maistellutkaan, joten ihan kivaa vaihtelua.


Herkussa oli ihan kivasti valikoimaa Clipperin teestä ja sieltä löytyi mun mielestä muutamia sellasia mitä ei ihan perusmarketeista (cittari & prisma) oo löytyny. Hintatasoa en tajunnu tosin sen tarkemmin katella mut sellanen käsitys, ettei poikkea noiden markettien muutamien eurojen hinnoista.


Tänään oltiin illalla kattomassa taas lätkää ja tällä kertaa vuorossa HIFK:n juhlaottelu. Oli hieman outoa, kun eilen kävin Jumbon Stockalla lippupalvelusta kysymässä pt-lippua, niin ei ollut yhtään jäljellä. Tänään kun soitettiin niin lippuja kuulemma oli muttei voinut puhelimitse varata eli piti suunnata lippupalveluun ja niinpä käytiin lippu hakemassa Stadin Stockan lippupalvelusta. Outoa, mutta kylläpä pt-paikat olikin ihan täynnä että kai me saatiin jonkun peruutuslippu.

Mutta matsista enemmän omassa postauksessaan ja laitetaan myös vähän kuvia sieltä. J:llä nimittäin oli järkkäri mukana ja hän napsi kuvia pitkin peliä, jeeee. Lakkasin muuten kynnetkin ihan tätä juhlaottelua varten punaseks. Hiukka hurjat omaan makuun mut silti aika kivat! :)

Onnea HIFK ja hyvää yötä!! <3

2 kommenttia:

  1. Kiitoksia teevinkistä, täytyy tuota jossain vaiheessa itsekkin maistella. PS. blogistani löytyy lisää hyviä teesuosituksia :)

    VastaaPoista