lauantai 10. marraskuuta 2012

Pähkäilyä joulukalenterin kanssa

Eilen hieman pääsi lipsahtamaan kun käytiin Stockalla pyörähtämässä.Ne joulukoristeet on Jumbon Stockalla ihan siinä yläkerrassa ovensuussa ja kun kerran sain ihan rauhassa itsekseni siinä pyöriä ni voihan sen arvata kuinka siinä kävi. Aivan ihania!


Oltiin itseasiassa etsimässä L:lle sellaista joulukalenteripohjaa, mihin saisi itse laittaa ne lahjat. Meillä kun L ei syö karkkia, eikä varsinkaan suklaata niin nuo perinteiset joulukalenterit ei oikein toimi ja kaupoista löytyvät lelukalenterit ovat joko huomattavasti vanhemmille tai sitten enemmän tytöille suunnattuja. Ainut sopiva valmis lelukalenteri kaupoissa on se Muumikalenteri, mutta kun se oli meillä jo viime vuonna ja ne lelut siellä ovat lähestulkoon samat niin ei oikein toimi.

Päädyttiin lopulta joulusukkaan, kun sellainen löytyi aivan ihanan valkoinen, mihin ihastuin samantien. Joulusukan etuna on tässä vielä se, että sinne mahtuu hieman isommatkin lahjukset kun näihin valmiisiin kankaisiin joulukalentereihin.


Nyt vaan pitäisi alkaa keksimään sitten niitä joulukalenterin lahjoja. Meillä oli puhetta, että ei mitään isoja ja kalliita mutta jotain mistä poika tykkää. Muutama Joulu-DVD löytyi myös Stockalta alennuksesta, jotka sopivat ihan hyvin. Sitten mietittiin, että pikkuautot on meillä aina toimiva vaihtoehto ja ne muoviset eläin-figuurit. Sen lisäksi mietittiin että heijastimet voisi myös olla kivoja, L tykkää kovasti aikaisemmin saamastaan muumipappa-heijastimesta. Mutta mitä muuta? Ideoita? Mitä muuta pientä 2,5-vuotiaalle pojalle kun hinta voisi olla enintään viitisen euroa? Kaikki ideat otetaan mielellään vastaan!!

3 kommenttia:

  1. Moikka Sanna!Mä laitoin viime vuonna Eliakselle kalenteriin mm:ssa rusinoita, erilaisia tonttuloruja jotka luettiin yhdessä, pipareita, kirppareilta löytyi halvalla pikkuleluja(autoja yms.), muumisukat, tarroja..siinä jotain ideoita :) Meillä ainakin tuntui olevan kaikki jutut mieluisia kunhan vain pääsi kurkkaamaan pussiin :) Kiva elämäntäyteinen blogi sulla!T.Kata

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Kata ja kiitos! Kiva kun jätit kommentin!!! Noi piparit ja tarrat voisi olla sellasia mitkä vois meilläkin olla tykättyjä, ehkä rusinatkin. L ei tosin oo vielä maistanu rusinoita (ainakaan mitä nyt äkkiseltään muistan) ni vois olla ihan kiva uus juttu. Sit tuli mieleen, että ne minikirjat mitä monesti kauppojen kassoillakin on myynnissä ni vois olla kivoja :)

      Poista
  2. meil on ollu lapsilla kalenterissa esimerkiks schleich eläimiä, pikkuautoja, magneetteja, rusinoita, pieniä joulukoristeita, suklaata, pipari, legoja, askarteluvälineitä mm koristereijittäjiä, liimaa, tarroja, teroittimia, minikirjoja, legojunaradan osia (käytettynä ostettu), gogoja, piparimuotteja

    VastaaPoista