maanantai 25. marraskuuta 2013

Lounastreffit vaihtui perhelounaaseen

Kiva huomata, että maanantaitkin voi olla välillä mukavia päiviä. Ja aurinkoisia.


Aamupäivällä poika näytti sen verran räkäiseltä, että päätettiin jättää kerho tänään väliin. Meillä oli kuitenkin varattu ajat kyttikselle passihakemuksia varten joten liikkeelle oli lähdettävä. Kyttiksellä asiointi sujui tosi näppärästi ja noin vartissa oli äidin ja pojan passihakemukset jätetty ja oltiin valmiita jatkamaan matkaa. Oli muuten kiva yllätys, että vanhan passin saa nykyään säilyttää itsellään sellaisenaan. Kiva saada kerätä pojalle kaikki hänen passinsa niin, että hän pääsee sitten vanhempana katsomaan kertyneitä leimoja. Itseä harmittaa kun vanhoissa passeissa on mennyt sellaisia leimoja, mitkä olisi ollut ihan kiva säilyttää mutta onneksi nyt tuosta passista saa säilytettyä leimoja.


Ensin ajateltiin, että haetaan Torpanrannasta salaatit mukaan mutta päätettiin kuitenkin jäädä syömään sinne. Torpanrannan salaatti ei tälläkään kertaa pettänyt ja bonuksena vielä poika jaksoi lievästi lahjottuna istua pöydässä ihanan rauhassa.


Ruoan jälkeen otettiin pieni happihyppely vielä rannalla ja poika otti ilon irti huurteisesta maasta "Äiti, täällä on lunta. Otetaan sitä kotiin!". Siinä kun ihmeteltiin sitä huurtunutta maata ja pientä ohuelti jäätynyttä merta niin huomasin todellakin olevani talvi-ihminen ja kaipaavani talvea.


Loppuilta vietettiin vielä perheen kesken sohvalla leffoja katsoen. Pienen miehen toiveesta katsottiin Itse ilkimys 1 ja heti perään Itse ilkimys 2. Hauskoja leffoja, vaikka nyt jo toista kertaa J:n kanssa niitä katsottiin.


Kaikenkaikkiaan siis aika kiva maanantai!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti