maanantai 30. syyskuuta 2013

Eväsrepun kanssa luontoon

Syksyn raikkauden innoittamina eilen pakattiin reppuun eväät ja lähdettiin haukkaamaan happea ihan kunnolla luonnon keskelle. Uutelan luontopolulla hieman pettymystä toi, ettei luonnossa vielä oikein näkynyt syksyn värejä mutta muuten metsässä ja meren äärellä oli ihana reippailla.


Aamupalalla kun puhuttiin pojalle päivän reissusta niin poika pähkäili olisiko metsässä karhuja ja vähän arastellen sanoi, että ei mennä sellaiseen metsään missä voi olla karhuja. Nähtävästi kesältä on jäänyt mieleen kun puhuttiin karhujen asuvan metsässä.


Kahvi- ja evästauko pidettiin kalliolla meren ääressä ja niihin maisemiin voisi useamminkin mennä nauttimaan kahvia. Pojallekin maistui eväsleivät ja kurkunviipaleet ihan eri ruokahalulla kun jos niitä olisi kotona ruokapöydän ääressä syöty. Jälkkäripullasta puhumattakaan.


Kaksi kertaa jaksoi pojat poika kiertää sen Uutelan vihreän luontopolun ja matkaa kertyi noin viitisen kilsaa eli aika kiva päivälenkki, vaikka vauhti ei päätä huimannut.


Ihanan reipas ja raikas sunnuntai!
Ps. Ihan käsittämätöntä, että huomenna alkaa jo lokakuu!
Pss. Hyvää yötä! <3

2 kommenttia:

  1. Ihania tunnelmallisia kuvia sinulla! Hyvä fiillis välittyy tänne asti:)

    VastaaPoista