maanantai 23. syyskuuta 2013

Valopäitä liikenteessä

Ai, että pani vihaksi muutama kanssaliikkuja tuolla liikenteessä kun kävin viemässä poikaa kerhoon. Tänään mentiin kävellen kerhoon ja tossa matkalla on kaksi vähän isompaa tienylitystä (toisessa ylityksessä mennään neljän kaistan ja sporakiskojen yli). Kun lähdettiin pojan kanssa tästä ylittämään niin ekat kaksi kaistaa (ne meitä lähimmät) oli pysähtyny ja siinä oli loistava tilaisuus lähteä ylittämään tietä, eikä toiseen suuntaan mennyt vielä ollenkaan autoja. Jotenkin kuvittelin, että kun on aika kirkas keltainen takki päällä niin erottuisi hyvin siinä suojatiellä ja kun kädessä on pieni poika niin autoilijat tekisivät hyvin tilaa mutta ei. Tyytyväisenä siinä meni varmaan kahdeksan autoa kiihdyttäen meidän ohi, kun me seistiin keskellä risteystä suojatiellä.


Siinä vaiheessa kun joku autoilijoista painoi torvea ihan kunnolla niin nämä idiootit tajusivat vihdoin pysähtyä ja tehdä tietä. Kyllä muuten ketutti kun en voinut edes kansainvälisiä käsimerkkejä heilutella näille itsekeskeisille omahyväisille käytöstavattomille valopäille. Ja voin kertoa, mieli olisi tehnyt potkaista sitä ensimmäisenä ohiajanutta bemaria kylkeen, mutta päätin jättää väliin kun ajattelin että minuun se sattuisi kuitenkin enemmän, eikä viitti pojalle ihan kaikkea fiksua opettaa. Opetelkaa ihmiset liikennesäännöt ennen kun lähdette liikenteeseen. ARGH. Eikä muuten ollut eka kerta kun tuossa risteyksessä on ollut vastaavanlaisia ongelmia. Aikaisemmalla kerralla vierekkäisistä kaistoista toinen oli pysähtynyt mutta viereinen kaista ei meinannutkaan pysähtyä, onneksi ei kuitenkaan oltu ehditty vielä alle. Mutkan takaa kannattaakin kiihdyttäen tulla. Valopäät. Jalankulkijoiden päälle ei saa ajaa, varsinkaan suojatiellä, ihan vaan jos joku ei vielä tiennyt.


Myös muutama pyöräilijä nostatti hieman kiukkua kotimatkalla kun pienen lenkin kävin tekemässä. Jos kerran siellä on pyörätiet, niin ne on juuri pyöräilijöitä varten. Se kävelijöiden puoli on kävelijöille, eikä pyöräilijöille, ketkä haluavat polkea ystävän kanssa vierekkäin rupatellen. ARGH.

Reipasta maanantain jatkoa! :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti