lauantai 14. syyskuuta 2013

Unohtunut päivä Suokissa

Elokuulta on jäänyt roikkumaan yksi postaus, kuvat on katsottu jo valmiiksi mutta jotenkin aina tuli muuta että tämä jäi. Nyt jos vihdoinkin olisi tämän vuoro. Eli elokuun puolen välin kieppeillä päästiin vihdoin käymään Suokissa ja siellä sukellusveneessä, mitä poika oli odottanut jo keväästä lähtien.

Mutta tiedättekö mikä pettymys se oli pienelle, kun sukellusvene ei lähtenytkään sukelluksiin kun oltiin päästy kyytiin vaan pysyi vaan siinä paikallaan. Tämä järkytys hieman latisti sitä intoa sukellusveneen tutkailuun, vaikka silti joka paikka ja jokaikinen vipu sieltä katsottiin ja koskettiin. Vähän helpotusta toi kuitenkin kun sukellusvenettä pääsi itse ohjailemaan ja testaamaan niitä vipuja.


Itselle tuo kokemus oli myös hieno. Samaan aikaan ahdisti se ahtaus ja ne kaikki vempaimet siellä mutta silti houkutti ajatus millaista olisi päästä oikeasti sinne veden alle ja liikkeelle. Mutta kyllä tämän käynnin jälkeen ehdottomasti kaikki kunnia heille ketkä ovat tuolla sukellusveneellä olleet silloin aikanaan. En edes halua kuvitella millainen pauke ja kuumuus siellä on vaivannut, huh.


Huikea kokemus ja ehdottomasti käymisen arvoinen paikka. Voin hyvin kuvitella, että löydämme pojan kanssa itsemme tuolta myös uudestaan tulevina kesinä.


Sukellusveneen läheltä löydettiin (meille) uusi ihana kahvipaikka. Todella viihtyisä paikka ja paikanisäntä oli oikein kiltti kun toi lapsille lelukorin, minkä oli löytänyt jostain tiskin takaa. Meidän poika löysi sieltä lelukorista kiikarit ja sen jälkeenhän häntä ei meinannutkaan saada enää lähtemään, kun hän zoomaili vaan lokkeja.


Suokki kuuluu Stadin paikoista ehdottomasti kesään ja vähintää kerran kesässä siellä on ehdittävä käydä. Niin paljon pieniä kauniita yksityiskohtia, ihania kahviloita, kauniin värisiä rakennuksia ja paljon nähtävää. Myös se itse lauttamatka voi lapsen kanssa olla jo hauskaa ja jännää.


Pitkän päivän jälkeen jaksettiin vielä kävellä kaupungista kotiin ja mikäs siinä kauniissa 
auringonlaskussa kävellessä.

Ihana päivä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti