lauantai 3. tammikuuta 2015

Kaura-juustokakku

Pojan synttäreille viime keväänä tein ensimmäistä kertaa kaura-juustokakkua, kun sattumalta löysin reseptin Ruokapirkka-lehdestä. Toisen kerran tein tuon kakun vielä loppukesästä ja silloin ohjeiden mukaisesti marjahillo siihen juustokakun päälle. Lupailin tähän kakkuun reseptiä jo tuossa syksyn lopulla ja nyt jo se olisi tässä.


POHJA

150g digestivekeksejä
150g meijerivoita  
½ dl sokeria
2 dl kaurahiutaleita

TÄYTE

5 liivatelehteä
2 kananmunaa
1 rs (200g) vaniljatuorejuustoa
1 prk (250g) maitorahkaa
1 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
1 tlk (2dl) vispikermaa
1 sitruunan mehu (3/4dl)

PÄÄLLE

1ps (400g) pakaste marjasekoitus
3/4 dl hyytelösokeria

1. Murskaa keksit jauheeksi ja sulata rasva kattilassa. Sekoita rasvaan joukkoon sokeri, hienonnetut keksit ja kaurahiutaleet. Kiinnitä leivinpaperi irtopohjavuon (24cm) pohjalle ja painele keksiseos vuoan pohjalle ja reunoille. Laita pohja jääkaappiin kovettumaan täytteen teon ajaksi.

2.Liota liivatelehtiä kylmässä vedessä noin 10 minuuttia. Erottele kanamunista keltuaiset ja valkuaiset. Sekoita tuorejuuston sekaan keltuaiset, maitorahka, sokeri ja vaniljasokeri. Vaahdota kerma vaahdoksi, samoin valkuaiset.

3.Purista liivatelehdistä vesi ja liuota ne kiehautettuun sitruunamehuun. Sekoita tämä seos hieman jäähtyneenä juustoseokseen. Lisää kerma- ja valkuaisvaahdot kevyesti nostellen juustomassan joukkoon. Kaada juustoseos keksipohjalle ja nosta jääkaappiin hyytymään yön yli.

MARJASEOS

4. Kaada marjat kattilaan ja anna sulaa keskilämmöllä välillä sekoittaen, vettä ei tarvitse lisätä. Sulamisen jälkeen keitä marjoja vielä noin 3-5minuuttia välillä sekoittaen. Marjat saavat soseutua. Nosta kattila liedeltä ja sekoita joukkoon hyytelösokeri. Nosta takaisin liedelle ja kiehauta. Jäähdytä kylmäksi.

5. Osan hillookkeesta voi säästää erikseen tarjottavaksi. Ennen tarjoilua kakun voi vielä koristella tuoreilla marjoilla.



Makoisia hetkiä <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti