Ukki saatettu viimeiseen lepoon

Tiistaina oli ukin hautajaiset. Hautajaisia vietettiin pienessä porukassa, ihan vain lähimpien sukulaisten kesken haudalla. Tilaisuus oli pieni ja vaatimaton mutta silti sopivan arvokas ja kaunis, herkkä. Ilmakin suosi, eikä satanut kuten aikaisemmin sääennusteissa uhkailtiin.

Kyyneliltä ei voitu välttyä vaan ensimmäiset kyyneleet valuivat jo kun ukin arkku tuotiin haudan luokse. Koko päivän olin hermostunut ja jännitti, keskittyminen oli mahdotonta ja sydän hakkasi melkein rinnasta ulos. Mutta tilaisuuden alettua ja varsinkin sen jälkeen olo helpotti ja tuntui levolliselta, ukki oli vihdoin saatu viimeiseen lepoon ja ikuiseen rauhaan oman rakkaansa viereen. <3

Äiti oli ylpeä reippaasta pienestä miehestään koko päivän ajalta <3

Kaapelilla catwalkin reunalla

Hurjaa miten päivät ovat taas vierähtäneet kauheaa vauhtia. Viime viikon lopulla saatiin soitto vauvauinnista, että marraskuun alussa päästään siirtymään hieman isompien ryhmään ja siirrytään perheuintiin, kivaa! Uintipäivä pysyy jatkossakin torstaina ja aikakin siirtyy vain puolella tunnilla eli päästään heti seuraavaan ryhmään tämän meidän nykyisen ajan jälkeen.

Perjantaina kävin muuten taas vyöhyketerapiassa. Nyt selkeästi osasin jo rentoutua paremmin, kun vähän tiesi mitä tulisi tapahtumaan. Ja siellä ne samat vanhat vaivat vieläkin ilmoittivat olemassaolostaan, mutta mikä plussaa niin uusia vaivoja ei ollut ilmestynyt, hyvä hyvä. Hoidon jälkeen keho oli niin rentona siinä lavetsilla, et millään ei meinannut jaksaa nousta siitä ylös. Oli muuten jokseenkin outoa miten kipu ja kiristys lapaluun luona helpotti kun toinen hieroi jalkapohjia.

Lauantaina oli vuorossa Voicen Muotiviikot Kaapelilla. Olin joskus täyttänyt kilpailulomakkeen, millä voi voittaa liput tuonne muotiviikoille ja kerrankin voitin jotain, jeih! Ensin tietysti kissa ja poika mummilaan hoitoon ja vielä pikaisesti kipaistiin käymään jumbossa hullareilla, ennenkun suunnattiin Kaapelille. Hieman olin pettynyt tapahtumaan ja siihen miten vähän illana aikana olikaan muotinäytöksiä ja miten vähän oli oheistapahtumaa näytöksien välillä mutta ilta oli kuitenkin kokemisen arvoinen. Pahoittelen, kuvat ovat laadultaan huonoja ja epätarkkoja/heilahtaneita mutta kai niistä jotain erottaa.

 

Pitihän meijänkin sit mennä tekemään omat inspiraatiokartat :D

Mun inspiraatiokartta

J:n inspiraatiokartta

Jani Toivola haastattelee Muotiviikkojen stylistinä ja taiteellisena johtajana toiminutta Teri Niittiä.

Huh huh, hullut päivät

Eilen suunnattiin pojan kanssa stadiin ja hulluille päiville. Väkeä oli puolen päivän jälkeen jo melko paljon liikenteessä ja keltaisia haamukasseja vilisi ympari stadia.

Ensimmäiset hissit ei toiminu, joten liukuportaita pitkin ylös päin ja naisten osastolle. Hetken kierreltyä ja ihmeteltyä löysin kivan neuletakin ja vielä oikeaa kokoa, kiva! Matkaan tarttui vielä yksi ihana paita ja sitten kassalle. "Tää visa electron ei ota yhteyttä. Onks sulla muuta korttia tai haluatko käydä automaatilla? Pidän näitä varattuna sulle tän päivän tässä sivussa." Kiva, eli automaatille jonottamaan. Lupasin palata lähitunteina, sanoin että käyn välissä kiertelemässä muissa kerroksissa kun kerran joudun hissillä menemään ylimpään kerrokseen automaatille niin tullaan sitten kerros kerrokselta alaspäin ja tämä sopi kassatypylle.

Mutta tästä ihmisten hissikäyttäytymisestä. Miten te muut, käytättekö mielummin hissiä vai liukuportaita? Itse en tykkää hissiä käyttää jollei ole pakko, enkä jaksa odotella hissiä jos voin mennä portaitakin pitkin. Jos olen yksin liikenteessä niin en käytä juuri koskaan hissiä, lastenvaunujen kanssa taas on käsittääkseni suotavaa mennä hissillä. Ja silloin kun ollaan koko perhe liikkeellä, hissi on periaatteessa ainut vaihtoehto, sillä on haastavaa pidellä vaunuja ja pyörätuolia liukuportaissa yhtäaikaa.

Noh, eiliseen. Odottelin hissejä eri kerroksissa useimmiten pitkään ja toisinaan hyvin pitkään. Hissit olivat aivan tupaten täynnä käveleviä, nuoria, keski-ikäisiä ja vanhempia henkilöitä, joilla ei näkynyt mitään apuvälineitä liikkumiseen, eikä edes mitään järkyttävän isoja ja painavia kasseja/ostoksia. Nämä terveet ihmiset pienten pussukoidensa kanssa ja naama vääräksi väännettyinä täyttivät suurimman osan hisseistä. Olin varautunut tähän ja kun ei minulla ollut kiire minnekään niin jaksoin odotella hissiä mutta pakko myöntää että päivän lopulla rupesi jo pikku hiljaa hieman pinna kiristymään ja hymy hyytymään. Yhden kerran mummo kolmikko kiiruhti nokkani edestä hissiin ja tokaisivat "ei tänne vaunuja mahdu" ja painoivat ovien sulkemisnappia. Ja se hissi ei muuten ollut täynnä, sinne olisi mahtunut jos olisi tiivistänyt. Ja niin liukkaasti se mummojen askel sinne hissiin vei, että varmasti olisi jaksanut liukuportaatkin.

Tästä aiheesta voisin jatkaa vielä mutta ehkä kantani tuli selväksi. Ja tämä ns. ongelma ei vain koske hullareita vaan ihan yleisesti kauppakeskuksia. Kamppi on muuten yksi pahimmista paikoista ja siellä hissit useimmiten varaavat teinit! ja siinähän menee ne liukuportaat kuitenkin parin metrin päässä hissistä...

Mutta takasin hullareille. Kierreltiin pojan kanssa eri kerroksia ja jotain sieltä tarttui matkaankin. Välillä piti käydä vähän syömässäkin että jaksoi taas. Poika ehti myös ottaa hyvät päikkärit siinä välissä kun valikoin lastenvaatteita.

Hih, ihan ite valitsin ;)

Pari lattemukia ja söpöjä tarjoilukulhoja

Nyt se poro löysi meillekin, vaikka oon aikasemmin ollut sitä mieltä, että meille ei tällasta tule :D

Viimeisenä suunnattiin takaisin sinne naistenvaateosastolle noutamaan se villatakki ja se ihana paita. Tai sitten ei. Jonotin ensin siihen kassalle hetken jos toisenkin ja sitten kun esitin kassaneidille asiani niin hän katseli ympärilleen ja levitteli käsiään "jaa-a, ei täällä ole mitään sellaista". Kerroin hänelle vielä mitä oli tapahtunut ja hän kysyi kollegaltaan ja totesi vain "täällä pitää olla nopea, täällä on nopeaa toimintaa. Mutta voithan käydä etsimässä niitä uudestaan jos vielä löytyisi." Jep jep, että näin, en vastannut tytölle enää kauhean ystävälliseen sävyyn, vaikka vika ei ollutkaan (ehkä) hänen niin nuo typerät neuvonsa voisi jättää väliin.

Meidän päivä stadissa ei suinkaan päättynyt vielä hullareihin vaan jatkettiin vielä etsintöjä, sillä pojalle tarvittaisiin musta neule ja mustat kengät. Noh, saatiin tumman harmaa neule, eikä kenkiä. Aina ei voi voittaa. Kaikesta huolimatta mukava päivä! :D

Kuvia en päivän aikana tajunnut enempää napsia mutta tässä muutama kuva meidän kahvitauosta Kampin Kaakaopuussa.

 latte

Poika herkuttelee ciapattalla

Markkinoilta uusiin kiippareihin

Sunnuntaina lähdettiin käymään pitkästä aikaa markkinoilla. Hakaniemen torilla on joka kuun ensimmäisenä sunnuntaina markkinat, joten sinne. Mitään tiettyä ei oltu etsimässä, kunhan lähdettiin viettämään aurinkoista sunnuntaita ja katselemaan.

Saaliiksi markkinoilta jäi lämmin kupillinen lohikeittoa ja jälkkäriksi kahvi ja muurinpohjalettu, mmmm! Markkinoilla ei mitään kauheaa tungosta ollut, myyjiä ei riittänyt kattamaan edes koko torin aluetta eikä asiakkaitakaan ollut joka kojulle. Toisaalta oli kiva, että oli väljää niin oli mukavampi liikkua ja oli kivempi katsella mutta toisaalta, ehkä se markkinoiden tunnelma hieman kärsi. Tosin koska kauppatorilla oli samaan aikaan silakkamarkkinat ja Tikkurilassa isot maalaismarkknat niin suurin osa oli varmastikin suunnannut sinne.

Eilinen oli omalla tavallaan aika rankka päivä. Haettiin pojan kanssa äitini ja tämän sisko kyytiin ja mentiin kukkakauppaan tilaamaan kukat ukin hautajaisiin. Oli melko helppo valita oma hautakimppu, kun suurin piirtein jo tiesin mitä kukkia haluaisin ja mitä värejä. Saatiinkin kaikki melko nopeasti tilaukset tehtyä ja kimpuista tulee varmasti hienot ja kaikista hyvin erilaisia ja erivärisiä, niin kuin oli tarkoituskin. Myöhemmin illalla vielä mietittiin kukkakimppuihin tulevat tekstit ja tervehdykset. Se oli rankkaa ja vaikeaa mutta onneksi kuitenkin kaikki löydettiin omanlaisemme ja sopivat tekstit.

Ihana äitini lupasi myös värjätä hiuksista juurikasvun piiloon, joten piti käydä ostamassa hiusväriä. Se ei muuten kauhean helppoa ollut, varsinkaan kun en tarkkaan edes tiennyt minkä väriset haluaisin hiuksista, muuten kuin siis ruskeat. Kun on reilusti yli kymmenen vuotta värjännyt hiuksia punaiseksi ja katsonut aina vain niitä punaisia sävyjä, niin olin aivan parka yrittäessäni arpoa niiden ruskeiden värien kanssa. Varsinkaan kun en edes oikein varmaksi tiennyt, minkä ruskean sävyn haluaisin. Huomasin, että automaattisesti silmät aina harhailivat katselemaan punaisia ja punertavan sävyjä, vaikka tarkoitus oli ettei hiuksista kauhean punertavia nyt tehtäisi.
Ja eihän se värjäys nyt sitten ihan oppikirjan mukaan mennyt, väri ei nimittäin tarttunut siihen juurikasvuun kauhean hyvin. Noh, muualle hiuksiin saatiin hieman ryhdikkäämpi väri sekä kiiltoa, eikä se juurikasvukaan nyt niin pahasti enää sieltä loista mutta kyllä tälle taas aika pian pitää jotain tehdä!

Aikaisemmin mainitsinkin jo, että posti kiikutti meidän kisulle uuden kiipparin. Eilen se kiikutti vielä toisenkin kiipparin eli kyllä vanhan neidin nyt kelpaa kahden uuden kiiparin kanssa. Olkkariin tilattiin uusi kattoon asti ylttävä, jotta kissa pääsee pientä miestä karkuun korkeuksiin ja tuonne vaipanvaihtohuoneeseen tilattiin kiippari, minkä päältä kisuli voi lintuja bongailla ja takapihaa vahtia. Eikä epäilystäkään, etteikö kissa olisi hyväksynyt uusia kiippareitaan. Tuohon isompaan hypättiin jo kasaus vaiheessa tutkimaan ja kynsimään ja pienempikin piti testata heti kun oli kasassa.

Ei menny niinku Strömsössä

Eväät reppuun ja suuntana luonto. Sain joku aika sitten loistavan idean erään ystäväni blogista, lähdetään luontoon ulkoilemaan. Mikäs sen mukavampaa vaihtelua stadilaiselle kun lähteä luonnon keskelle hieman haukkaamaan happea ja nauttimaan aurinkoisesta päivästä. Noh, joo idea oli hyvä ja toteutus ihan kohtalainen mut tää meidän valmistautuminen oli kyl aika kehnoa.

Lähtöaamuna samalla kun lennossa vedetään vähän aamupalaa, niin selvitetään että minne oltais menossa ja miten sinne päästäis. Tarkoituksena siis suunnata Nuuksion kansallispuistoon. Mielessähän ei käynyt selvittää näitä reittejä etukäteen. Luulisi, että olisi järki sen verran leikannut, että kun pyörätuolin ja vaunujen kanssa mennään niin kannattaisi vähän edes vilkaista, varsinkin kun kumpikaan meistä ole piiiiiiiiiitkään aikaan käynyt Nuuksiossa.

J aloittamassa piiiiiiitkää nousua

Oli aika haasteellinen nousu

lepotauko

Tänään voin todeta sanonnan "tyhmästä päästä kärsii koko ruumis" pitävän paikkansa, nyt on nimittäin selkä kipeä, hyvin hyvin kipeä. En silti voi sanoa, etteikö päivä olisi ollut mukava ja olihan meillä ihan hauskaa ja myös kunto saattoi vahingossa päästä vähän kohenemaan.

välillä ihmeteltiin luontoa, ihan oikeesti

pienen pieni kyy (kiitos pariskunnalle joka huomautti tästä!)

Matkan varrella eräs ystävällinen täti vinkkasi meille jutustelun lomassa, että Oittaalla reitit olisivat hieman armollisempia meidän seuruetta (pyörätuoli & lastenvaunut) ajatellen, joten ensi kerralla varmaan suunnataankin sinne.

Pojan istumalakko kotiin päin lähdettäessä

J:n kertomus päivän tapahtumista ja muitakin höpinöitä löytyy täältä .