Little piece of winter wonderland

Heti kun maahan tuli valkoinen lumipeite, niin sisäinen lapsi pääsi valloilleen ja se lapsen into sieltä nosti päätänsä. Ja olihan se jo liian hyvä ollakseen totta, että marraskuun alussa olisi muka tullut jo pysyvä lumipeite Stadiin, vaikka kyllähän tämä pienen pieni hetkikin näissä talvisissa maisemissa piristi jo kummasti.

Näiden lumien innoittamina käytiin ostamassa pojalle myös ihka ensimmäinen Stiga. Vähän ehkä ihmeteltiin itsekin, ettei pojalle ole aikaisempina talvina vielä Stigaa hommattu mutta toisaalta, ehkä nyt oli se ihan sopiva hetki. Näillä lumilla ehdittiin Stigaa käydä testaamassa muutamia kertoja ja tuntui olevan aika siistiä. Poika uskalsi selkeästi hurjempiin mäkiin nyt laskemaan ja samalla kun hihkui riemusta, niin kuului myös samalla mutinaa "jännittää, pelottaa, jännittää, pelottaa...". 

En  koskaan oo nähnyt itseäni äitinä, kuka vetää perässään tyhjää Stigaa kun hakee lasta eskarista. Noh, nyt on sekin koettu. Ei mitenkään paha kokemus, mutta kyllä se vähän vieras juttu oli. Nyt kun vaan tulis talvi ja lumi äkkiä takaisin, niin voisin jatkaa harjoittelua.

Kiipeilemässä

Seikkailupuisto Korkee oli niitä kesän nastoja kokemuksia. Jo vuosi sitten oli kovasti suunnitelmia mennä käymään mutta jostain syystä aina jäi ja nytkin viime kesänä ehdittiin vaan kaksi kertaa käydä.

Poika tykkäs Korkeesta tosi paljon ja kolmen tunnin kiipeilyaika meni aina ilman ylimääräisiä taukoja. Koska poika kiipeili yksin, meni hän niissä matalissa radoissa, joita on kolme erilaista ja hyvin kelpasi nämä pojalle, vaikka melko helpolta meno näytti.

Pojan pituus riittäisi kiipeilemään jo siellä korkeammilla radoilla (yli 120cm) aikuisen kanssa ja kyllähän ne radat houkutti itseäkin kun siitä vierestä seuraili mutta sulatellaan ajatusta nyt vielä ainakin ensi kesään. Radat siellä korkeammalla näytti nimittäin houkuttelevilta ja hauskoilta, mutta pakko myöntää että vähän myös pelottavilta. Onneksi vaari lupasi lähteä pojan kanssa ensi kesänä kiipeämään sinne korkealle, jos vaikka sattuu niin että alkaa itseä ajatus liikaa ahistamaan.

Itse tykkäsin Korkeesta, koska paikka ei ole liian iso ja näin lapsen voi päästää itse kiertämään radoilla, eikä välttämättä tarvitse kulkea vierellä jatkuvasti. Tosin se vaatii, että lapsi tietää paikan säännöt ja osaa noudattaa niitä. Nämä lapsille suunnatut matalammat radat ei tietenkään mitään kovin pitkiä ole mutta silti kolme rataa tarjoaa melko monipuolista liikkumista, mikä on hauskaa mutta silti vaatii keskittymistä ja kehonhallintaa. Kolme tuntia kun kiertää ratoja kontaten, tasapainoillen, liukuen ja kiipeillen niin kyllä se ne suurimmat energiat siinä polttaa. Tai niin voisi ainakin kuvitella.

Yksi kesän parhaita päiviä

Tosi usein ne parhaat ideat syntyy hetken mielijohteesta ja niin myös kesäkuun lopulla yhtenä päivänä tapahtui. Meillä oli edellisenä iltana tehty jo alustava suunnitelma päivälle mutta jotenkin se ei ihan iskenyt, vaikka siis suunnitelmissa oli ihan vaan fillarointia, rantsuilua ja illalle pyörähdys Korkeasaareen. Ilman sen suurempaa ajatusta vilkasin Google Mapsista fillarireittiä Korkeasaareen ja siinä samalla se idea syntyi ja lähti elämään. Kysyin molemmilta pojilta, että jaksaako ja molemmat nyökkäili. Kysyttiin vielä pojalta muutaman kerran ja hän vakuutti että jaksaa kyllä polkea edestakaisin. Meiltä matkaa Korkeasaareen on fillarin kanssa noin neljätoista kilometriä.

Fillarimatka oli melko helppo ja kivuton. Kiirettä ei matkalla pidetty vaan välillä pysähdyttiin ihastelemaan maisemia ja pitämään juomataukoa. Menomatkalla tietysti vähän verotti menemistä se kun reitti oli välillä vähän epävarmaa ja piti vilkuilla kartasta. Ei tosiaan oo noi fillarireiti ihan hallinnassa. Vajaa pari tuntia tehtiin matkaa molempiin suuntiin ja perillä Korkeasaaressa ehdittiin myös viettämään reilu pari tuntia. Tankkaushan on tälläselle retkellä, varsinkin lapsen kanssa melko oleellista, niinpä Korkeasaaressa paineltiinkin melko suoraan jäätelölle ja kotimatkalla pysähdyttiin mäkkäriin syömään. Pysy tasapaino tällä tavalla, ettei liian terveelliseksi päässyt menemään.

Päivästä voisi sanoa, että varmaan yksi tämän kesän parhaita päiviä. Se oli jo itselle saavutuksena ihan kiva mutta kun miettii pojan osalta niin se oli tosi iso juttu, ihan mieletön. Matkaa koko reitille tuli fillarilla pikkasen vajaa 29km ja kävelyä Korkesaaressa noin 5km, joten vois kai sanoa, että melko ok. Eikä reissu tainnut olla pojalle liian rankka, sillä sanoi, että tehdään sama vielä kesän aikana uudestaan. Olin kyllä niin ylpeä mun pojista, molemmat jaksoi päivän tosi hienosti!

Cycling in the sun

Kesäkuun alussa fillarointi tuntui olevan se meidän juttu, ei nyt ihan joka päivä käyty pyöräilemässä mutta melkein. Varsinkin kun poika sai uuden isomman fillarin (kiitos mummille ja vaarille), niin into fillarilenkeille kasvoi ja poikakin jaksoi paljon paremmin ja pidempiä lenkkejä.

Poika kun on lähes aina kaikkea muutosta ja uutta vastaan, joten alkuun vähän arvelutti, että millaisen vastaanoton uusi pyörä saa aikaan ja miten se liikkuminen sillä lähtee sujumaan. Onneksi uusi pyörä sai kuitenkin hyväksynnän samantien, eikä vaihto isompaan pyörään tuottanut tuskaa. Ja onhan se nyt jo aika isojen poikien juttu kun uudessa fillarissa on vielä kolme vaihdetta, aika hurjaa.

Meiltä on aika kiva matka fillaroida Haltialan maatilalle ja takaisin, ja siellä on nyt myös tullut käytyä. Matkaa fillarilenkille tulee aina vähän reitistä riippuen noin 10-15 kilsaa, mikä on aika kiva fillarilenkki. Sitä voisi herkempi luulla, että tollainen fillarilenkki veisi pojasta energiat, varsinkin kun siihen lisätään vielä vaikka uimarannan tai Haltialan leikkipaikka ja tietysti päivän muut askareet, mutta ei. Se on ihan mahtavaa miten hyvin poika jaksaa fillaroida ja liikkua, mutta ihan oikeasti, välillä se olisi ihan kiva kun saisi toisen väsytettyä ihan kunnolla ilman, että itsekin väsähtää ihan täysin.

Matkalla meiltä Haltialaan on kiva pieni uimaranta, missä on myös lapsille kiipeilytelineet ja keinut, sekä aikuisille kuntoilulaitteet. Ihan loistava mesta, on kiva kun kaupunki on viitsinyt panostaa tällaisiin. Käytiin laitteita testailemassa useampaankin kertaan fillarilenkeillä ja hyväksi todettiin. Huomattavasti mukavampi siellä oli rautaa heilutella raikkaassa ulkoilmassa kun jossain pimeässä ja hikisessä kuntosalin nurkassa.

Mutta ettei fillarilenkit ihan liian terveellisiksi menisi, niin onhan me Haltialan pullakahvien lisäksi myös pyöräilty milloin mäkkäriin hamppareille ja myös Flamingoon leffaan. Ihan ehdottomasti kesän parhaita herkkuja on tuo perheen kanssa fillarointi, tosi kivaa puuhaa ja varsinkin kun saa mennä ilman mitään kiirettä ja hätäilyä. Nyt kun ilmat vaan paranisi taas niin, että vois lähteä suunnittelemaan uusia fillariretkiä.