Näytetään tekstit, joissa on tunniste lääkäri. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lääkäri. Näytä kaikki tekstit

tiistai 12. tammikuuta 2016

Ohhoh, mikä viikko.

Vähänpä taas tiesin sillon kun viimeksi tänne päivitin kuulumisia iloisesti koko perheen pulkkämäkeilystä. Illalla nukkumaan mennessä huomattiin, että J:n jalka on aika ikävästi turvonnut polven alapuolelta ja niinhän se jo heti seuraavana päivänä oli koko jalan kipsissä. Sääriluun murtuma ja kipsi kahdeksi kuukaudeksi. Kiva, tasan viikko lennon lähtöön ja kipsi kahdeksi kuukaudeksi.


Lääkäriltä sai pienen väännön jälkeen luvan lähteä reissuun, mutta kunnon lisäjännityksen aiheutti Finnair. Perjantaina saatiin Finnairilta kuulla, että he tarvitsevat lääkärin täyttämän lomakkeen kipsatusta jalasta. Se tuo muuten aika mukavasti lisäjännitystä kun perjantai iltapäivällä ilmoitetaan että lomake pitää olla täytettynä ja toimitettuna heille sen päivän aikana. Pieni puhelinrumba, ymmärtäväisiä ja ystävällisiä lääkäreitä ja meillä oli lomake lääkärin allekirjoittamana jo ennen iltaa. Huh. Vastaus Finnairilta luvattiin lauantain aikana ja kuten arvata saattaa, koko lauantai meni sormia naputellen, puhelinta kytätessä ja odotellessa. Vastausta ei kuulunut ja koska oli ääneen sanottu että lentokone saattaa lähteä ilman J:tä niin mitään matkavalmisteluita ei oikein osannut tehdä pidemmälle. Jännitys oli ihan järkyttävä.


Sunnuntaina aamupäivällä tuli se helpottava puhelu ilmailulääkäriltä ja kaikki kunnossa, lento lähtee meidän kanssa. Ja se lento lähtee tänään. Noin puoli vuotta on tätä reissua odotettu ja vika viikko meinasi pilata kaiken. Ihan alkuperäisillä suunnitelmilla ei ehkä reissua päästä toteuttamaan, J ei ehkä snorklaa kipsin kanssa niin paljoa mutta silti ihan uskomatonta että vihdoinkin on se lähtöpäivä.


Ikinä ei oo reissuun lähtö ollut näin vaikeaa ja stressaavaa mutta toivottavasti seuraavat kolme viikkoa Aasian auringossa ovat sen arvoisia. Lähdetään muuten ekaa kertaa Aasian suuntaan ja aika jännittävät on fiilikset reissun suhteen.

perjantai 17. heinäkuuta 2015

Positiivisuuden kautta

Aamulla sitä sai silmänsä auki aika vauhdilla kun se kerran jyrähti, ihan silleen kunnolla tossa ihan päällä ja vettä tuli kun saavista kaatamalla. Sitten se jyrisi monta kertaa uudestaan siinä ihan päällä, eikä mennyt kovinkaan kauaa kun satoi jo rakeita. Ja siis edelleen kun saavista kaatamalla. Välillä myös kivasti salamat valaisi, vaikka miten yritti pitää silmät kiinni. Herätys mistä en tykännyt sitten yhtään, eikä tykännyt kissakaan joka pinkoi sängyn alle turvaan tärisemään. Poika taas ei ollut tietoinen mistään ukkosesta tai rakeista, vaan nukkua tuhisi täysin tyytyväisenä. Onnellinen.

Ilman innoittamana päätettiin päivällä lähteä leffaan. Käytiin iltapäivän näytöksessä katsomassa Kätyrit, eikä muuten oltu ainoita leffassa. Oli ihan super hauska kun jo mainoksissa lähes koko leffasali repesi täyteen lasten kikatukseen, ihan huippua ja sama toistui vielä leffan aikana jonkusen kerran. Oli siis hyvä leffa.


Muutenkin tällä viikolla on riittänyt kaikennäköistä. Alkuviikosta J:n jalka alkoi antamaan merkkejä, ettei kaikki ole ihan täysin kunnossa kun kenkä ei meinannut mahtua toiseen jalkaan ollenkaan. Seuraavana päivänä väri alkoi vaan tummenemaan, eikä turvotus helpottanut. Mietittiin, että jos varvas on murtunut niin eihän sille mitään voi mutta kun J kuitenkin soitti terveyskeskukseen niin sieltä suositeltiin silti näyttäytymistä. Aurinko kuitenkin lämmitti sen verran kivasti, että salin jälkeen päädyttiin kuitenkin ensin rantsuilemaan muutamaksi hetkeksi. Tänä kesänä on otettava kaikki ilo irti heti jos on vähänkin lämmin ja aurinkoista.


Illalla mentiin koko perheen voimin käymään päivystyksessä, ajatuksena, että ehditään vielä vaikka jätskille ilta-auringossa. Oltiin seiskan jälkeen päivystyksessä ja jo heti yhentoista jälkeen päästiin kotiin, kunhan J:n jalka oli ensin kuvattu ja laitettu pakettiin. Siellä ei ollut varvas murtunut, vaan jalkapöydästä löytyi murtuma ja nyt siis neljä viikkoa jalka paketissa. Ei uintia, ei saunaa. Onneksi ehdittiin just aikasemmin sopia, että lähdetään kohta mökille vajaaksi viikoksi, siellähän ei käytännössä voi peseytyä kuin saunassa tai järvessä. No, katotaan mitä keksitään ja mitä nyt sitten tehdään. Parasta tässä kuitenkin on, ettei jalassa ole minkäänlaisia kipuja, eikä sieltä hohka kipua mutta outoa on se, ettei ole mitään käsitystä missä jalka on päässyt murtumaan. Täysi mysteeri.


Pojan osalta tämä tk-päivystys oli ihka ensimmäinen kokemus ja täytyy kehua, että yllättävän hyvin meni, hermo ei mennyt kenelläkään kertaakaan. Pojalla oli mukana se tän hetken pyhin, eli Lego-lehti, mitä luettiin hyvin tarkkaan. Jossain vaiheessa tosin yritin vaientaa tätä meidän höpöttäjää a.k.a moottoriturpaa tikkarilla mutta eihän se tehonnut, tikkari meinasi unohtua kun tekstiä tuli niin paljon. Kun Lego-lehti vaihdettiin puhelimeen ja peleihin niin sitten tuli myös hetkittäisiä hiljaisia hetkiä. No, ainakin muilla odottajilla oli siinä aulassa seurattavaa ja kuunneltavaa. Mutta noin neljän tunnin odottelu meni siis täysin ilman mitään kiukutteluja ja kohtauksia. Elämän ja arjen pieniä suuria iloisia asioita. Ja tällä hetkellä meillä siis poika on antibioottikuurilla pari viikkoa, isi toinen jalka paketissa neljä viikkoa ja ite popsin kaksinkäsin särkylääkkeitä kipeään selkään, eli ihan tervettä porukkaa!


Positiivista viikonloppua kaikille! <3

maanantai 20. huhtikuuta 2015

Reippaampi kuin äiti

Tiedättekö, kun ei ole tottunut aikaisiin aamuherätyksiin, niin ne on aivan tuskaa. Jos päivä lähtisi siitä reippaasti rytinällä käyntiin, niin eihän siinä sitten hätää olisi, mutta meille kun hyökkää remppaajat heti aamusta niin päivä kuluu lähinnä norkoilemalla. Meillä on niin, ettei remppaajia jätetä tänne yksinään vaan halutaan olla kotona, mutta nyt kun remonttia tehdään vähän joka huoneessa, niin liikkumatilaa ei kauheasti ole, eikä tässä nyt siis kovin suuria pysty alkaa tekemään.

Viime viikolla oltiin sovittu, ettei torstaina tultaisi ollenkaan remppaamaan, jotta saataaisiin rauhallinen aamupäivä ennen kun pojalla oli labrat. Elämänsä ekat labrat. No se toive ei toteutunut, vaan silmät ristissä taas herättiin päästämään remppaajat aamulla sisään ja sitten viime tipalla pienellä kiireellä päästiin lähtemään labraan.

Tosiaan, pojan ekat labrat, enkä tiedä kumpi jännitti enemmän poika vai äiti, voisin ehkä veikata, että äiti. En hypi riemusta omistakaan labroista, saati nyt sitten pojan labroista. Ja lievästi piikkikammoinen ja väsynyt äiti ei välttämättä ole se paras tuki mukaan sinne labroihin. Poika istui sylissä ja toisen hoitajan kanssa pidettiin tiukasti kiinni, ettei toinen vaan liikahda. Siinä vaiheessa kun toinen parahti sylissä ja painautui syliin, pää rintaan kiinni nyyhkyttämään, aukesi äidin kyynelhanat. Poika taisi selvitä äitiä paremmin tästä kokemuksesta. Oli melko julma tunne puristaa toista paikalleen, kun toinen yrittää reippaana pidätellä itkua ja huutoa, vaikka hänelle annettiinkin lupa niihin. Niin sydäntä särkevää.

Hölmöähän tässä on se, miten pienestä asiasta siis oli kysymys, vain verikokeet. Onhan poika käynyt jo kertaalleen leikkauspöydällä (mikä luontevasti oli ihan täysin äidin itkujuhlaa) ja mitä kaikkea kauheuksia toiset lapset ja heidän vanhemmat joutuvat kokemaan. Meillä ei siis mistään kauhean vakavasta ole kysymys, tai ei ainakaan pitäisi olla. Toivottavasti. Loppuviikosta pitäisi tulla tulokset ja sitten ihmetellään uudestaan.


Labrojen jälkeen oli sovittu,että mennään jäätelölle ja käytiinkin vetämässä ihan kunnon jäätelö-överit Cafe Torpanrannassa. Ja kyllähän se vähän helpotti, pakko myöntää. Vaikka välillä tuntuu, että poika voisi elää pelkällä jäätelöllä, niin kyllä tuo kolmen suklaapallon annos suklaakastikkeella teki hieman tiukkaa ja lopussa isi joutui jo vähän auttamaan.


Päivän toinen itku meinasi tulla vielä illalla kun yhtäkkiä kuului kamala tömähdys sirpaleiden kolina. Work -valaisin iskeytyi lattiaan. Se oli vahinko, puhdas vahinko, koska remontin takia täällä on aikamoinen kaaos ja tavarat miten sattuu. Itkuilta kuitenkin tällä kertaa säästyttiin ja onneksi valaisin selvisi myös hyökkäyksestä vain särkyneellä polttimolla. Ja sirpaleet tuovat onnea, eikö?

sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Toisenlainen torstai

Jotenkin ne asiat vaan lipsuu ja unohtuu kun lapsi ei ole kotona, esimerkiksi nimittäin syöminen. Poika meni keskiviikkona uimakoulun jälkeen suoraan mummilaan yökylään, koska meillä oli torstaina heti aamusta käynti Töölön sairaalassa. Mielessään suunnittelee, että käydään nopeasti polilla näyttämässä J:n leikkaushaavaa mikä aikaisemmin märki ja sitten mennään kaikessa rauhassa johonkin syömään ja kahville ennen salille menoa. Tai sitten nukutaan aamulla pommiin ja mennään kauhealla kiireellä ruuhkassa Töölöön. Nähtävästi muut eivät olleet ennakoineet tätä talvirenkaiden vaihdolla ja niinpä jonot mateli eteenpäin, mikä lievässä kiireessä on hieman häiritsevää. Töölössä sen haavan näyttäminen meni nopeasti ennen kun päädyttiin siihen, että odotetaan käsikirurgia. Samantien mielestä katosi se kaunis haavekuva siitä maukkaasta lounaasta jossain ihanassa kahvilassa tai ravintolassa ja ne kunnon treenit salilla ja edessä oli noin kolmen tunnin odottaminen sairaalaan kanttiinissa. Samalla tuli nautittua se aamulla unohtunut aamiainen yhdistettynä lounaaseen, eli pari kuppia kahvia ja viineri. Iltapäivällä kun päästiin sairaalasta vihdoin lähtemään, niin kiire kotiin oli jo niin kova, eikä montaakaan sekunttia armonaikaa ollut, joten haettiin maittava ja terveellinen päivällinen mäkkäristä. Onneksi sitä sentää ymmärtää ihan oikeasti viedä sen lapsen hoitoon tällaisina päivinä, ettei myös lapsi joudu kokemaan näitä oikeaoppisia kulinaristipäiviä, joita kaikissa kasvatusoppaissa suositellaan lämmöllä.


Suurinpiirtein sekuntti sen jälkeen kun J:n fyssari lähti kotikäynniltä hypättiin mekin takaisin autoon, haettiin mummi ja poika, ja ihan vaan vaihteeksi pienellä hopulla Kaisaniemeen Sirkus Finlandiaan. Onneksi ilta oli sitten jo vähän mukavampi ja rennompi. Sirkus Finlandia oli tänä vuonna tosi viihdyttävä ja parempi kuin viime vuonna, vaikka sillonkin oli hyvä. Mutta voin sanoa, että huomattavasti mukavapi ilta kuin mitä päivä noin muuten oli. Eikä se päivän sairaalassa käynti nyt turha ollut ollenkaan, vaan oikein hyödyllinen, joten jos ei sitä tylsää odottelua nyt oteta huomioon ja jatkuvaa kiirettä sitten aina muuten  niin ihan onnistunut päivä, ainakin erilainen. Ilta hyvin, kaikki hyvin.


sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Sunnuntai meni käsille


Eilinen meni ihan täysin kotona sisällä ruokaa laittaessa, leipoessa ja vieraan kanssa, joten tänään oli pakko päästä liikkeelle. En tunnetusti kestä montaa päivää putkeen sisällä, joten tälle päivälle oli valmiiksi ehkä noin miljoona ideaa mitä voitaisiin tehdä ja minne mennä. Suunnitelmat kuitenkin tyssäs siihen, kun J joutui soittamaan sairaalaan ns. konsultaatiota leikatun käden hoitoon. Edellisenä päivänä avattiin leikatun käden turvotussiteitä ja sieltä paljastui, että yksi leikkaushaavoista märkii. Yök. Ohjeiden mukaisesti tänään sitten soittoa osastolle ja sieltä ohjattiin menemään Töölön tapaturmalle. Pojalle mummilasta hoitopaikka ja suunnaksi Töölön sairaala, ja sinne siis meni ne kaikki kivat suunnitelmat sunnuntain vietosta. Päivystykseen lähtiessä sitä aina yrittää asennoitua, että tulee kestämään, samoin tänään. Vaikka ehdinkin vähän jo tylsistyä siinä tapaturman odotustilassa, niin oli ihan mukava yllätys, että selvittiin jo muutamassa tunnissa koko reissusta. Harmi vaan kun sairaalan kahvila ehti mennä just kiinni ennen kun ehdittiin sinne, odotellessa olis ollu nimittäin hyvää aikaa kahvitella. No nyt vaan pidetään peukkuja, että käynti oli hyödyksi ja käsi lähtee siitä paranemaan.


Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille! <3 
Ja aurinkoista syyslomaa kaikille lomalaisille, meillä pojalla ainakin on ens viikolla muutama päivä syyslomaa harrastuksista ja kerhosta, kivaa. 
Muita syyslomalaisia?

perjantai 6. kesäkuuta 2014

Kiukkua neuvolalääkäristä

Tänään ei todellakaan oo ollu se viikon vahvin päivä. Aamupäivällä oli pojan 4v. neuvolalääkärin aika ja käynti oli monta kertaa pahempi kuin osasin edes odottaa. Maanantaina meillä oli itse neuvola-aika, eikä sekään mennyt ihan parhaalla mahdollisella tavalla, poika ei nimittäin suostunut jäämään neuvolatädin kanssa kahdestaan tekemään juttuja, vaikka niin oltiin vähän jo ennakkoon sovittu. Melkein puol tuntia poikaa sillon yritettiin suostutella siinä muiden juttujen ohella mutta ei. Jostain syystä se pituuden ja painon ottaminen on myös aina ollut ongelmaista ja tällä kertaa ne saatiin kyllä ilman tappelua mutta ilman farkkuja ei poika suostunut puntariin. Tänään tosin kuntosalilla poika suostui puntariin ilman raskaita farkkuja ja huomattiin, että eroa maanantain punnitukseen oli reilu puol kiloa eli aika paljon tuon kokoisella. Me mennään nyt sitten loppukesästä uudestaan neuvolaan, että poika pääsee tekemään ne testit ja sillon voi myös yrittää sitä punnitusta uudestaan. Mitat tosin noillakin lukemilla oli ihan ok ja samoilla käyrillä mennään kokoajan eli sen puolesta ei hätää. Pituutta jätkälle oli tullut tässä vuodessa reilut 7cm ja painoa noin kolmisen kiloa.

Mutta tähän päivään, lääkäri oli meille ihan vieraassa paikassa Laakson neuvolan puolella ja niinpä myös lääkäri oli ihan vieras. Syy miksi jätettiin pojan tiedot muuton jälkeen meidän vanhaan tk:hon oli, että hänellä pysyisi tuttu neuvolantäti ja lääkäri, no eipä nähtävästi onnistunut (kuultiin samalla, että omalääkäri omassa tk:ssa on myös vaihtunut, että nappiin meni). Samantien kun tänään näin tuon lääkärin kenelle meillä oli aika teki mieli kääntyä ympäri ja jättää menemättä. Ja varmaan olis pitänytkin.

Minkä ihmeen takia annetaan neuvolalääkärin aikoja lääkäreille, keillä ei ole mitään taitoa tai halua tulla toimeen lasten kanssa? Tämä kyseinen Herra Lääkäri ei edes kunnolla saanut selkeää puhetta tuotettua suustaan vaan jotain epämääräistä muminaa ja örinää. Poika aloitti hysteerisen paniikki-itkemisen siinä vaiheessa kun lääkäri sanoi katsovansa silmät. Huuto loppui sitten joskus kun saatiin pukea housut takaisin jalkaan ja sain sanoa pojalle, että nyt on kaikki tehty. Ja ei, lääkäri ei tehnyt missään vaiheessa pienintä elettäkään että olisi yrittänyt rauhoitella ja puhua pojalle, mumisi ja murahteli vaan jotain, oli valmis  jättämään kaiken tekemättä.


Kiukutti se pojan huutaminen mutta vielä enemmän kiukutti se lääkärin todella tylppä ja ammattitaidoton käytös. Ja vaikka se lääkäri nyt näennäisesti sai tarkastettua kaiken tarpeellisen, niin tekisi silti mieli varata vielä syksyllä uusi aika uudelle lääkärille uuteen tutkimukseen. Aion kyllä puhua tästä vielä meidän neuvolan tädin kanssa ja antaa palautetta tästä kyseisestä lääkäristä. Argh, että ärsyttää.


Luulisi, että jokainen oikeasti ammattitaitoinen lääkäri tietäisi jopa ilman omaa kokemusta lapsista, että 4-vuotias saattaa olla välillä hieman haastava, uhmakas. Lääkärintarkistus voi olla pienelle pelottava asia, ainakin meidän pojalle se oli sitä, vaikka siitä yritettiin puhua ennakkoon jo paljon ja käydä läpi asioita, joita lääkärissä tapahtuu ja tutkitaan. Pojalla on nyt tosiaan joku outo vaihe, ettei suostu housuja riisumaan vieraiden edessä, mikä sinänsä ei ole ollenkaan huono asia mutta kun edes punnitukseen ei voi farkkuja riisua, niin jokainen voi vaan kuvitella miten helppoa ne kaikki housut on saada riisuttua lääkärin luona. Enkä edes halua miettiä millaiset traumat tästä nyt jäi pojalle, että miten helppoa sitten ensi kerralla on saada poikaa riisumaan housuja lääkärin luona.


Lääkärin jälkeen ajettiin suoraan leikkipuistoon, ajatuksena ja toiveena, että ruoka ja leikkiminen piristäisi. No, eihän se tietysti mennyt ihan suunnitellusti, kun poika ekan lusikallisen jälkeen oksensi kaiken ulos. Uskottava se on, puuro ei ole meidän pojan juttu (puistoruokailussa oli ohrapuuroa ja mehukeittoa).


Että näin, sellasia parhaita paloja tältä päivältä. Tästä suunta on vain ylöspäin, eikö?
Kuvat on tältä päivältä, kun puistoilun jälkeen suunnattiin vielä Kaivariin merenrannalle kahvittelemaan.

keskiviikko 14. elokuuta 2013

Se olikin allergiaa

Niinhän siinä eilen kävi, että jouduttiin käymään siellä lääkärissä kun pojan silmät oli aamulla niin hurjan näköiset. Reppanalla oli silmät turvonnut lähes umpeen ja aivan punaiset mutta eivät siltikään rähmineet. Muuten poika ei ollut silmistä moksiskaan mutta hieman ihmetteli kun ei silmät aukea kunnolla ja vähän olivat kipeät mutta leikkiä jaksoi silti hyvin.

Lääkärin mielestä kyseessä ei ole silmätulehdus vaan allergiaa ja saatiin sitten silmätippoja, allergialääkettä oli kotona jo ennestään ja sitä onkin otettu kesän läpi. Nyt kuitenkin viikon uintikielto ja jatkossa varmaankin opetellaan käyttämään niitä uimalaseja. Eilen ehdittiin laittaa tippoja kolmesti ja silmät rauhoittuivat jo aika hyvin, mutta ei ne vielä ihan täysin ole tervehtyneet. Toivotaan, että näillä nyt pärjätään.


Ennen lääkäriä kotona sain inspiraation hieman järjestellä pojan huonetta uudestaan ja samalla myös pojan synttärilahjaksi saama Måla-maalausteline pääsi vihdoin käyttöön. On muuten aika kiva, saatiin J:n kanssa myös kokeilla, mutta vain ihan nopeasti. Ja sen ehkä huomaa myös jäljestä ;)


perjantai 12. heinäkuuta 2013

Lääkäristä äklötys pirtelölle

Kesäflunssat sucks ja muutenkin kesällä sairastaminen on todella tylsää. Onneksi poika alkaa olla jo aika hyvin tervehtynyt, pientä köhää ja nenän valumista mutta ei mitään vakavampaa. Itsellä tuntuu, että niistää saa jatkuvasti, pää täynnä limaa mutta ei muuten mitään. Mutta J:llä taas on vointi mennyt huonompaan. Toissailtana kuume kipusi sinne neljänkympi kieppeillä ja eilen sitten suunnattiin koko perheen voimin hakemaan isille antibioottikuuria keuhkokuumeeseen. Not so happy. Jotain positiivista kuitenkin on, että lääkkeet tuntuvat tehoavan aika nopeasti ja vointi on kohentunut jo aika kivasti näinkin nopeasti.

Mulla oli tk:ssa aikaa leikkiä puhelimen kameralla pojan leikkiessä

Eilen kun siinä lääkärireissulla sitten kestikin yllättävän kauan, kun ensin TK:ssa meni jo jokunen tunti ja sitten vielä sairaalaan käymään röntgenissä, niin päädyttiin kruisaamaan mäkkärin kautta kotiin. Otettiin pojan kanssa yhdessä jälkkäriksi tuplasuklaapirtelö. Voi jaiks miten äklöä. Pitäisköhän huolestua kun itsellä äklötys tuli jo parin hörpyn jälkeen mutta poika pystyi helposti hörppimään koko pirtelön ja harmitteli vielä sen loppumista.


Ps. Hyvää syntymäpäivää omalle isälleni!! <3