maanantai 30. tammikuuta 2012

Reippaillen Jääpuistoon ja uutta teetä

Oon jo pitkään halunnu mennä käymään Rautatieaseman Jääpuistossa, kahvilla. Tänään sitten pojan kanssa reippailtiin keskustaan ja käytiin siinä Jääpuiston Robert´s Coffee:ssa kahvilla. Iltapäivällä kahvilassa ja jäällä oli hiljasta mutta koko ajan luistelemaan tuntui tulevan lisää väkeä. Siinä sisältä lämpimästä seuraillessa alkoi itsenikin tehdä mieli luistelemaan, joten täytyy vissiin puhua joku kavereista ympäri ja lähteä kokeilemaan. En edes muista millon viimeksi olen ollut luistelemassa tai pitänyt luistimia jalassa, joten näky voi olla aika huvittava ja horjuva. Saa nähdä ehdinkö jo tänä talvena kokeilemaan vai mennäänkö sitten ensi vuonna pojan kanssa yhdessä. Vapaaehtoisia? :)


Kahvi ei ollut tuolla mitään kauhean kehuttavaa, mutta kuitenkin ihan juotavaa suodatinkahvia. En olisi muuten ottanut suodatinkahvia mutta ulkona oli iso kyltti missä oli tarjous "Kahvi ja korvapuusti 3€", no kyllä kiitos! Tälläkin kertaa muuten pulla oli hyvää, siitä pisteet. Tosin pulla oli jotenkin niin iso ja täyttävä, että puolikas olisi riittänyt hyvin. Poika auttoikin äitiä pullan kanssa, niin kilttiä.


Tuli kyllä tosi hyvä olo tuosta ulkoilusta, ihanan raikas talvisää. Kaupungista kun lähdettiin kävelemään takaisin kotiin päin niin mittari näytti -7 ja hetken päästä Hakaniemessä oli mittarissa -8. Pysähdyttiin pikaisesti siinä kaupassa ja kun matka jatkui niin mittarissa oli jo -9. Ei kyllä olisi uskonut, ei tuntunut yhtään niin kylmältä. Kävellessä muuten tuli kuuma mutta pipo olis ollu aika pop, onneks sentään oli huppu.


Ruokakaupasta tarttui matkaan pari pakettia teetä, luomuteetä. Olin nähnyt Ruohonjuuren mainoksissa Clipperin Sleep Easy-iltateetä ja saman valmistajan Detox-teetä ja nyt yllätyksekseni löysin nämä molemmat Hakaniemen S-marketista. Heti testiin lähti tuo puhdistava Detox-tee. Tee ei ole pahaa mutta ei siitä taida suosikkianikaan tulla, aika vadelmainen tuoksu ja maku. Ja itseasiassa värikin on aika vadelmainen. Tänä iltana en taida kaivata apua unen saantiin teestä, joten tuon Sleep Easy-teen testaus jää toiseen iltaan.

sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Kotkassa käymässä

Eilen käytiin kummitytön synttäreillä Kotkassa. Siellä sain talon emännältä aivan loistavan, helpon ja herkullisen idean valmistaa nopeasti itse viinereitä. Tänään tietysti herkkupyllynä jo piti kokeilla näitä. Tulos ei ollut niin kaunista kun olisi voinut toivoa, mutta teinkin nopeasti vain testiksi ja maku kuitenkin oli erittäin hyvä. Tosin ensi kerralla täytyy hieman aikaisemmin napata uunista pois.



Ajokeli oli eilen aivan ihana, kirkas auringon paiste ja kunnon talvinen maisema. Autosta yritinkin napsia joitain kuvia niistä kauniista lumisista ja aurinkoisista maisemista, mutta eihän kuvat sitä todellisuutta kerro. Varsinkin kun ne kuvat on siis otettu pokkarilla ja vauhdissa.


Kotkan reissut on aina vähän raskaita kun päiväseltään vaan poiketaan, mutta toisaalta kun näitä ystäviä sen verran harvoin näkee, niin ei se haittaa vaikka päivästä tuleekin pitkä. Eilen tosiaan kummitytön villien synttäreiden jälkeen nähtiin vielä yhtä ihanaa ystävää, joka on myös meidän pojan kummitäti ja käytiin hänen kanssaan syöpöttelemässä.

Leevi keskittyy kummitädin puhelimen sekottamiseen :)

Nyt taas pitää katsella kalentereita, että millon seuraavan kerran ehditään nähdä. Toivottavasti mahdollisimman pian. Ja tämä koskee molempia, meidän kummityttöä perheineen sekä meidän pojan kummitätiä.

Kotkan reissulla ekaa kertaa nämä korvikset käytössä ja ihastuin näihin ihan kunnolla

lauantai 28. tammikuuta 2012

Sisustusvimmaa ja talvista ulkoilua

Mulle on iskenyt ihan hirmuinen sisustusvimma taas, tekisi mieli laittaa kodissa kaikki uusiksi. Asiaa ei yhtään helpottanut kun kävin keskiviikkona pojan kanssa pyörähtämässä Ikeassa. Oltiin katsomassa pojalle uutta vaatekaappia ja siitä se idea sitten lähti. Tällä kertaa matkaan ei kuitenkaan tarttunut mitään ihmeellisempää, ihan vain pari pakettia tuikkuja ja muuta vastaavaa mutta lähiaikoina pitää varmaan tehdä uusi reissu sinne. Ja pitää varmaan lähteä käymään vähän muissakin kaupoissa katselemassa. Toissa iltana vielä lueskelin muiden sisustusblogeja ja ihastelin niitä kaikkia kuvia kauniisti laitetuista kodeista, hölmöä oikein yllyttää itseään.

Ikean super hyvää mansikkajuustokakkua :)





















Tänään J oli ensimmäistä kertaa elämässään intialaisessa päähieronnassa ja me oltiin pojan kanssa sillä välin mummilassa nauttimassa aurinkoisesta talvipäivästä. Oli tosi ihana leikkiä pojan ja vanhempien koiran kanssa siinä pihalla lumella kun aurinko paistoi eikä ollut yhtään kylmä. Leikkien jälkeen ja kun koko pesue oltiin saatu kasaan niin grillattiin vielä takassa makkaraa. Nam, se oli hyvää pitkästä aikaa. J mielipiteen päähieronnasta voi lukea J:n blogista, täältä. Hih.

keskiviikko 25. tammikuuta 2012

Uusia kahviloita etsimässä

Alku talvesta jo säikähdin, etteikö tänä talvena saada kunnon talvea ollenkaan. Noh, nyt ei sitä tarvitse enää pelätä ja talvi alkaa jo muistuttamaan edeltäjiään, tosin pakkaset ovat vielä ainakin olleet ihan mukavia, ei yhtään liian kylmää. Tiedän, että monet lähipiirissäni vihaavat talvea, kylmyyttä ja lunta, mutta itse tykkään tästä. Vaikka matkakuume jonnekin lämpimään hieman polttelee, niin toisaalta viihdyn nyt Suomessa, kun maa on valkoinen ja on oikea talvi. Ja mikä parasta, poika on oppinut nauttimaan talvesta ja lumesta.

Pienimies alkoi lumitöihin Senaatintorilla
Ja mikäs sen parempi paikka kasata lunta kun äidin kengälle. No, onneksi tosin isäkin sai osansa :)

Eilen ei ehkä kuitenkaan ollut se paras ilma, kun liikuttiin kaupunkiin päin kahville. Saatiin tuossa J:n kanssa ajatus, että jos kerran viikkoon käytäisiin tästä eteenpäin tutustumassa uuteen kahvilaan, joka viikko siis uusi kahvila. Tähän asti kun ollaan pääsääntöisesti aina vaan käyty samoissa muutamissa kahviloissa, niin olisi kiva tutustua uusiin paikkoihin ja kenties löytää jokin uusi suosikki kahvila. Eli nyt saa sitten ehdotella hyviä kahviloita stadin alueelta. Ainoat ns. ehdot näille kahviloille on, että sinne kehtaa ja voi mennä lapsen kanssa ja että pyörätuolilla pääsee helposti sisään. Kirjoitellaan sitten J:n kanssa kumpikin blogeissamme kokemuksia ja mielipiteitä näistä kahviloista ja laitetaan vähän kuviakin, jos vaikka joku sitten niiden kautta innostuisi käymään.
 
Eilen siis lähdettiin käymään Kämp Gallerian Gran Delicatossa. Tyttö tiskillä lupasi meille kaupungin parasta kahvia, mutta nämä kahvit eivät ainakaan sitä olleet. Pulla tosin oli herkkua eli siitä pisteet. Toinen mukava asia kahvilassa oli se, että kahvit tuotiin hetken päästä pöytään ja samalla tuotiin isot lasit vettä. Muuten kylläkin paikka vaikutti melko kolkolta ja siitä puuttui se jokin juttu, että siellä olisi viihtynyt. En sitten tiedä, oltiinko vaan väärään aikaan paikalla, kun paikka oli ihan tyhjillään, olisiko viihtyvyys parempi jos siellä olisi enemmän väkeä? Mutta uudestaan en nyt ihan äkkiä tähän kahvilaan menisi. Vieressä ollut Marikahvila tosi hieman houkutteli, että ehkä sinne seuraavaksi kun Kämp Galleriaan eksytään.





















J:n kommentit tuosta kahvilasta ja sen kahveista voi lukea J:n blogista, täältä.

maanantai 23. tammikuuta 2012

Leffassa ja shoppailemassa, ihan kahdestaan

Lauantai oli pitkästä aikaa hieman erilainen, kun vietiin poika puoliltapäivin hoitoon ja lähdettiin J:n kanssa ihan kahdestaan hieman shoppailemaan ja elokuviin. Elokuva oli siis se lauantain oleellinen juttu ja shoppailu tuli sit siinä ohimennen kun aikaa oli hieman ennen leffan alkua.


Leffassa käytiin katsomassa kotimainen Varasto. Aikaisemmin jo kerroin, että tykkään kotimaisista elokuvista, ja niin tykkäsin tästäkin. Jos joku ei vielä tiedä niin Varasto on siis kotimainen, vuoden 2011 lopussa ensi-iltansa saanut komedia/draama. Leffan vitsit upposivat hyvin ja sai leffa jopa miettimään omaa tyytyväisyyttä elämään vai pitäisikö ponnistella vielä kovemmin. Leffa oli siis viihdyttävä ja leffan hauskuutta lisäsi vielä takanamme istuneet pikkutytöt, jotka kikattelivat vähän joka jutulle ja saanen hieman epäillä, että ymmärrettiinkö kaikkia vitsejä edes kunnolla, mutta pääasia että hauskaa oli. :)

Yksi leffanautintoa lisännyt seikka oli ne leffaherkut. Iso boksi poppareita, limpparia ja pussillinen irtokarkkeja ja kyllä, huono olo oli taattua. Mutta oli kiva kun herkkuja ei tarvinnut syödä salaa piilotellen, eikä myöskään kukaan ollut käsi pitkällä siinä kerjäämässä ja kädessä roikkumassa.


Alesta löysin itselleni kaulaliinan ja saappaat. Oon ihan heikkona kaikkiin kaulaliinoihin ja huiveihin ja taas sorruin yhteen sellaiseen. Mutta puolustuksena liina oli tosi hyvässä alessa ja aivan ihana. Saappaat ovat hieman poikkeavat aikaisempiin kenkiini nähden, joten sen puolesta kannattava hankinta, nimittäin jotain uudenlaista. Saa vain nähdä kuinka kauan menee tottua noihin kenkiin, kun olen tottunut tasapohjaisilla kulkemaan ja uusissa on ainakin puoltoista senttiä korkoa, hui! :)

torstai 19. tammikuuta 2012

Kevätkauden avaus, eikä enää hoitsuja

Tänään on virallisesti avattu kevätkausi, sillä tänään oli meidän perheen eka muskari ja eka uintikerta. Molemmat harrastukset alkoivat oikeasti jo viime viikolla mutta silloin ei ehtiny/jaksanut osallistua kun oltiin J:n kanssa oltu siellä päivystyksessä yötä myöten ja aamulla uudestaan.


Muskariin oli kiva taas mennä reilun puolen vuoden tauon jälkeen. Vaikka paikka ja ryhmä olivat eri kuin silloin joskus kauan sitten kun viimeksi käytiin, niin vetäjä oli silti sama. Tää eka kerta meni meillä vähän ujostellessa ja tutustuessa/muistellessa niitä muskarin tapoja ja olihan se nyt tietysti hieman eri asia mennä taaperon kanssa, kun viimeksi käytiin kuitenkin vielä aika vauvana. Mutta muskarista jäi hyvä fiilis ja innolla odotetaan kevään muita muskareita.


Jatkossa nää torstait onkin aika pyhitettyjä ihan vaan muskarille ja uinnille. Vähän tylsä, että harrastukset ajottuvat just samalle päivälle, mut toisaalta jääpähän sit viikon muut päivät täysin vapaiksi muille puuhille. Ja onhan nää torstait pienelle miehelle aika raskaita mut onneks tohon harrastuksien välille jää sen verran aikaa et poika ehtii ottaa hyvät päikkärit. Ja pakko myöntää, on tää päivä aika raskas äidillekin.



Eilen muuten J pääsi pois kotisairaalasta ja siitä antibioottitipasta ja nyt siis mennään ihan suunkautta otettavalla antibiootilla. Ja mikä parasta, ei enää hoitajia!! Nyt vaan pitää pikkuhiljaa nukkua univelat pois. Huomenna ainakin saa nukkua pitkään, jos vaan poika näin siis suo. Huomenna pitäisikin olla kiva päivä tiedossa kun iltapäivällä menen aromaterapeuttiseen selkähierontaan. Selkä on ollutkin yllättävän kipeä ja jäykkä viime aikoina, joten toivottavasti huomisesta on apua.

Ja nyt tuttuun tapaan, vaikkakin pari tuntia aikaisemmin kuin viime päivinä muuten, niin hyvää yötä ja kauniita unia! <3

keskiviikko 18. tammikuuta 2012

Kahvittelua uudessa kahvilassa

Eilen (maanataina) oli jotenkin ihana päivä, vaikka olinkin ihan super väsynyt koko päivän. Käytiin pojan kanssa eilen päivällä ulkona leikkimässä ja ilokseni poju viihtyi ulkona melko pitkään, alkoi melkein äiti jo kyllästymään. Mutta pakkohan se on sanoa, että oli kiva olla ulkona kun oli maassa lunta millä leikkiä, ettei tarvinnut loskalla tai kivillä leikkiä, kun eihän se talveen kuulu. Ja hei, jeih, poju on alkanut jo vähän innostumaan lumesta, hihiii, äitin poika! ;) Hauskinta tosin taitaa kuitenkin olla kun juostaan kilpaa vähän väliä ja katsellaan autoja.


punaiset posket ulkoilun jälkeen

Mutta mikä eilisessä oli outoa, niin sain laittaa ruokaa ja syödä ruokani ihan rauhassa ja vielä lämpimänä. Ruoan jälkeen ehdin vielä lukea naistenlehtiä ja vähän aikaa ihan pötkötellä sohvalla viltin alla. Luksusta!

Tänään sitten käytiin koko perheen voimin kaupungilla kahvilla. Stadiin Manskun alkupäähän on avattu uusi kahvila, tai tänään (tiistaina) oli avajaiset. Jos nyt oikein ymmärsin niin Skanno Café on Helsingin Kahvipaahtimon kahvila. Ja täytyy kyllä paikkaa kehua, sisustus oli ihanan raikas ja valoisa, ja mikä oleellista niin kahvi oli hyvää. Meidän visiitin aikaan kahvilassa oli vielä hiljaista ja pöydissä hyvin tilaa, mutta jatkossa varmasti tilanne muuttuu. Kahvilaa siis pyörittää kahvialan ammattilaisia, joten laatu on taattua ja kun pavutkin on itse paahdettuja niin tuoreuskin on taattua. Kannattaa poiketa jos siinä kulmilla liikkuu ja tykkää hyvästä kahvista, stadilaisesta kahvista! :) Ja on siellä jotain pientä purtavaakin aina tarjolla.


Vähän hörpätty latteni mun. En sit tajunnu ottaa kuvaa kun latte oli vielä hörppäämätön.
mmm, ihan mielettömän hyviä kakkupaloja, nam!



Nyt täällä taas odotellaan yönhoitsua käymään ja nukkumaan pääsyä. Huomenna otetaan J:ltä uudet labrat ja taas pidetään peukkuja että lääkäri päästäisi jo suunkautta menevälle kuurille, eikä enää hoistuja.

Hyvää yötä ja kauniita unia! <3


PS. Ulkona on muuten ihan mielettömän kaunista kun joka puolella on valkoista, kunnon kerros lunta ja koko ajan sataa rauhallisesti lisää. <3

maanantai 16. tammikuuta 2012

Leffoja odottelun iloksi

Äsken kävin paijaamassa pienen poikamme takaisin uneen, kun hän kesken unien heräsi itkuun. Kyllä nukkuva lapsi on sitten kaunista katsottavaa. Siinä silmä lepää kun katselee sitä pienen ihmisen viattomuutta ja puhtautta, kun hän täysin antautuneena tuhisee ja maiskuttelee unilelut kainaloissa. <3

Nyt takana on mukava viikonloppu sisältäen kahvittelua, kotona oloa, lumen kanssa leikkimistä ja leffojen katselua. Perjantaina käytiin itseasiassa vielä pojan kanssa hieman shoppailemassa ja juostiin kilpaa ratikkapysäkille samalla kun katseltiin autoja. Tarkoitus oli perjantai lähteä ihan vain suoristuvoidetta ostamaan, mutta kas kummaa meillä olikin vaunut täynnä kasseja kun kotiin suunnattiin.

Tänään ei sitten jaksettua lähteä tämän Tukholmasta tulleen ystävämme kanssa minnekään, vaan oleskelimme vain kotona. Käytiin tosin ulkoiluttamassa pientämiestä hieman tuossa takapihalla. Tosin poika kun isäänsä siinä tullut, ettei tunnu viihtyvän pakkasessa niin ulkoilu jäi melko lyhkäseen. Myöhemmin kun oltiin kauppaan lähdössä niin lumen kanssa olikin jo kivempi leikkiä, kun pakkanen oli hellittänyt jo mukavasti.


Tänään on sinänsä ollut outo päivä, että tänään on katsottu kaksi leffaa. Eka leffa katottiin ystävämme kanssa, kun pienimies oli päikkäreillä. Kung Fu Panda 2 ja pizzaa. NAM. Leffa oli ihan loistava, tykkäsin tosi paljon ja Po oli ihan ehdoton suosikkini.


Illalla katsottiin vielä perheen kesken Autot 2:nen. Poika kun niin kovin nykyään tykkää noista autoista niin mikäpä sen parempi leffa katsoa hänen kanssaan kun Autot. Ja pakko sanoa, että aika hyvin jaksoi pienimies istua paikallaan ja katsoa leffaa, leffan lopulla tosin piti hakea oma Francesco-auto ja mennä sen kyytiin katsomaan. Oli muuten tämäkin leffa hyvä. Oli vain outoa katsoa leffaa suomeksi puhuttuna kun yleensä pidetään ne alkuperäiset äänet. Leffassa oli kyllä aika paljon hauskoja letkautuksia, mitkä upposivat väsyneeseen mielentilaan.


Loppuviikosta katsottiin muuten vielä Vares sukkanauhakäärme. Itse tykkään paljon kotimaisista leffoista ja tämäkin leffa oli oikein hyvä. Vitsitkin upposivat hyvin ja Antti Reini sopii mielestäni loistavasti Vareksen rooliin, hih.


Nyt taas odotellaan yökön saapumista ja nukkumaan pääsemistä. Huomenna aamulla otetaan muuten J:ltä taas labrat ja pidetään sormet ja kaikki paikat ristissä, että arvot ovat niin hyvät, ettei kotisairaalan tarvitsee enää jatkossa tulla.

Hyvää yötä ja kauniita unia taas! <3

sunnuntai 15. tammikuuta 2012

Väsynyttä odottelua ja hoitsuja

Oon niin ylpeä itsestäni, sain nimittäin vihdoin ja viimein kerättyä joulun pois. Ja tämä tapahtui siis jo toissa päivänä (perjantaina), aika hienoa! Mun mielestä ihan hyvin et jo ennen tammikuun puolta väliä, eiks joo? :) Valot tosin on vieläkin käytössä mut ne saakin olla tämän pimeyden keskellä piristämässä.

Vaikka viime päivät ovat olleet yhtä odottelua odottelun perään niin siltikin koko ajan tuntuu olevan kiire. Tälläkin hetkellä odotellaan kotisairaalasta hoitsua käymään antamaan J:lle yön antibioottia. Ja kuten siis päätellä saattaa, J ei ole vieläkään kunnossa. Torstai illasta lähtien täällä on siis käynyt kotisairaalan hoitsut tiputtamassa J:lle kolmesti päivässä antibiootin. Päivät tuntuvatkin nyt rytmittyvän täysin näiden hoitsujen käyntien mukaan. Olo on itselläkin aika väsynyt, kun yöunet jäävät toivottua lyhyemmiksi. Kun ei sitä osaa aamulla herätä vasta siihen hoitsun tuloon, vaan haluan saada käydä rauhassa suihkussa ja kahvikupin nokan eteen, niin ja vaatteet myös päälle.
Univelan kerryttäminen alkoi jo keskiviikkona kun käytiin lekurissa. Saatiin käsky lähteä sisätautien päivystykseen, sen jälkeen kun labrasta oli tulokset tulleet, tulehdusarvot melko korkeat ja kuume neljässäkympissä. Haartmanin päivystyksessä menikin melkein kahteen yöllä ennen kun päästiin pois. Tosin ehto oli, että aamulla tullaan takaisin. Parin tunnin yöunien jälkeen sitten takaisin istuskelemaan ja odottelemaan. Onneksi oltiin älytty viedä pienimies mummilaan hoitoon ennen kun lähdettiin päivystykseen. Siellä käytiin sitten itsekkin ne parin tunnin yöunet nukkumassa, kun ei maltettu olla erossa pojasta niin pitkään. Meillä pienimies ei siis vielä ole ollut kertaakaan yökylässä, äiti ei nimittäin pärjäisi, poika voisi pärjätäkin.

Mutta sellaisia kuulumisia nyt tällä kertaa täältä. Mulla on kokoajan sellainen tunne, että piti kirjoittaa vielä jostain muustakin, mutta nyt ei ajatus kulje enää niin, että muistaisin, joten voi olla että palailen vielä näihin päiviin myöhemmin uudestaan.

Nyt vaan toivotaan, että hoitsu tulisi tänää ajoissa ja päästäisiin pian nukkumaan. Huomiselle onkin tiedossa vieras jo aamusella, kun ystävä tulee Tukholmasta käymään. Saa sitten nähdä jaksetaanko lähteä ihan kaupungille vai lorvitaanko vain tässä kotosalla kahvitellen. Mutta nyt kuitenkin hyvää yötä kaikille!! <3