Kauhukuulumisia eli Halloweenia

Heippa taas pitkästä aikaa! Ihan hurjaa miten nopeasti tämä syksy on tähän asti mennyt, tuntuu ettei meinaa vauhdissa pysyä mukana. Alkusyksy meni suurimmaksi osaksi New Yorkin matkaa suunnitellessa ja järjestelyitä hoitaessa, sitten kymmenisen päivää Nycissä ja sen jälkeen kovaa yritystä taas palautua reissusta ja sopeutua takaisin arkeen. Harvoin on ollut niin väsynyt ja voisko jopa sanoa, että eloton jonkun reissun jälkeen. Arki tuntuu paikoitellen väkinäiseltä suorittamiselta ja päivässä parasta on nukkuminen mutta eiköhän tämä tästä. Luonnollisesti blogiin olisi paljonkin asiaa ja jututhan on vielä kesken kesältä lähtien mutta katsotaan miten tässä nyt saa aikaiseksi istua kone sylissä.

Tänä vuonna ei Halloweenina pidetty juhlia, mikä vähän harmitti mutta silti jotain pientä ohjelmaa saatiin järkättyä näille molemmille viikonlopuille kun Halloweeniä sai juhlia. Lokakuun vikana viikonloppuna Korkeasaaressa pääsi voittamaan pelkonsa, mm. pitämällä torakkaa kädessä, koskemalla käärmeeseen tai kokeilemalla torakkakypärää. Mulla ei tosiaankaan ollut aikomustakaan voittaa näitä pelkojani, oon ihan tyytyväinen näiden pelkojeni kanssa. Pojat nyt, tietysti, kävivät nämä kaikki kokeilemassa. Yök.

Pyhäinpäivänä ajoitettiin haudoilla käyminen siihen kun päivä alkoi jo vähän hämärtämään ja kynttilöiden valo valaisi kauniisti hautausmaita. Me aina kun käydään viemässä kynttilöitä haudoille niin käydään kahdella hautausmaalla ja onneksi molemmat hautausmaat ovat tässä ihan lähellä. Hautausmaalla on aina vaan niin kaunista kun haudoilla näkyy paljon kynttilöitä ja nyt kun vielä maassa oli kevyt lumipeite, niin se vaan kruunasi tuon maiseman.

Pyhäinpäivää ei sen kummemmin sitten vietetty, haudoilla käyminen oli se sen päivän juttu. Illalla käytiin kaupasta hakemassa vähän herkkuja, laitettiin paljon kynttilöitä palamaan, tehtiin pellillinen nakkimuumioita ja nopea suklaa-appelsiinituorejuustokakku, ja katsottiin perheen kanssa leffaa. Se oli aika kivaa. Ja hyvää.

SeaLifessa vietettiin myös Halloweeniä ja sunnuntaina suunnattiin sinne. Koska tänä vuonna ei niitä naamiaisia pidetty, niin enenmmän kun sopivasti oli SeaLifella tarjous, että teemaan pukeutunut lapsi pääsee veloituksetta SeaLifeen maksavan aikuisen kanssa. Pojalle siis haamukaapu päälle, päähän merirosvohattu ja menoksi. Vaikka SeaLifessa(kin) on tullut jo jonkusen kerran käytyä niin oli silti kiva taas käydä.

SeaLifelle on pakko antaa vielä vähän kiitosta ihanasta toiminnasta. Poika osti siitä SeaLifen kaupasta itselleen sellaisen taikamadon, mikä sitten siinä pois lähtiessä kuitenkin unohtui legopöydälle avaamattomassa paketissa. Havahduttiin vasta kotona, että jotain puuttuu ja uusi lelu on unohtunut jonnekin. J laittoi SeaLifeen samantien viestiä ja melko nopeasti saatiin vastaus, että palaavat asiaan seuraavana aamuna. Aamulla tulikin melko nopeasti viestiä, että mato oli löytynyt just sieltä legopöydältä ja sen voi käydä noutamassa tiskiltä. Käytiin sitten heti eskarin jälkeen mato hakemassa kotiin ja ihana SeaLifen henkilökunta oli laittanut pojalle vielä muutaman tarran mukaan. Ihan mahtava juttu. Vaikka ei mistää kalliista jutusta ollutkaan kyse, niin kyllä se silti harmitti kun huomattiin että oli unohtunut. Mietittiin vielä, että kun lelu oli avaamattomana paketissaan, että olisi voinut helposti eksyä jonkun toisenkin matkaan mutta toisaalta kun lähdettiin paikasta ihan viimeisten joukossa, että ehkä sitä ei enää kukaan muu ehtinyt nähdä ennen kun henkilökunta seuraavana päivänä.

Muuten, noilla kahdella kuvalla, missä L makaa ensin lehtien joukossa ja sitten tuossa lumessa, on tasan viikko väliä. Aika hurjaa.

Eikä kaikki kauhu vielä tähän lopu, lähdetään nimittäin J:n kanssa ihan kohta Kulttuuritalolle katsomaan Rocky Horror Showta. Ihan hurjan siistiä.

Dublin, part 2

Dublinin matkan tärkein juttu oli tietysti ne J:n MM-kisat, minkä takia oltiin koko reissussa. Vaikka kisat alkoi vasta alkuillasta, niin kyllä se koko päivä vähän meni niissä kisoissa. Aamulla ensin nukuttiin rauhassa vähän pidempään ja nautittiin rauhallisesta aamusta, sillä tiedossa oli, että kisoissa saattaa mennä melko myöhään ja edesssä olisi siis melko pitkä ja raskas päivä. Käytiin hyvissä ajoin viemässä J:n kisakamat kisapaikalle, mikä oli kai jonkinlainen kahvilan ja yökerhon yhdistelmä, ja sitten käytiin vähän nollaamassa ajatuksia muualle ja käytiin shoppailemassa. Jotenkin taas koomista, kun reissuun lähdettäessä mietittiin, että ei kai nyt Dublinissa tule mitään shoppailtua mutta niin sitä taas survottiin ja ängettiin matkalaukkua kiinni kotiinlähtiessä, kun jotenkin oli kai laukut kutistunut viikon aikana tai jotain.

Oltiin kysytty hyvissä ajoin kisojen järjetäjältä lupaa, että saahan meidän poika tulla kisoihin mukaan ja niinpä L oli ainoa lapsi paikalla. Vähän alkuun arvelutti, että mitähän illasta tulee sillä paikka alkoi olla jo melko aikaisessa vaiheessa ihan täynnä ja baari oli auki, sekä tarjolla oli ilmaista olutta. Poika jännitti J:n kisoja tosi paljon ja oli innokkaasti kannustamassa isäänsä, mikä oli todella liikkistä. Muuten meillä oli pojalle viihdykkeeksi mukana sellaisia pyyhittäviä puuhakortteja, missä oli pieniä erilaisia tehtäviä, joihin jaksaa just ja just keskittyä tuollaisessa paikassa ja tietysti se tabletti. Poika oli sen verran liikkis näky tuolla kisoissa, että useampi otti pojasta valokuvan kun toinen niin keskittyneesti nautti tabletilla pelaamisesta, kun kaikki muut ympärillä seurasi ja kannusti kahviskaboja. J:n kisat jäi siihen ekalle kierrokselle, mikä tietysti vähän harmitti mutta toisaalta kisoissa oli niin huikea tunnelma ja kokemuksena ne oli niin hienot, että oli vaan mahtavaa kun päästiin osallistumaan. Ja ilta tosiaan venähti, sillä vasta puolen yön aikaan päästiin lähtemään takaisin hotellille, vaikka yhtään ei jääty vetkuttelemaan kisapaikalle voittajan ratkeamisen jälkeen. Poika sai vielä urheasta jaksamisestaan yhdeltä kisajärjestäjältä "palkinnoksi" kisojen hienon julisteen ja frisbeen, mikä antoi taas lisää intoa, niin että toinen jaksoi kävellä takaisi hotelliin ilman ongelmia.

Vaikka matkoilla tykätäänkin kiertää kaikkia perinteisiä turistinähtävyyksiä niin museot jää meiltä silti monesti välistä. Nyt yhtenä sadepäivänä päätettiin tehdä tähän poikkeus ja käytiin Dublinissa pyörähtämässä Luonnontieteellisessä museossa. Pakko myöntää, että tähän kyllä vaikutti paljon se sateinen sää, sekä se, että museo oli ilmainen. Mutta ei ollut ollenkaan huono kokemus, vaikka jossain vaiheessa alkoi jo vähän kuvottamaan ne seiniä peittäneet eläinten päät ja hieman epäonnistuneet täytetyt eläimet siellä lasien takana. Toisaalta taas, poika tykkäsi ja oli ihan innoissaan, joten ehdottomasti kannattava käynti.

Ihan meidän loman lopulle osui Dublinissa vielä Pride-kulkue ja tietysti mentiin sitä seuraamaan, kun se siitä ihan vierestä meni. Halusin, että poika saa sen nähdä ja kaikkea mitä se piti sisällään. Kulkue hämmensi poikaa jonkun verran, sillä aiheesta ei meillä ole vielä kotona kauheasti puhuttu. Ihan ei tainnut poika vielä sisäistää sitä kulkueen sanomaa ja mitä se tarkoittaa jos poika tykkää toisesta pojasta ja tyttö toisesta tytöstä, sillä kyllähän hänkin tykkää omista kavereistaan, ketkä ovat poikia. Päädyttiin kuitenkin lopulta siihen, että jokainen saa itse päättää kenestä tykkää, eikä se ole syy kiusata tai syrjiä ketään. Ja siitähän on ihan hyvä aloittaa.

Poika sai valita vielä vikana iltana ruokapaikan ja päädyttiin lopettamaan loma sinne, mistä se myös alkoi eli Hard Rock Cafehen. Loistava valinta. Dublin oli kiva kaupunki, sellainen söpön pieni. Ihmiset oli todella iloisia ja ystävällisiä, ja he puhuivat aivan ihanasti sillä Irlantilaisella aksentilla. Silti jotain puuttui, sitä jotain minkä takia haluaisin lähteä sinne uudestaan. En sano, ettenkö koskaan lähtisi Dubliniin uudestaan mutta ei nyt ainakaan ihan hetkeen. Silti oon iloinen, että päästiin siellä käymään ja viettämään hieno viikko.

Thank you Dublin!