Elastinen feat.

Elastinen feat. -konsertti osui enemmän kuin sopivasti just hyvään väliin, nimittäin hautajaisten jälkeen heti seuraavalle päivälle. Tuli tosi hyvään väliin pieni tauko pojan kanssa erillään ja itselle tuollainen eräänlainen irtiotto perusarjesta. Toisinaan tekee todella hyvää pieni ero pojan kanssa, tollanen pojan yökyläily mummin ja vaarin luona on välillä todella tärkeä oman mielenterveyden ja hyvinvoinin kannalta.

Sen lisäksi, että keikka tarjosi pienen eronhetken lapsesta, se tarjosi pienen irtaantumisen ja tuulettumisen hetken. Oli ihan mahtava kun sai parisen tuntia vaan olla, nauttia loistavasta musasta, tanssia ja taputtaa, nollata kaikki ajatukset, aivan ihanaa. Keikkaa ei itsessään tarvitse varmaan lähteä tässä ylistämään, sehän oli nimittäin tosi hieno ja meno ihan mahtava, eikai sitä mitään muuta voi edes odottaa kun noin upeat artistit kyseessä. Sen verran hyvä meno oli ja kuuma tunnelma, että paita oli aivan hiestä märkä, samoin hiukset, olkapäät ja käsivarret aivan hapoilla ja kämmenet aivan rikki kaikesta siitä taputtamisesta. Ehdottomasti kaiken sen arvoista.

Keikan jälkeen meillä olisi ollut mahdollisuudet lähteä minne vain jatkaamaan iltaa. Elastinen mainosti myös keikan aikana jatkoista ja kyseli, ketkä kaikki lähtee. Ihan oikeasti, hetken kävi mielessä, että pitäiskö lähteä, sehän vois olla tosi siistiä. Toisaalta, olishan se ollut ihan liian villiä ja hurjaa, joten sen sijaan ajettiin turvallisesti mäkkärin kautta kotiin, sohvalle katsomaan jotain hömppää pitkälle aamuyöhön. En voi kieltää, ihan parasta.

@ Tavastia

Tavastia, tuo legendaarinen paikka, missä jokaisen vähänkin musaa diggaavan stadilaisen pitää olla käynyt, tietysti muidenkin mutta etenkin stadilaisen. Pakko myöntää, että kovin montaa kertaa ei ole tullut tuolla käytyä, muutama kuitenkin ja pari viikkoa sitten tuli "taas" yksi kerta lisää. Ja se mikä isoin juttu, niin pojan eka kerta Tavastialla.

Pari viikkoa sitten oltiin lauantaina taas aamupäivällä keskustassa pojan tanssitunnilla ja siinä odotellessa selailin Metro-lehteä ja silmiin osui Roope Salmisen & Koirien ikärajaton levynjulkkarikeikka Tavastialla. Sinne. Me oltiin pojan kanssa puhuttu, että mentäisiin Korkeasaareen tanssitunnilta suoraan. Olisi väärin pettää sopimus, joten siihen tehtiin nyt vain pieni muutos. Tanssitunnin jälkeen nopea visiitti himassa, vähän sopivammat vaatteet päälle ja nopealle happihyppelylle Korkeasaareen ennen Tavastialle menoa. Korkeasaaren kierros jäi aika köyhäksi, nähtiin tosi vähän mitään, osuttiin selkeästi eläinten päikkäriaikaan. Yks juttu kuitenkin jäi reissulta mieleen ja se oli ehdottomasti lumileopardin ääntely. En muista koskaan kuulleeni sitä ja kun vielä oltiin ihan tämän eläimen vieressä niin kokemus oli aika huikea.

Levynjulkkarit alkoi Tavastialla kolmelta ja mentiin paikan päälle just ennen sitä, ihan tarkotuksella, kun ei tuon 5v.:n kärsivällisyydellä sinne olisi voinut liian aikaisin mennä odottelemaan. Poika ehti odottamaan keikan alkua ehkä kymmenen minuuttia ja jo sinä aikana ehti kuulua monta kertaa "Eikö ne alota koskaan?". Sanoin pojalle, että huomaat kyllä kun bändi tulee lavalle, kaikki lavan edessä odottavat tytöt alkavat kiljumaan. Poika ihmetteli vähän aikaa tätä ihan ihmeissään mutta totesi sitten kolmelta kädet korvilla, että en valehdellut.

Toi ikärajaton levynjulkkarikeikka oli hauska, tosi kiva juttu. Mutta, en tiedä oonko koskaan tuntenut itseäni niin vanhaksi. Se oli ihan kauheeta, mulla oli tosiaan sellanen äiti-fiilis siellä. Ihan kauheeta. Mut meno oli hyvä Tavastialla ja bändi veti hyvin. Pojalle bändi ei ollut kauhean tuttu, mutta hyvin viihtyi, vaikka selvästi vähän jännitti. Keikan jälkeen totesi, ettei osannut edes kuvitella, että keikat olisi tällaisia, niin siistejä. Toivottavasti näitä ikärajattomia keikkoja saataisiin siis lisää!

Tää oli pojan eka kerta Tavastialla, eka klubikeikka ja toinen kerta ylipäätään livekeikalla. Ja toivottavasti näitä tulee vielä paljon lisää. Keikan jälkeen poika halusi jäädä vielä jonottamaan yhteiskuvaan bändin kanssa ja niinhän me jonotettiin. Jonosta kurkittiin mallia kun muut kävi ottamassa kuvat bändin kanssa ja poika treenasi poseerauksia. Sitten kun se oma vuoro vihdoin tuli, tuli myös ihan jäätävä jäätyminen ja pakokauhu. Vaikka bändi otti pienen faninsa tosi kivasti vastaan, niin kuvasta tuli melko koominen kun puolväkisin pidän poikaa siinä mukana. Ja mun ei ollut tarkoitus edes olla kuvassa mukana. No, eräänlainen muisto tuokin.

Kiitos Roope Salminen & Koirat!

Vähän lapsivapaata

Reilu pari viikkoa sitten oli tiedossa vanhempien vapaailta ja liput Sunrise Avenuen keikalle. Poika ilmoitti samalla kun lähti mummin ja vaarin luo jäävänsä yökylään kahdeksi yöksi. Mikäpä siinä, eihän me nyt sitä kieltämäänkään, kun se sopi myös mummille ja vaarille.

Ekaa kertaa päästiin kunnolla Sunrise Avenuen keikalle, aikaisemmin kun on bändiä nähty muutaman kerran vain muutamien biisien verran mm. Helsinki-päivän konsertissa. Nyt tosin ei ollut mikään ihan perinteinen jäähallikeikka, kun mukana oli Wonderland-orkesteri.

Keikka oli upea, bändi oli upea, orkesteri upea ja sanomattakin selvää, että Samu oli upea. Biisejä oltiin sovitettu jonkun verran uusiksi orkesterin takia ja vaikka uudet sovitukset oli loistavaa työtä niin silti kaipasin ehkä hieman enemmän sitä menoa, itellä olis ollu ehkä vähän enemmän sellanen pomppu-fiilis, kun mitä nämä orkesteriversiot antoi irti. Mutta ei silti, ei saa käsittää väärin, keikka oli upea. Vähän tosin kävi kateeksi sieltä sivukatsomosta sinne permannolle, missä oli loistava fiilis läpi koko keikan, kun meillä taas oli melko hiljaista ja rauhallista läpi keikan. Tästä aiheesta olisi helppo jatkaa pidempääkin mutta tyydyn nyt vain ihmettelemään ääneen, että miksi ihmeessä ihmiset tulevat keikalla räpläämään kännykkäänsä koko keikan ajaksi? Ei vaan voi ymmärtää.

Puhuttiin J:n kanssa jo keikalle mentäessä, että kun ei oikein tiedä mitä keikalta odottaa niin olo on vähän jännittynyt, vaikka toisaalta se on ihan sama mitä Samu laulaa, se kuulostaa silti hyvälle ja sitä kuuntelee mielellään. Ja se tosiaan piti paikkansa, Samun ääni on ihan mieletön ja kaikki tuntuu kuulostavan hyvälle. Eikä siinä myöskään silmiin satu, varsinkin ne hiukset.

Sunnuntaina nautittiin lapsivapaastapäivästä hyvin rennosti. Ensin pitkät yöunet, käytiin ulkona syömässä, vähän irtareita ja poppareita ja leffaan. Aika luksusta. Käytiin katsomassa se kotimainen Äkkilähtö. Mainosten perusteella en ollut ihan täysin vakuuttunut leffasta mutta leffa oli hyvä, tykkäsin paljon. On ihanaa kun kotimaiset leffat on nykyään niin hyviä, niitä on tosi kiva katsoa.

Lapsivapaat on ihan luksusta, mutta onhan se kuitenkin ihan parasta kun koko perhe on kasassa. <3

ELA Show

Reilu pari viikkoa sitten oli vanhempien vapaailta ja ELA Show, kauan odotettu ilta. Pähkäiltiin J:n kanssa mitä muuta kivaa keksittäisiin samaiselle illalle, kun pitkästä aikaa saatiin poika yökylään. Pitkään pähkäiltiin syömään menosta, rauhallisesta illallisesta kahdestaan ennen keikkaa mutta ajatus tyssäsi melko nopeasti siihen kun muistettiin että kysessä tosiaan on perjantai-ilta. Poika heitettiin temppukoulun jälkeen mummilaan ja ehdittiin hetkeksi vielä kotiin valmistautumaan iltaan. Naureskeltiin kun katseltiin FB:stä miten niin monet muut oli etkoilla stadissa, istumassa muutamilla, kun me taas kotona valmistauduttiin iltaan isolla kupillisella kahvia ja sivusilmällä vilkuiltiin lätkää samalla kun sudin lisää maskia naamaan ja hiuksia järjestykseen. Mä tiedän, me ollaan niin villejä.

Ilta oli ihan todella huikea, keikka on ihan mahtava. Keikan kuvailuun voisi käyttää ehkä vain superlatiiveja, jotta ne toisivat oikeutta illalle, parhautta. Kaks ja puol tuntia täyttä menoa, positiivisuutta ja vauhtia, sekä todella huikeita vieraita. Olkapäät oli jo ihan puuduksissa ennen kun ilta oli edes puolessa välissä ja kämmenet ihan kosketusarata sormukset kädessä taputtamisesta. Tulipahan taas hypittyä, tanssittua ja taputettua, ihanaa.

Kotona oltiin puolen yön aikaan, mikä meille on todella outoa ja sitä naureskeltiinkin, että ihan villeiksi heittäydytty kun niin myöhään liikkeellä. Kotona kävi vielä sen verran kierroksilla illasta ja vapaaillan kunniaksi oli vielä korkattava yksi kylmä Jaffa. Eli siis valmistautuessa iso kupillinen kahvia, kahden ja puolen tunnin keikka, sekä yksi tölkki Jaffaa ja seuraavana päivänä olo oli kun olisi ollut rypeemässä ihan kunnolla, tuli hämärä muistikuva siitä miltä krapula joskus tuntui. Vähän jokapaikkaan sattui, väsytti, heikotti ja yökötti, olo oli ihan voimaton. Aika hurjaa hei. Voin vaan kuvitella miten fresheiltä näytettiin iltapäivällä pojan koristreeneissä kentän reunalla. Ei ainakaan sporttisilta. Tuotiin pojalle muuten myös tuliaisia keikalta, koska toinen oli vähän myrtsi kun ei päässyt mukaan. Niin hauska ja toinen oli oikeasti ihan innoissaan.