tiistai 31. maaliskuuta 2015

Casual March


Satunnaisia asukuvia maaliskuun varrelta, osa on jo blogissa näkynyt ja osa ihan uusia. Ei mitään spesiaaleja, ei mitään ihmeellistä, ihan perus arkista asua. Ajattelin, että olisi tylsää laittaa pelkästään omia asukuvia, joten lisätään vielä pojan satunnaisia asukuvia.


Käsittämätöntä, että maaliskuu on jo mennyt. Äkkiseltään kun miettii, että mitä maaliskuussa tuli tehtyä niin ei tule mitään mieleen mutta kun kuvia kävi maaliskuulta läpi niin onhan sitä taas ehditty kaikenlaista.

Aurinkoista huhtikuuta! <3 

maanantai 30. maaliskuuta 2015

Lempparileffa

Nyt musta tuntuu, että mä löysin mun lempparileffan. Lauantaina oli vuorossa leffailta, aikuisten leffailta ja mä sain valita leffan. Käytiin katsomassa Cinderella. Niinkun kirjoitin jo aikaisemminkin (täällä) niin meijänhän piti mennä jo viikko sitten, niiden kahvifestareiden jälkeen kattomaan toi leffa, oli liputkin varattu mut voimat ei vaan pitkän päivän jälkeen riittäny leffaan asti.


Tuhkimon oon lapsena nähnyt lukemattomia kertoja, mutta vuosiin ei ole tuota tullut katsottua, silti sen muisti hyvin. Se ei leffassa häirinnyt yhtään, vaan tuijotin ihan haltioituneena koko leffan ajan. Ja pakko on ehkä myöntää, että muutaman kerran joutui myös kuivaamaan silmäkulmia. Muuten leffa oli mukavan keveä, ei liikaa modernisoitu ja tietysti ihanan romanttinen. Näyttelijävalinnat oli myös onnistuneet hienosti, vaikka sen verran on huomautettava, että punapäät saivat vähän huonoa kuvaa tässä elokuvassa (ilkeä äitipuoli ja sisarpuolet). Kaiken kaikkiaan leffa oli aivan ihana ja nautinto katsoa. Voisin helposti katsoa sen uudestaan. Ja uudestaan.

sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Palmusunnuntai

Taas jäi valmistelut ihan viime tippaan. Viime viikolla oli monesti puhetta, että pitäis käydä hankkimassa pajunoksia, mutta vasta eilen vesisateessa olin niitä etsimässä jo melko hyvin kynityistä pusikoista. En kuitenkaan ollut ainoa siellä oksia etsimässä, oli muitakin vähän viime tipalla. Viime vuonna poika jo koristeli kyllä virpomisoksia mutta virpomassa ei käyty. Tänään oli siis tosi jännä päivä tiedossa, ensimmäistä kertaa virpomaan.


Hieman päänvaivaa meinasi aiheuttaa pojan pukeutuminen, varsinkin kun tähän ei etukäteen niin varauduttu ja valmistauduttu. Hattu löytyi kaapin perukoilta ja loput sitten sovellettiin vaatekaapista. Nyt ei lähdetty hakemaan mitään erityistä naamiasasua tai hahmoa, vaan päädyttiin valitsemaan pääsiäisenvärejä päälle, mikä tällä kertaa tarkoitti oransseja farkkuja ja keltaista hupparia. Ruudullinen huivi kaulaan, hattu päähän ja vielä muutamat pisamat poskiin ja valmista.


Me käytiin vaan tutuissa paikoissa virpomassa ja sekin oli jo tosi jännittävää muistaa se loru. Vähän ujous aina iski kun ovi avautui mutta päivä oli pojan mielestä ihan hurjan kiva. Toinen totesi, että palmusunnuntai on ehdottomasti vuoden paras sunnuntai. Ja voisin vahvasti veikata, että tähän vaikutti erittäin suurella osuudella se iso palkintosaalis, minkä poika sai kerättyä. Niillä herkuilla saadaan hyvät sokeriöverit monena päivänä. Ja tänään vedettiin jo ekat, ansaitusti!


Makeaa pääsiäisviikkoa! 

tiistai 24. maaliskuuta 2015

Helppoa arkiruokaa

Välillä on todella ideaköyhää kun pähkäillään "mitäs tänään syötäisiin?" ja aina tuntuu pyörivän vaan ne samat vaihtoehdot. Nyt lähdettiin kokeilemaan jotain uutta helppoa vaihtoehtoa, haluttiin jotain nopeaa ja vaivatonta saada. Pakastealtaasta löytyi mukaan Finduksen rapeita kalafileitä. Ei mikään kulinaristinen nautinto, mutta helppo, vaivaton ja nälkä lähti. Kalan kylkeen vaan salaatti ja kalafileen päälle sitruunaa niin ihan toimiva arkiruoka. Meillä kun oli näitä kaksi pakettia (olivat tarjouksessa) niin syötiin näitä siis kaksi päivää putkeen ja tänään keitettiin vielä kalan ja salaatin lisäksi vähän täysjyväpastaa kylkeen, eikä tosiaan jäänyt nälkä.


Näistä ei meille tule mitään vakio arkiruokaa, mutta ihan varteenotettava vaihtoehto aina sillon tällöin, kun ruokalista kaipaa vaihtelua. Kovinkaan paljoa ei tule pakasteita käytettyä ruoanlaitossa mutta onhan nämä aika helpotuksia nopeaan arkiruokaan (vartti uunissa) ja hyviä hätävaroja pakasteessa pahan päivän varalle.


Tykkääkö muut näitä käyttää? Tai onko jotain muita vastaavia suosikkeja, arjen pikaisia pelastajia?

maanantai 23. maaliskuuta 2015

Coffee overload

Lauantaina oltiin lähes koko päivä Suvilahden Kattilahallilla Helsinki Coffee Festivaleilla. Ensimmäiset kahvifestarit Suomessa. Olin siis ihan täysin seuraneitinä siellä, enkä ehkä juuri sitä festareiden otollisinta kohderyhmää, sillä tykkään mm. juoda kahvini maidon ja sokerin kanssa, mustana se ei maistu omaan suuhuni ollenkaan.


Lauantaina festareilla käytiin Brewer's Cup:n finaali ja J oli lupautunut vapaaehtoiseksi tuonne festareille ja toimi ajanottajana kisassa, minä sitten siinä takapiruna kakkoskellottajana. Saatiin muuten aika tarkasti samoja aikoja kokoajan, eikä heittoa esiintynyt myöskään päätuomarin kellon kanssa.


Kauheasti en nyt osaa tuosta tapahtumasta lähteä kertomaan mutta laitetaanpa kuvia sitäkin enemmän sieltä. Muutaman kerran ehdittiin pyörähtämään alue läpi, mutta silti koko päivän aikana en ehtinyt kertaakaan pysähtyä Fazerin pisteelle ostamaan suklaata, se harmittaa. Monille festarit tarjosi varmasti aika kovat kahviöverit mutta itsellä kahvi jäi vaan kahteen kuppiin ja siitäkin se toinen meni suurimmaksi osaksi lavuaarista alas. Kauramaito ei ollu ihan mun juttu, vaikka se taitaa nyt olla uusi nouseva trendi soijamaidon sivuuttajaksi.


Sen verran raskas päivä oli, että kun tarkotus oli lähteä tuolta suoraan ulos syömään ja leffaan, koska olihan meillä myös samalla lapsivapaa viikonloppu, niin päädyttiin ajamaan Mäkin kautta kotiin ja sohvalle vaakatasoon. Aika villiä.