tiistai 17. maaliskuuta 2015

Tyttöinhoo

Se pitäisi varmaan vaan uskoa, kun poika sanoo, ettei tykkää tytöistä. Meillä on nyt jo aika pitkään ollu käynnissä tyttöinho, tytöt on ihan yök ja noloja, pelkästään poikien kanssa voi leikkiä. Vaikka aina välillä myös jotkut tytöt käy leikkiseuraksi, ei liian pienet eikä liian tyttömäiset tytöt.

Poika sai tanssikaverilta kutsun synttäreille, tyttöjen synttäreille, muita poikia ei ollu kutsuttu. Samainen tyttö ehti jo aikaisemmin syksyllä suunnitella häitä, mutta meidän poika ei suostunut naimisiin, synttäreille suostui. Suostui jopa lähteä valitsemaan tyttöjen väristä tyttöjen lelua lahjaksi. Synttäreille olis pitäny jäädä yksin muitten kanssa leikkimään mutta kun jo rappukäytävässä viisi vanhempaa tyttöä hyökkäsi vastaanottamaan ainoaa poikaa, niin loppupeleissä me seistiin reilu puolisen tuntia eteisessä keräten rohkeutta ja lopulta poika totesi, että inhoaa tyttöjä ja lähdettiin pois. Viiden tytön kutittelu ja keikistely oli tällä kertaa pojalle liikaa.


Samaisen päivän aamuna poika esitteli meille piirroksiaan ja suunnittelemaansa konetta, tyttöjentuhoamiskonetta. Alkuun olin vähän tätä juttua vastaan, et ei nyt kauhean hyvä juttu kun poika tollasia jo suunnittelee, mutta sit keksin ja tein pojan kanssa diilin. Sovittiin, että hyväksyn koneen jos saan käyttää sitä noin kymmenen vuoden kuluttua. Veikkaan, että tää tyttöinho on sillon jo kaikonnut täysin ja saan hätistellä niitä hurjimpia ehdokkaita tällä pois. Ei ehkä sittenkään niin huono idea ja laite.


Ja parasta oli vielä kun tänään vein pojan kerhoon, niin johan sieltä keinusta eräs tyttö huuteli meidän pätkää seurakseen keinumaan. Samainen tyttö vähän valitteli viime viikolla kun pojat ei ottaneet häntä leikkeihin mukaan ja samainen tyttö, joka jokaisen kerhopäivän jälkeen erikseen meidän pojalle tulee sanomaan "Hei hei L!". Mutta meidän pätkä meni leikkimään poikien kanssa poikienjuttuja.

Muilla kokemuksia tällaisista jutuista? Anyone?

2 kommenttia:

  1. Oho, aikamoista. :DDD

    Täällä poitsun parhaita kavereita päiväkodissa tuntuvat useimmiten olevan pari tyttöä. :P Semmosia itseään vielä pari vuotta vanhempia. Ehkäpä ihailee heitä niin kovin. :)

    Eli ei ole vielä täällä ens kuussa viis täyttävälle ilmennyt tuommoista. Valitettavastihan sekin on varmaan jossain vaiheessa edessä.. :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No meillä on kaikki ihmetellyt tätä tyttöinhoa, että nyt jo tässä iässä, kun poika täyttää toukokuussa kanssa viis. Mutta nyt on alkanut vaikuttaa, että tää tyttöinho vois johtua ainakin jonkun verran siitä, kun niiltä tytöiltä saa sitä huomiota ja kiinnostusta niin paljon eli vientiä taitaa olla vähän liikaa :D
      Poika tossa muutama viikko sitten ihan tosissaan kertoi, että "mä en tykkää tytöistä koska ne näyttää niin ällöiltä kun ne rakastuu" :D

      Poista