sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Palmusunnuntai

Taas jäi valmistelut ihan viime tippaan. Viime viikolla oli monesti puhetta, että pitäis käydä hankkimassa pajunoksia, mutta vasta eilen vesisateessa olin niitä etsimässä jo melko hyvin kynityistä pusikoista. En kuitenkaan ollut ainoa siellä oksia etsimässä, oli muitakin vähän viime tipalla. Viime vuonna poika jo koristeli kyllä virpomisoksia mutta virpomassa ei käyty. Tänään oli siis tosi jännä päivä tiedossa, ensimmäistä kertaa virpomaan.


Hieman päänvaivaa meinasi aiheuttaa pojan pukeutuminen, varsinkin kun tähän ei etukäteen niin varauduttu ja valmistauduttu. Hattu löytyi kaapin perukoilta ja loput sitten sovellettiin vaatekaapista. Nyt ei lähdetty hakemaan mitään erityistä naamiasasua tai hahmoa, vaan päädyttiin valitsemaan pääsiäisenvärejä päälle, mikä tällä kertaa tarkoitti oransseja farkkuja ja keltaista hupparia. Ruudullinen huivi kaulaan, hattu päähän ja vielä muutamat pisamat poskiin ja valmista.


Me käytiin vaan tutuissa paikoissa virpomassa ja sekin oli jo tosi jännittävää muistaa se loru. Vähän ujous aina iski kun ovi avautui mutta päivä oli pojan mielestä ihan hurjan kiva. Toinen totesi, että palmusunnuntai on ehdottomasti vuoden paras sunnuntai. Ja voisin vahvasti veikata, että tähän vaikutti erittäin suurella osuudella se iso palkintosaalis, minkä poika sai kerättyä. Niillä herkuilla saadaan hyvät sokeriöverit monena päivänä. Ja tänään vedettiin jo ekat, ansaitusti!


Makeaa pääsiäisviikkoa! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti