Näytetään tekstit, joissa on tunniste suru. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste suru. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 8. kesäkuuta 2016

The funerals

Melko pian pojan synttäreiden jälkeen ajatukset piti siirtää jo seuraavaan viikonloppuun ja edessä oleviin hautajaisiin. Itselle oli jotenkin ihan päivänselvä asia, että poika osallistuu hautajaisiin, kertaakaan ei käynyt edes mielessä viedä poikaa siksi aikaa hoitoon. Jossain vaiheessa viikkoa iski jonkinlainen ahdistus, että kuinka poika jaksaa olla hautajaisissa nätisti ja istua kirkossa kauniisti. Tein ehkä sen yhden pahimmista ja toisaalta koomisimmista virheistä ja googletin asiaa, eksyin useille keskustelupalstoille aiheesta. En niinkään löytänyt vinkkejä siihen, miten saada lapsi käyttäytymään kiltisti ja rauhallisesti hautajaisissa, mutta löysin paljon voimakkaita mielipiteitä ja kertomuksia puolesta ja vastaan kuuluvatko lapset hautajaisiin. Sillon, ihan rehellisesti, vasta ensimmäisen kerran kävi mielessä, että niin joo, voisihan pojan laittaa hoitoon siksi aikaa, ja sillä samalla sekunnilla se ajatus myös katosi. Jossain toisessa tilanteessa olisin ehkä voinut harkitakin pojan hoitoon laittamista hautajaisten ajaksi mutta en missään nimessä nyt. Suurin osa hautajaisiin osallistuneista oli pojalle tuttuja, sekä ukkini, kenen hautajaisissa oltiin, oli pojalle tuttu, ei kovin läheinen mutta tuttu.


Keskustelupalstoilla monesti tuotiin esille, ettei hautajaiset ole lasten paikka, koska sieltä voi jäädä painajaisia ja pelkoja, sekä kuolema on liian vaikea asia lapsen ymmärtää. Totta, voihan se näinkin olla ja toisille aiheuttaa suuria järkytyksiä mutta meillä ainakin tilanne on käsitelty niin, että asioista on puhuttu. Pojan kanssa on puhuttu kuolemasta, siitä on puhuttu jo vuosia sitten, samoin haudoista ja hautajaisista. Pojalle nämä olivat jo kolmannet hautajaiset, sekä poika on ollut monia kertoja mukana kun on käyty haudoille viemässä kukkia tai kynttilöitä. Poika on oppinut jo ymmärtämään, että kuolema kuuluu elämään, eikä sitä tarvitse suoranaisesti mitenkään pelätä, vaikka se aiheuttaakin surua ja pahaa mieltä. Poika on esittänyt kuolemaan ja hautajaisiin liittyen paljon kysymyksiä ja niihin on pyritty vastaamaan mahdollisimman rehellisesti mutta myös niin, ettei niistä jää paha mieli tai mitään kummituksia ajatuksiin seikkailemaan. Mielestäni kuoleman ja hautajaisten ei siis tarvitse olla mitään mörköjä lapsille, joista suojella ja piilotella, vaan ne ovat osa todellista elämää. Eihän ne ole meille aikuisillekaan mitenkään mukavia ja helppoja asioita mutta jossain vaiheessa niitä on vaan kohdattava. Jotenkin omaan ajatusmaailmaani kohtaan oli (ilkeästi sanottuna) vähän koominen, kun jostain keskustelusta luin, että lasta pitäisi pystyä säästämään ikäviltä asioilta ja surulta mahdollisimman paljon, koska aikuisena sitä joutuu kuitenkin kohtaamaan niin paljon. Onko se oikeasti realistista? Onko se oikein lasta kohtaan? Onko oikein pyrkiä antamaan lapselle vääristynyt kuva elämästä, uskotella, että se on yhtä hymyä ja hyvää oloa? Vai olisiko reilumpaa lasta kohtaa opettaa, tietysti aina ikään ja kehitykseen sopivalla tavalla, että välillä elämä on surua, menetystä, pahaaoloa ja kyyneleitä, ja näin ollen opettaa keinoja selvitä näistä? Tämä siis vain mun mielipide.


Meillä tosiaan on pojan kanssa puhuttu näistä asioista, ja tietysti nyt hautajaisten lähettyvillä hiukan enemmän. Samoin meillä on myös itketty pojan nähden, ihan niinkuin on naurettukin. Hautajaisissa poika näki useiden hänelle rakkaiden ja läheisten itkevän, ja sanoikin että se tuntui pahalta kun näki mummin ja vaarin itkevän. Käytiin läpi miksi mummi ja vaari itki, miksi äiti itki, miksi tuntui pahalta ja huomattiin, että se paha olo on myös helpottanut. Ei siis ollut paha asia, että läheiset itki pahaa oloa pois, päinvastoin se helpotti, vaikka sillä hetkellä saattoi näyttää ja tuntua pahalta.


Ruokapöydässä istuin papin vieressä ja kerroin hänelle tästä viime hetken pelostani miten meidän uhmakas jaksaisi pysyä hiljaa ja paikoillaan hautajaisissa, ja näistä kesksutelupalstojen tarinoista. Ensin hän kehui, miten upeasti poika oli koko siunaustilaisuuden ajan, todella mallikkaasti, mistä ylpenä voin olla täysin samaaa mieltä. Olisin voinut halia ja pussata pojan puhki ja revetä ylpeydestä, poika nimittäin hoiti tuon tilaisuuden todella mallikkaasti ja käyttäytyi uskomattoman hienosti. Jotain ehkä kertoo se, että kirkossa en joutunut kertaakaan huomauttamaan pojalle vaikka tilaisuus kesti noin puolisen tuntia. Pappi myös muistutti, että tässä täytyy myös muistaa, että lapset ovat silti lapsia, vaikka oltaisiin hautajaisissa, eikä heiltä voi odottaa täydellistä käytöstä, vaan pitää myös tietyissä rajoissa ymmärtää lapsen tylsistyminen ja levottomuus, kunhan lapsi ei häiritse muiden olemista ja loukkaa heidän suruaan. Pappi oli myös tyytyväinen, että oltiin otettu poika mukaan hautajaisiin ja oli kanssani samaa mieltä asioista. Kuolema ja hautajaiset, vaikka ovatkin todella ikäviä ja vaikeita asioita, ovat osa elämää. Ei missään nimessä mitenkään miellyttävä osa mutta silti ovat osa elämää, eikä niistä kannata tehdä lapselle mörköjä. Lasta kun ei voi loputtomiin suojella surulta, menetyksiltä ja pahalta mieleltä, vaan mielummin pyrkiä opettamaan jo mahdollisimman aikaisin parhaat keinot selvitä niistä eteenpäin.


Loppuun vielä pieni huomautus pojan asusta ja lähinnä tuosta kaulakorusta. Poika sai ukiltani ristiäislahjaksi kultaisen suomileijona-kaulakorun. Koru puettiin hautajaisiin ensimmäistä kertaa pojan kaulaan, samalla kun käytiin jättämässä ukilleni viimeiset hyvästit. Toisen kerran poika puki korun kaulaan kun käytiin laskemaasa ukin uurna maahan ja sen jälkeen koru on laitettu takaisin sen oman rasiaan. Nyt taistelen sydämessäni sen asian kanssa, että saako poika vielä käyttää tuota korua vai onko se enää vain rakas, kallisarvoinen muisto siinä rasiassa.

lauantai 16. huhtikuuta 2016

Suruviesti saapui

Viime perjantai oli hyvin outo päivä, hyvin ristiriitainen. Illalla tuli puhelu, uutinen jonka tiedettiin tulevan lähiaikoina, ukki oli nukkunut pois. Koskaan ei ole mukava saada suru-uutisia, tietoa, että läheinen on poissa mutta silti uutisessa oli jotain lohdullista, ukin ei tarvitse kärsiä ja taistella enää. Kivut ja kärsimys, jatkuva taistelu on vaihtunut lepoon ja rauhaan.


Lepää rauhassa ukki <3

Niin väsyneenä loppumatkan kuljit, uneen rauhaisaan sä silmät suljit.
On hiljaisuus ja suru sanaton, mutt´ tiedämme - sun hyvä olla on.

keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Surun päivä

Nyt on hautajaiset takana ja olo väsynyt mutta helpottunut. Se jatkuva ahdistus ja tunne, että sydän tulee rinnasta ulos on nyt helpottanut. Tosin tuntuu, kun olisi itkenyt itsensä kuivaksi. Huh.


Tilaisuus kesti lähes tunnin ja kuten arvata saattaa, että pienen lapsen kanssa se aika tuntui todella pitkältä. Oltiin kuitenkin varauduttu ja pojalle oli laukussa mukana vähän herkkuja, mehupullo, pari pientä kirjaa ja leluja.
L oli tosi reipas, jaksoi hienosti pysyä siinä omalla paikallaan (välillä istuen omalla paikalla, välillä sylissä ja toisinaan vähän jalotellen), vaikka viimeisen vartin aikana alkoi levottomuus ja väsymys jo selkeästi painamaan. Kauaa ei sitten autossa mennytkään kun poika nukkui jo sikeässä unessa.


Vaikka oman surun ja ikävän vielä pystyy hyväksymään ja kestämään, niin on musertavaa seurata vierestä kun äiti joutuu hyvästelemään poikansa ja isovanhemmat yhden lapsenlapsensa. Niin väärin.

Kiitos siitä pienestä hetkestä jonka sinulta sain ja niistä muistoista jotka minulle jäi. Ikävä.

maanantai 28. tammikuuta 2013

Synttäreitä ja mega-ahistus

Totesin J:lle jo eilen illalla (vai oliko se tänä aamuna) et tuleva viikko ahdistaa, eikä siitä voi tulla hyvä. Ja tämän päivän perusteella tämä tunne tuntuu pitävän hyvin paikkansa. Huoh. Mutta siis huomenna pitäisi mennä hammaslääkäriin, yöks! Onneks vaan tarkistus mutta ahistaa silti. Ja luulenpa, että saan kyllä vielä toisenkin ajan, ettei tämä vaan tähän tarkistukseen jää. Toisekseen, keskiviikkona on serkun hautajaiset. Mega-ahistus!


Alun ahistelun jälkeen vähän iloisempaa, sillä eilen oltiin kummitytön synttäreillä Kotkassa. Ihana (liian usein käyetty sana tässä blogissa??) kun L on jo sen verran iso poika, että leikkii tyytyväisenä muiden lasten kanssa. Oli piristävää pitkästä aikaa istua kaikessa rauhassa keittiössä muiden aikuisten kanssa, juoda kahvia ja rupatella. Heh, oli virkistävää ja mieltä ylentävää vaihdella kuulumisia ja huomata, ettei se meidän oma kultahippunen ole ainut täystermiitti, joka kiukuttelee ja protestoi kaikesta ja kaiken aikaa.


Luontevasti taas ensin syötiin synttäreillä vatsat täyteen kaikkia niitä makeita herkkuja, kakkuja, pullaa ja keksejä, minkä jälkeen vasta mentiin syömään. Ja tietysti pizzalle. Oli aika ähky olo kun kotiin ajettiin. Kiitos pojan kummitädille ruokaseurasta ja jaksamisia vielä kerran näille seuraaville viikoille! <3

sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Suruviesti

Sain tänään suruviestin. Läheinen on poissa. Yllättäen, ihan liian aikaisin, ilman mitään varoitusta. Jättäen surun ja ikävän ikuisen, monen monta kyyneltä. Muistoja läpi elämän. Vaikka ei oltu enää viime aikoina säännöllisesti tekemisissä, on kaipuu suuri. Viimeinen lämmin muisto on joululta. Se pieni viesti "hyvää joulua", se viimeinen viesti. Siitä tuli hyvä mieli, se tuntui hyvältä, lämmitti mieltä.

www.google.fi

Vaikka lähtö tapahtui ihan liian aikaisin, ihan liian nuorena, on nyt ehkä parempi olla, ilman jatkuvia kipuja ja tuskaa.

Loppui tuska, tuli rauha, uni kaunis ikuinen. 
Lepää rauhassa serkkuni mun <3

tiistai 27. marraskuuta 2012

Home sweet home

Olipahan reissu! Mutta nyt on ihana olla takaisin kotona, oman kodin turvassa ja lämmössä. Tultiin takaisin Suomeen maanantai aamuna ja sen jälkeen on lähinnä vain nukuttu univelkoja pois. Yölento ei ollut mitään herkkua, mutta onneksi L sai nukuttua koko lennon. Paluulento lähti paikallista aikaa hieman puoli kahden jälkeen yöllä ja Hki-Vantaalle laskeuduttiin seitsemän aikaan. Huh. Sitten invataksin kanssa säheltäessä ja sitä odotellessa meni parisen tuntia että päästiin kotiin. Mutta kiitos Starbucks että olet löytänyt tiesi lentokentälle, niin ei ketuttanut ihan niin paljoa taksin odottelu.

Mijas
Mijas

Vielä ei ole käynyt mielessäkään aloittaa kuvien purkamista kameroilta koneelle mutta yritetäänpä saada vielä tämän viikon aikana se tehtyä. Jotain kuvia on kuitenkin napsittu puhelimilla, joten jotain saa jo nyt näytille.

Puerto Banus - Marbella

Kymmenen päivän reissuun mahtui vaikka ja mitä, kaikkea rauhallisesta rantakadulla köpöttelystä eläintarhoihin, vuorille kiipeämiseen, heppakyydillä köröttelyyn ja tietysti shoppailua. Ennen reissuun lähtöä J:n kanssa pohdittiin, että tuolta ei varmaan tule shoppailtua mitään kummempaa kun ei nyt mitään ihmeellistä edes tarvita. Vielä molemmat uskottiin tuohon ajatukseen, HAH. Mutta siis saatiin matkalaukut kiinni kun vähän päälle hyppi. :)

Benalmadena
Torremolinos

Koti-ikäväkin pääsi reissun aikana yllättämään kun ikäviä vastoinkäymisiä tuli eteen, mutta onneksi oli ihana perhe pitämässä yhtä ja niin saatiin jätettyä kaikki paha taaksemme ja loma jatkui rennon mukavasti uudella ilmeellä. Nyt kaikki ne murheet ovat vain muisto kaukaisuudessa.

<3

keskiviikko 12. lokakuuta 2011

Ukki saatettu viimeiseen lepoon

Tiistaina oli ukin hautajaiset. Hautajaisia vietettiin pienessä porukassa, ihan vain lähimpien sukulaisten kesken haudalla. Tilaisuus oli pieni ja vaatimaton mutta silti sopivan arvokas ja kaunis, herkkä. Ilmakin suosi, eikä satanut kuten aikaisemmin sääennusteissa uhkailtiin.


Kyyneliltä ei voitu välttyä vaan ensimmäiset kyyneleet valuivat jo kun ukin arkku tuotiin haudan luokse. Koko päivän olin hermostunut ja jännitti, keskittyminen oli mahdotonta ja sydän hakkasi melkein rinnasta ulos. Mutta tilaisuuden alettua ja varsinkin sen jälkeen olo helpotti ja tuntui levolliselta, ukki oli vihdoin saatu viimeiseen lepoon ja ikuiseen rauhaan oman rakkaansa viereen. <3

Äiti oli ylpeä reippaasta pienestä miehestään koko päivän ajalta <3

tiistai 4. lokakuuta 2011

Markkinoilta uusiin kiippareihin

Sunnuntaina lähdettiin käymään pitkästä aikaa markkinoilla. Hakaniemen torilla on joka kuun ensimmäisenä sunnuntaina markkinat, joten sinne. Mitään tiettyä ei oltu etsimässä, kunhan lähdettiin viettämään aurinkoista sunnuntaita ja katselemaan.



Saaliiksi markkinoilta jäi lämmin kupillinen lohikeittoa ja jälkkäriksi kahvi ja muurinpohjalettu, mmmm! Markkinoilla ei mitään kauheaa tungosta ollut, myyjiä ei riittänyt kattamaan edes koko torin aluetta eikä asiakkaitakaan ollut joka kojulle. Toisaalta oli kiva, että oli väljää niin oli mukavampi liikkua ja oli kivempi katsella mutta toisaalta, ehkä se markkinoiden tunnelma hieman kärsi. Tosin koska kauppatorilla oli samaan aikaan silakkamarkkinat ja Tikkurilassa isot maalaismarkknat niin suurin osa oli varmastikin suunnannut sinne.



Eilinen oli omalla tavallaan aika rankka päivä. Haettiin pojan kanssa äitini ja tämän sisko kyytiin ja mentiin kukkakauppaan tilaamaan kukat ukin hautajaisiin. Oli melko helppo valita oma hautakimppu, kun suurin piirtein jo tiesin mitä kukkia haluaisin ja mitä värejä. Saatiinkin kaikki melko nopeasti tilaukset tehtyä ja kimpuista tulee varmasti hienot ja kaikista hyvin erilaisia ja erivärisiä, niin kuin oli tarkoituskin. Myöhemmin illalla vielä mietittiin kukkakimppuihin tulevat tekstit ja tervehdykset. Se oli rankkaa ja vaikeaa mutta onneksi kuitenkin kaikki löydettiin omanlaisemme ja sopivat tekstit.

Ihana äitini lupasi myös värjätä hiuksista juurikasvun piiloon, joten piti käydä ostamassa hiusväriä. Se ei muuten kauhean helppoa ollut, varsinkaan kun en tarkkaan edes tiennyt minkä väriset haluaisin hiuksista, muuten kuin siis ruskeat. Kun on reilusti yli kymmenen vuotta värjännyt hiuksia punaiseksi ja katsonut aina vain niitä punaisia sävyjä, niin olin aivan parka yrittäessäni arpoa niiden ruskeiden värien kanssa. Varsinkaan kun en edes oikein varmaksi tiennyt, minkä ruskean sävyn haluaisin. Huomasin, että automaattisesti silmät aina harhailivat katselemaan punaisia ja punertavan sävyjä, vaikka tarkoitus oli ettei hiuksista kauhean punertavia nyt tehtäisi.
Ja eihän se värjäys nyt sitten ihan oppikirjan mukaan mennyt, väri ei nimittäin tarttunut siihen juurikasvuun kauhean hyvin. Noh, muualle hiuksiin saatiin hieman ryhdikkäämpi väri sekä kiiltoa, eikä se juurikasvukaan nyt niin pahasti enää sieltä loista mutta kyllä tälle taas aika pian pitää jotain tehdä!


Aikaisemmin mainitsinkin jo, että posti kiikutti meidän kisulle uuden kiipparin. Eilen se kiikutti vielä toisenkin kiipparin eli kyllä vanhan neidin nyt kelpaa kahden uuden kiiparin kanssa. Olkkariin tilattiin uusi kattoon asti ylttävä, jotta kissa pääsee pientä miestä karkuun korkeuksiin ja tuonne vaipanvaihtohuoneeseen tilattiin kiippari, minkä päältä kisuli voi lintuja bongailla ja takapihaa vahtia. Eikä epäilystäkään, etteikö kissa olisi hyväksynyt uusia kiippareitaan. Tuohon isompaan hypättiin jo kasaus vaiheessa tutkimaan ja kynsimään ja pienempikin piti testata heti kun oli kasassa.




keskiviikko 21. syyskuuta 2011

Lepää rauhassa ukki

Aloin aamulla jo valmistella postausta ja ajattelin sen julkaista tässä illan aikana, kunhan ehdin kirjoittaa valmiiksi. Kun olin lopettanut kirjoittamisen ja oltiin lähdössä kaupoille, huomasin puhelimeen tullen viestin "Ukki nukkui tänään pois". Vaikka tiesin tämän päivän koittavan, ei se silti vähennä kyyneleiden eikä ikävän määrää.

Ukki teki lähtöä jo kauan, joten jossain määrin olin jo tähän kai hieman valmistautunut, silti uutinen tuli kuin isku vasten kasvoja. Mutta myönnettävä silti on, että olen helpottunut ukin puolesta, hän vihdoinkin pääsi pitkän taistelun jälkeen lepoon ja rauhaan, ja se hänelle suotakoon.


<3 Lepää rauhassa ukki, vielä me tavataan <3


Sulle aukes autuaitten saari, meille muistojen jäi kaunis kaari.

Murtuu elon siteet, kaikki häviää, muiston kauniit kiteet vain pysyviksi jää.