Kiipeilemässä

Seikkailupuisto Korkee oli niitä kesän nastoja kokemuksia. Jo vuosi sitten oli kovasti suunnitelmia mennä käymään mutta jostain syystä aina jäi ja nytkin viime kesänä ehdittiin vaan kaksi kertaa käydä.

Poika tykkäs Korkeesta tosi paljon ja kolmen tunnin kiipeilyaika meni aina ilman ylimääräisiä taukoja. Koska poika kiipeili yksin, meni hän niissä matalissa radoissa, joita on kolme erilaista ja hyvin kelpasi nämä pojalle, vaikka melko helpolta meno näytti.

Pojan pituus riittäisi kiipeilemään jo siellä korkeammilla radoilla (yli 120cm) aikuisen kanssa ja kyllähän ne radat houkutti itseäkin kun siitä vierestä seuraili mutta sulatellaan ajatusta nyt vielä ainakin ensi kesään. Radat siellä korkeammalla näytti nimittäin houkuttelevilta ja hauskoilta, mutta pakko myöntää että vähän myös pelottavilta. Onneksi vaari lupasi lähteä pojan kanssa ensi kesänä kiipeämään sinne korkealle, jos vaikka sattuu niin että alkaa itseä ajatus liikaa ahistamaan.

Itse tykkäsin Korkeesta, koska paikka ei ole liian iso ja näin lapsen voi päästää itse kiertämään radoilla, eikä välttämättä tarvitse kulkea vierellä jatkuvasti. Tosin se vaatii, että lapsi tietää paikan säännöt ja osaa noudattaa niitä. Nämä lapsille suunnatut matalammat radat ei tietenkään mitään kovin pitkiä ole mutta silti kolme rataa tarjoaa melko monipuolista liikkumista, mikä on hauskaa mutta silti vaatii keskittymistä ja kehonhallintaa. Kolme tuntia kun kiertää ratoja kontaten, tasapainoillen, liukuen ja kiipeillen niin kyllä se ne suurimmat energiat siinä polttaa. Tai niin voisi ainakin kuvitella.

Hupia ja kauhua Lintsillä

Edellisinä vuosina on käyty Lintsillä melko kiitettävästi ja poika on saanut koluta ilmaisia laitteita niin, että riittää. Ja vaikka kyllähän tänäkin kesänä tuli käytyä, niin ei ihan niin usein kun edellisinä vuosina, riittävästi silti.

Alkukesästä sain postitse kirjekuoren Linnanmäeltä ja siellä kolme ranneketta kesälle, sekä saatekirje "Sinulle on tilattu verkkokaupasta tuotteita". Ainut ns. ongelma tässä on, että vielä tänä päivänä en tiedä mistä nämä rannekkeet tuli. Pähkäiltiin ensin päät puhki, että kuka olisi voinut tällaista tehdä ja lopulta laitoin Linnanmäellä kyselyä tästä. Sain jopa nimen kuka on rannekkeet tilannut, mutta silti edelleenkään ei mitään tietoa rannekkeiden alkuperästä. Ainoa jotenkin järkeen käyvä vaihtoehto on, että olen rannekkeet jostain kilpailusta voittanut ja siinä uskossa mentiin tämä kesä. Sitä kun tulee osallistuttua aina vähän kaikenlaisiin kilpailuihin, eikä niitä kaikkia nyt voi muistaa mutta kyllähän tuollainen ranneke-palkinto houkuttelisi osallistumaan, joten ihan mahdollinen vaihtoehto.

Rannekkeiden käyttäminen lykkääntyi kuitenkin ihan loppukesään ja Lintsille mentiin rannekkeiden kanssa vasta ekan täyden eskariviikon jälkeen elokuussa. Sitä ennen tehtiin muutamia lyhkäsiä visiittejä Lintsillä, kun käytiin katsomassa Kengurumeininkiä ja vähän piipahtamassa niissä ilmaisisssa laitteissa, ja kun käytiin Lintsin Vuoristoradan 65v. synttäreillä nauttimassa ilmaisista kyydeistä vuoristoradassa. Poika pääsi tuolloin ekaa kertaa kokemaan Linnanmäen jo legendaarisen vuoristoradan ja siinähän sitten mentiin samantien kuus kertaa putkeen.

Aikaisemmin keväällä saatoin ehkä vähän arvostella Kengurumeininkiä siitä kun meidän poika jätettiin täysin huomiotta nimmareiden jaossa, no nyt ihan kun olisi viesti mennyt perille ja ne pari riviä tekstiä osunut silmiin, sillä reaktio oli ihan päinvastoin. Viimeksi kritisoin heitä ja nyt kai olisi vuoro kiittää ja kehua, sillä poika otettiin todella hyvin huomioon. Keikan jälkeen Kenguru tuli lasten kanssa yhteiskuviin ja meidän poika sattui olemaan jonossa ensimmäisenä ja todellakin sai nyt aikaa ja huomiota, mikä oli tosi iso juttu. Sitä en tosin tiedä, saiko kaikki muut samoin oman aikansa, sillä ei siihen enää jääty kun pojasta oli yhteiskuvat saatu, mutta toivottavsti oli myös muille yhtä mieluisa tilanne. Äitillekin tarjottiin mahdollisuutta yhteiskuvaan Kengurun kanssa mutta sovittiin, että ens kerralla kun nyt sen verran lapsia jonossa.

Rannekkeiden kanssa meillä oli Lintsillä tosi kivaa ja päivä meni todella vauhdilla. Elokuinen perjantai-iltapäivä -ja ilta oli aika hyvä idea lähteä käyttämään rannekeita, sillä tungosta ei enää ollut, eikä laitteisiin tarvinnut ihan kauheasti jonotella. Poika nautti kun pääsi vihdoinkin Lintsillä niihin hurjimpiin laitteisiin. Ja koska pituutta on jo yli sen maagisen 120cm, mikä tuntuu olevan merkittävä pituus Linnanmäellä, niin poika tosiaan jo pääsi melko kivasti eri laitteisiin ja jonkun verran ihan itsekseen ilman aikuista. Vaikka mulla oli ranneke niin olin silti hetkittäin melko tyytyväinen, että poika pääsi itsekseenkin menemään, ei nimittäin vaan pysty pyöritykseen niin paljon. Enkä muuten muista millon viimeksi on tullut käytyä Linnanmäellä rannekkeen kanssa, oli aika kivaa. Lempparit löytyi melko nopeasti ja oltiin pojan kanssa aika samaa mieltä, että Salama ja Linnunrata oli niitä parhaita, sen perinteisen Vuoristoradan lisäksi tietysti.

Vähän ajateltiin, ettei ilmaiset laitteet enää poikaa kiinnosta kun on päässyt kokemaan hurjempiakin laitteita mutta väärässäpä oltiin. Poika on selkeästi sisäistänyt näiden ilmaisten laitteiden ihanuuden ja ymmärtänyt sen mahdollisuuden minkä ne tarjoavat ja on oikein tyytyväinen myös niihin päästessään. Tämä huomattiin kun syyskuun alussa käytiin muutamaankin otteseen Linnanmäen Iikweekillä. Käytiin katsomassa yhtenä iltana Rocky Horror Show Specialia, missä oli ihanat Sami Saikkonen ja Roope Salminen mukana. Esitys oli hyvä, me aikuiset tykättiin ja 6v. ei niinkään mutta se nyt ei ehkä yllätä. Jäätiin miettimään josko mentäis marraskuussa katsomaan koko show Kulttuuritalolle kun tulee esitykseen.

Poika näki Iikweekillä monilla vastaantulijoilla hienoja kasvomaalauksia ja olihan sellainen tietysti saatava, ja koska kasvomaalauksia sai Lintsiltä ilmaiseksi niin se sopi myös meille. Käytiin sitten vielä omana päivänään hakemassa pojalle kasvomaalaus. Upea kasvomaalaus, siitä ei mitään pahaa sanottavaa, vain pelkkää kiitosta mutta oikeasti se reilun tunnin jonottaminen oli aika tiukkaa. Poika oli onnessaan kasvomaalauksesta ja sen kanssa oli selkeästi kivempi mennä kiertämään (niitä ilmaisia) laitteita ja luonnollisesti myös kummituskouluun.

Tähän mennessä Lintsiltä on tältä vuodelta jo iso nippu kivoja muistoja, ja mikä parasta niin vähän erilaisia muistoja ja kokemuksia edellisiin vuosiin verrattuna. Vielä olisi yksi ranneke käyttämättä ja ajatus ainakin valokarnevaaleilla käydä.

Koiramäen Pajutalli ja uudet kengät

Ja taas on ulkona harmaa ja sateinen päivä, joten hyvä hetki palata aurinkoisiin kesämuistoihin. Paikka missä tulee käytyä ihan liian harvoin mutta missä on aina niin ihana käydä. Ja mikä tärkeintä, ihan törkeän hyvät munkit. Koiramäen Pajutalli. Olen ennenkin tästä samasta kirjoittanut ja sama virsi jatkuu edelleen, aivan ihana paikka täynnä kaikkia ihania houkutuksia mutta silti tulee niin harvoin käytyä. Nytkin kesällä käytiin vaan kerran. Ja nyt oli itseasiassa eka kerta kun saatiin J mukaan tuonne. Ei pyörätuolille se ihanteellinen paikka mutta kyllä siinä pihalla jotenkin pääsi liikkumaan ja hyvin sai kahvit juotua siinä pihalla. Sisälle on melko turha haaveilla tuolin kanssa, varsinkin kun toinen ei ehkä osaisi samalla tavalla arvostaa ja innostua siitä tarjonnasta ja kauneudesta.

Tuolla Pajutallilla käydessä on aina hauska huomata kun lentokoneet menee siitä ihan päältä laskeutuessaan vieressä olevalle Helsinki-Vantaalle, niin joka kerta se omakin katse nousee sinne taivaalle lentokoneen perään. Joku niissä lentokoneissa vaan niin kiehtoo, vaikka koneita on ihan riittävästi tullut nähtyä, ottaen huomioon, että lähes koko ikäni olen kahden lentokentän lähettyvillä asunut ja näin ollen päivittäin lentokoneita taivaalla nähnyt.

Pajutallilla tuli myös kuvattua toiset kesän aikana hankituista uusista Converseista. Dublinissa näin yhdessä kenkäkaupassa nämä keltaiset matalavartiset Converset alessa ja ne pisti heti silmiin. Meillä oli kuitenkin sillon jo pitkä päivä takana enkä jaksanut sen enempää keskittyä kenkiin. Parin päivän päästä kengät poltteli mielessä kuitenkin niin kovasti, että olihan niitä pakko käydä testaamassa. Loppupeleissä ostin sieltä kahdet Converset melko mukavasta alesta ja J löysi itselleen yhdet. Olin uusista kengistä sillon niin onnessani, että ei edes haitannut raahata kenkäkassia koko päivän mukana ympäri Dublinia. Voi sitä materiaalionnea. Ja kuinka tykkäänkään noista kengistä, niin ihanan pirtsakat, eikä ihan jokaisella vastaantulijalla ole ollut samanlaisia jalassa.