Koiramäen Pajutalli ja uudet kengät

Ja taas on ulkona harmaa ja sateinen päivä, joten hyvä hetki palata aurinkoisiin kesämuistoihin. Paikka missä tulee käytyä ihan liian harvoin mutta missä on aina niin ihana käydä. Ja mikä tärkeintä, ihan törkeän hyvät munkit. Koiramäen Pajutalli. Olen ennenkin tästä samasta kirjoittanut ja sama virsi jatkuu edelleen, aivan ihana paikka täynnä kaikkia ihania houkutuksia mutta silti tulee niin harvoin käytyä. Nytkin kesällä käytiin vaan kerran. Ja nyt oli itseasiassa eka kerta kun saatiin J mukaan tuonne. Ei pyörätuolille se ihanteellinen paikka mutta kyllä siinä pihalla jotenkin pääsi liikkumaan ja hyvin sai kahvit juotua siinä pihalla. Sisälle on melko turha haaveilla tuolin kanssa, varsinkin kun toinen ei ehkä osaisi samalla tavalla arvostaa ja innostua siitä tarjonnasta ja kauneudesta.

Tuolla Pajutallilla käydessä on aina hauska huomata kun lentokoneet menee siitä ihan päältä laskeutuessaan vieressä olevalle Helsinki-Vantaalle, niin joka kerta se omakin katse nousee sinne taivaalle lentokoneen perään. Joku niissä lentokoneissa vaan niin kiehtoo, vaikka koneita on ihan riittävästi tullut nähtyä, ottaen huomioon, että lähes koko ikäni olen kahden lentokentän lähettyvillä asunut ja näin ollen päivittäin lentokoneita taivaalla nähnyt.

Pajutallilla tuli myös kuvattua toiset kesän aikana hankituista uusista Converseista. Dublinissa näin yhdessä kenkäkaupassa nämä keltaiset matalavartiset Converset alessa ja ne pisti heti silmiin. Meillä oli kuitenkin sillon jo pitkä päivä takana enkä jaksanut sen enempää keskittyä kenkiin. Parin päivän päästä kengät poltteli mielessä kuitenkin niin kovasti, että olihan niitä pakko käydä testaamassa. Loppupeleissä ostin sieltä kahdet Converset melko mukavasta alesta ja J löysi itselleen yhdet. Olin uusista kengistä sillon niin onnessani, että ei edes haitannut raahata kenkäkassia koko päivän mukana ympäri Dublinia. Voi sitä materiaalionnea. Ja kuinka tykkäänkään noista kengistä, niin ihanan pirtsakat, eikä ihan jokaisella vastaantulijalla ole ollut samanlaisia jalassa.

What a weekend

Ohhoh, olipahan taas viikonloppu viikko sitten. J tosiaan pääsi torstaina sairaalasta himaan ja samantien suunnattin Punavuoreen hakemaan kahvipapuja, vaikka itse ehkä haaveilin rauhallisesta lounaasta yhdessä. J nimittäin oli ilmoittautunut lauantaina oleviin Aeropressin SM-kisoihin. Täysin normaalia toimintaa heti sairaalasta kotiutumisen jälkeen, varsinkin kun kotiutumisen jälkeen kotona jatkuu antibiootti iv:nä vielä muutaman viikon ajan, eikä siis ole vielä täysin kunnossa.

Yleensä en puutu mitenkään J:n kahvijuttuihin mutta tällä kertaa hyvin pienellä panoksella osallistuin maisteluun kun J etsi sopivaa reseptiä, millä lähtisi kisaamaan. Ajattelin nyt olla kiltti ja yrittää edes auttaa, kun toisen oma makuaisti ei kunnolla toimi tuon antibiootin takia. En vaan koe olevani mikään kauhean ihanteellinen maistelija, sillä en juo kahvia koskaan mustana vaan aina maidon ja sokerin kanssa. Enkä myöskään osaa selkeästi erotella kahvista mitä vivahteita ja makuja kahvista voi erottaa, enemmänkin voin kertoa maistuuko kahvi hyvälle vai pahalle, onko se liian kitkerää vai ei.

Lauantaina oli kaunis aurinkoinen päivä ja hiljaa mielessäni mietin, että jos ei kisassa pitkälle pärjää niin voidaan ainakin mennä Kaivariin aurinkoon jätskille. Voin rehellisesti myöntää, että harmitti aika paljon kun aurinkoinen kaunis päivä meni sisällä, vaikka toisaalta oma olo oli myös melko surkea, sillä samantien kun J kotiutui puhkesi kunnon flunssa allergiaoireiden kaveriksi. 

 Ei kuitenkaan päästy jäätelölle, koska kisat meni hyvin. Ennen finaalikierrosta kysyin J:ltä, koska MM-kisat on ja toinen vastasi väliinpitämättömästi että älä niitä mieti vielä. Sen jälkeen kun J oli julistettu voittajaksi ja juhlinut uutta suomenmestaruuttaan, kysyin joko nyt saa kysyä, että milloin ne MM-kisat ihan oikeasti on. Kolmannet aeropressin SM-kisat ja J:n toinen suomenmestaruus. Ja ne MM-kisat on kesäkuun lopulla Dublinissa. Kivaa, Irlannissa kun ei ole ennen vielä käyty, kelpaa.

Sunnuntaina sitten vietettiin vastapainoksi aikaa taas koko perheen kesken ja lähdettiin Nordikselle katsomaan Helsingin Luistelijoiden järjestämää jääsatua Ruususesta. Alkuun mietin, että onkohan tämä pojan juttu ollenkaan, onko satu Ruususesta liian tyttömäinen ja noloa pojalle, mutta toinen tykkäsi lähteä tuota katsomaan ja hyvin tuntui viihtyvän. En osannut yhtään arvioida kuinka suosittu tapahtuma olisi ja luotin täysin, että lippuja saa vielä hyvin ovelta. Yllätys oli melkoinen kun Nordiksen kulmile tultiin ja nähtiin se väenpaljous, tapahtuma oli tosiaan suosittu mutta onneksi saatiin kuitenkin liput.

Esitys oli hieno ja luistelijat todella taitavia. Kaikkein hellyyttävimpiä oli ehdottomasti ne kaikki pienet luistelijat, joita jäällä näki. Niin hellyyttäviä kun kaikkein pienimmät menivät prinsessamekoissaan ja kypärä päässä jäätä ympäri. Ihania ja niin taitavia. 

Pieni mielensäpahoittaja kuitenkin nosti taas päätään järjestelyiden osalta. Nordiksella pyörätuolien paikat on yläkatsomossa ja lipunmyynnissä kysyttiin vielä, että onhan yläkerta auki ja ovet siellä auki, kun näytti niin pimeältä "On on, kaikki katsomot on auki". Kaikki katsomot tosiaan oli auki mutta se oleellinen kohta, että kaikki ovet ei ollut auki, nimittäin yläkerran ovet ei ollut auki. Yleensä pyörätuoleja ei saa turvallisuussyistä päästää oviaukkoihin mutta nyt oli kuitenkin päädytty niin tekemään. Meille etsittiin oviaukko, mihin J mahtui pyörätuolin kanssa ja sitten meidän piti pojan kanssa etsiä vaan jostain siitä itsellemme vapaat paikat. Tämä ei ollut se ajatus kun tuonne lähdettiin, me lähdettiin perheen kanssa yhdessä katsomaan tuota jääsatua mutta jouduttiin se erillään katsomaan, ei kiva. Koska tiedetään Nordiksen pyörätuolipaikat ja ehkä sitten vähän tyhminä luotettiin, että siellä myös tässä tapahtumassa ollaan, niin ei lähdetty hallille varaamaan paikkoja hyvissä ajoin, kuten nähtävästi olisi nyt pitänyt. Tapahtumaan ei siis myyty paikkalippuja ja niinpä siinä vaiheessa kun kaiken selvittelyn ja vapaan oviaukon etsimisen jälkeen alettiin katsella meille paikkoja, oli luonnollisesti ne ns. parhaat paikat jo varattu. Protestoin aina tuota vastaan, että jos myydään pyörätuolilippu ja samalla lipulla kun pääsee avustaja, niin silloin pitää myös olla järjestettynä avustajan paikka siitä pyörätuolin vierestä. Avustajan on todella vaikea avustaa jos avustajan paikka on jostain ihan muualta. Sillä vaikka saavuttiin paikalle vasta vähän ennen esityksen alkua, niin ilman pyörätuolia oltaisiin löydetty helposti vierekkäiset paikat koko perheelle mutta nyt se oli mahdotonta. Järjestäjien osalta siis ei ihan loppuun asti ajateltu ja suunniteltu juttu. Tästä iso miinus, koska latisti fiilistä aika paljon, vaikka se itse esitys hieno olikin.

Roadtrip 2015: Pohjois-Jyllanti

Pientä kuvafiilistelyä viime kesän reissulta. Legolandin ja Givskud zoon jälkeen ajettiin pohjoiseen päin Aalborgiin. Aalborgista oli tarkoitus alunperin ajaa vain Skageniin ja tarkemmin sinne pohjoisimpaan paikkaan Grenen-niemelle, mutta pikaisella googlettelulla päätettiin että menomatkalla poiketaan myös Blokhusissa ja Løkkenissa, vaikutti sen verran kivoilta paikoilta. Nyt siis tiedossa kuvaähkyä tuolta päivältä. Aika huikea päivä ja ihan mahtavia paikkoja.

Ensimmäisenä ajettiin Blokhusiin, mikä näytti oikein ihastuttavalta pieneltä kaupungilta. Alkuun jätettiin auto keskustaan parkkiin ja katseltiin ympärille samalla kun suunnistettiin kohti rantaa. Rannalla huomattiin, että suurimmaksi osaksi muut tulivat rannalle autolla, joten niinpä mekin haettiin auto ja suunnattiin sillä rannalle uudestaan. Vaikka päivä oli kauniin aurinkoinen niin mikään kovin lämmin päivä ei ollut, varsinkin kun tuuli osui, joten rannalla ei mikään tungos tosiaankaan ollut.

Blokhusista olis varmaan voinut ajaa suoraa rantaakin pitkin Løkkeniin mutta me etsittiin sinne kuitenkin ihan teitä pitkin. Løkkenissa rannan lisäksi käytiin syömässä ja torin reunalta löydettiin myös karkkitehdas missä piti tietysti myös käydä. L ei tosin innostunut paikasta yhtään, koska tarjolla oli vain kovia karkkeja ja melko kova mekkala kun karkkeja valmistettiin ja leikattiin paloiksi.

Blokhusissa ja Løkkenissa olisi ollut jo ihan riittävästi yhdelle päivälle ja molemmissa paikoissa olisi mielellään viettänyt paljon kauemminkin aikaa ja tutustunut paikkoihin mutta kun suunnitelmiin kuului vielä se Grenen niin matkaa oli jatkettava melko nopeasti. Näissä kahdessa paikassa olo tuntui kun olisi ollut jossain ihan muualla kun Tanskassa. Ihania pieniä kesäpaikkoja.

Grenenissä käynti oli hieno mutta raskas, maasto ei ollut se ihanteellisin pyörätuolille. Jos tonne oltais menty heti aamupäivällä olis voimat voinu riittää kiskoa pyörätuolia ihan sinne niemen kärkeen mutta kun takana oli jo pitkä päivä ja aurinko alkoi jo pikkuhiljaa laskemaan niin jäätiin siihen matkalle vain ihastelemaan ennen kun käännyttiin ympäri. Poika oli tuosta rannasta todella innoissaan, koska pääsi näkemään meduusoita ihan vierestä, sekä ranta oli täynnä kiviä, joita poika poimi taskut täyteen kotiintuomisiksi. Ja ihan oikeasti, taskut oli kivistä niin täynnä, että hyvä kun housut pysyi jalassa. Toinen vielä suuttui mulle kun en kantanut osaa hänen kivistään samalla kun reppu selässä kiskoin pyörätuolia pitkin upottavaa hiekkarantaa. Vikassa kuvassa näkyy vielä tuo kevyt hiekkainen ylämäki mitä pitkin sitten hiestä märkänä kiskoin pyörätuolia parkkipaikalle. No, mitäpä pitää itsensä joka paikkaan tunkea, välillä se tuottaa vähän töitä. Ei tosiaan se helpoin ja kevyin reissu mutta ehdottomasti käymisen arvoinen. Kilometrejä kertyi päivälle noin kaks ja puolsataa, ehdottomasti ajamisen arvoisia, tai no autossa istumisen arvoisia. Pohjois-Jyllantiin voisin palata mielelläni vielä uudestaan.