Voihan vappu

Tänä vuonna vapusta ei jäänyt kauheasti kerrottavaa. Jotenkin taas (aina se sama virsi) ei tullut yhtään suunniteltua vappua etukäteen, vaan havahduin koko vappuun vasta samalla viikolla kun vappu jo oli. Toisaalta samapa tuo, ehkä ihan hyvä, ettei mitään suurempia suunnitelmia ollut kun se järkyttävä kurkkukipu iski just edellisenä yönä. Jotenkin automaattisesti luotin, että kurkkukipu menee tietysti hetkessä ohi ja niinpä kaupasta käytiin ostamassa jääkaappi täyteen herkkuja, että vappupäivänä voidan tehdä kunnon herkkubrunssi kotona.

Vappuaattona meidän vapunjuhlinta oli vappupallojen oston lisäksi lähinnä siinä, että käytiin Linnanmäellä alkuillasta muutama tunti pyörimässä ilmaisissa laitteissa ja ravitsevalla illallisella, eli Lintsin makkaraperunoilla. Lintsillä oli myös esiintymässä joku lasten bändi, Rokki-Kokki Duo, mitä käytiin myös muutama biisi kuuntelemassa. Ihan uusi juttu meille tuo, mutta L tykkäsi kun oli tuttuja lauluja. Innostui jopa sen verran, että meni muiden lasten mukana hakemaan nimmareita kun bändi niitä jakoi. Naurettiin vaan J:n kanssa siitä taaenpaa sitä miten hienosti bändin puolelta kaikki pienet fanittajat huomioitiin...tai sitten ei. En ihan tiennyt, että nauraako vai suuttuako kun L ei saanut edes katsetta kun lavalta lätkäistiin vaan tuo kortti käteen mihin oli valmiiksi joku nimmari sutattu, ei vilkastu päin eikä osoitettu korttia ja nimmaria kenellekään, niinkun muutamille muille siinä vieressä. No kortti sai pojalta ihan yhtä paljon huomiota ja kiinnostusta myöhemmin.

Vappupäivänä ei ollut yhtään kiva herätä kauniiseen auringonpaisteeseen, sillä kurkkukipu oli pahentunut ihan hurjasti ja olo heikentynyt. Heti heräämisen jälkeen jo tiesi, että kaikki kivat suunnitelmat brunssista ja ulkoilusta kauniissa auringonpaisteessa voi unohtaa ja pisin mihin minä sängystä matkustin oli kurkkupastillien ja särkylääkkeiden kanssa sohvalle. Laitoin vielä verhot takasin kiinni, koska kiukutti ihan huolella, ettei kunto kestänyt tehdä mitään vaan teki mieli itkeä joka kerta kun joutui nielaisemaan. Vappupäivästä ei siis tänä vuonna jäänyt todellakaan mitään muisteltavaa. Seuraava viikko meni vielä melko pitkälle kurkkukivusta kärsien, mutta onneksi loppuviikkoa kohden olo alkoi helpottamaan ja kurkku kesti nielaista muutakin kun teetä, imeskeltyjä kurkkupastilleja ja jäätelöä. Jeih.

Well hello

Hiphei ja pahoitelut näin pitkästä hiljaisuudesta blogin puolella, ei tosiaankaan ollut tarkoitus. Jotenkin ei vaan aikaa ole löytynyt, varsinkin kun läppäri kiukuttelee ja koettelee hermoja melko ahkerasti omalla temppuilullaan, niin aina ei vaan jaksa yrittää edes. Jos ylimääräistä rahaa olisi taskut täynnä, niin viskoisin tämän koneen samantien jonnekin hyvin kauas minne ei aurinko paista ja hakisin kaupasta uuden, mutta nyt vaan yritän kiltisti kasvattaa kärsivällisyyttä tämän kanssa. Postattavaa kyllä riittäisi ja kuvia olisi vaikka kuinka paljon tarjolla mut katsotaan miltä tulevaisuus tämän koneen kanssa näyttää.

Tää kevät on tuntunut melko haastavalta ja raskaalta, koko ajan on jotain pientä. Tuntuu, että jatkuvasti joku on kipeänä tai jollain on joku paikka rikki ja jos ei muuta niin vähintään allergiat vaivaa ja nämä asiat vie vähän sitä intoa ja voimia.

Vapun alla just kun poika oli hetkeä aikasemmin parantunut kuumeilusta alkoi itselläni kurkkukipu. Ei mitään muuta kun aivan järkyttävän kipeä kurkku ja melko voimaton olo. Särkylääkkeiden ja kurkkupastillien voimalla mentiin toukokuun alku. Kurkku oli aivan kiljuvan punainen mutta nieluviljely oli negatiivinen. Enpä muuten muista milloin on edellisen kerran tullut käytyä nieluviljelyssä mutta se itse näytteen otto oli kyllä just niin epämiellyttävää kun muistinkin. Onneksi oli mukava täti ottamassa näytettä niin selvisin ilman pahimpia yökkäyksiä. Kurkkupastilleilla sai aina puudutettua kurkun sen verran, että vähän edes pystyi syömään mutta aika jäätelöpainotteisella ruokavaliolla menin sen viikon verran.

Keräilin tähän postauksen kuvitukseksi aika random kuvia viimeisen kuukauden ajalta sellaisista jutuista mistä ei omaa postausta ole kuitenkaan tulossa. Muuten tiedossa olisi ainakin postauksia Tukholman reissulta, vapulta, äitienpäivältä, pojan tanssitunnilta ja temppukoulusta, mökkireissulta ja tietysti nyt viime viikonlopun pojan synttäreiltä. Ja kyllä vähän vaivaa mieltä kun vieläkin on kaikki postaukset tekemättä alkuvuoden Aasian reissulta. Hupsista.

Palataan taas pian! <3

Viime viikon pikakelaus

Pieni pikakelaus viime viikkoon ja kai vois sanoa, että niihin viikon kohokohtiin. Viime viikolla meillä kävi J:llä joka päivä kotisairaanhoito tiputtamassa J:lle antibiootin ja päivä päivältä alkoi lääkkeen haittavaikutukset, lähinnä se väsymys, pahenemaan. Monesti viikolla suunniteltiin, että yhdessä tehdään ja mennään mutta viime hetkellä J joutui useasti perumaan kun kunto ei yksinkertaisesti kestänyt. Taas jotenkin tuntuu, että päivät menee ihan kauheaa vauhtia, eikä oikein mitään saa aikaiseksi kun vain ne pakolliset, eikä päivistä ihan kauheasti muistoja jää.

Maanantai kuitenkin aloitettiin herkullisesti ja mikäpä se parempi tapa aloittaa viikkoa kuin lounaalla ulkona ja vieläpä pizzalla, maanantai voi myös olla ihan loistava pizzapäivä.

Pojan kerhon jälkeen kun J oli viety kotiin lepäämään, lähdettiin pojan kanssa vielä muutamaksi hetkeksi ulos aurinkoon. Aurinkoisina päivinä se polte päästä ulos nauttimaan säästä on aina niin kova, että se on vaan pakko lähteä. Kauhean kauaa ei tosin ehditty olla koska illalla piti olla kotona seuraamassa lätkämatsia mutta ehdittiin kuitenkin vähän nauttia Munkan rannalla kallioilla ja rannan kivikolla.

Jos totta puhutaan niin tiistaista en muista muuta kun, että kerhossa oli järjestetty vohvelibaari, tai siis siinä päiväkodissa minkä yhteydessä pojan kerho on. Poika kinusi päästä vohvelille ja olihan se mentävä. Niiiiiiiiin hyvää.

Niinkun oon monesti kirjottanut, niin keskiviikko on aina se päivä kun pitää päästä sitä energiaa tuhlaamaan ennen uintia. Nyt katsottiin, että meidän Korkeasaaren vuosikortit oli vikaa päivää voimassa, joten siis sinne. Siinä kun aamupäivä odoteltiin kotisairaanhoitoa aurinko paistoi nätisti, samoin se paistoi nätisti kun Korkeasaaressa istuttiin karhulinnalla kaakaot mutta eipä paistanut enää kun lähdettiin kävelemään karhulinnalta kissalaaksoon. Kastuttiin aika kiitettävästi. Mutta joku ihme vaikutus pojalla oli taas noihin leijoniin, sillä kun aitaukselle tultiin köllötteli leijonat vierekkäin sateensuojassa mutta ei mennyt kauaa kun poika sai leijoniin liikettä ja juoksi leijonien kanssa aitauksen reunaa pitkin edes takaisin. Leijonat vaikutti niin leikkisiltä ja seurankipeiltä. Siitä myös poika innostui kutsumaan itseään leijonien kaveriksi, toinen oli niin innoissaan.

Torstaina kävi tuon ilman kanssa vähän samalla tavalla kun keskiviikkona. Sillä välin kun poika oli tanssitunnilla kävin nopeasti Kasarmitorilta Stockalla hakemassa hullareilta kissan kuivamuonaa tarjouksesta. Vettä tiputti iloisesti kun kävelin molempiin suuntiin ja tietysti unohdin sateenvarjon kotiin. No, onneksi matka sentään ei ollut pitkä. Mutta kun olin pojan hakenut tanssista ja lähdettiin ajamaan kotiin päin oli kaikki pilvet kadonnut ja aurinko paistoi. Todella epäreilua.

Meidänhän ei ollut tarkoitus enää hankkia Korkeasaareen vuosilippuja, mutta eihän sitä voinut vastustaa kun perjantaina oli vuosiliput tarjouksessa puoleen hintaan. Eli nyt meillä on taas vuosiliput Korkeasaareen voimassa. Jeih.

What a weekend

Ohhoh, olipahan taas viikonloppu viikko sitten. J tosiaan pääsi torstaina sairaalasta himaan ja samantien suunnattin Punavuoreen hakemaan kahvipapuja, vaikka itse ehkä haaveilin rauhallisesta lounaasta yhdessä. J nimittäin oli ilmoittautunut lauantaina oleviin Aeropressin SM-kisoihin. Täysin normaalia toimintaa heti sairaalasta kotiutumisen jälkeen, varsinkin kun kotiutumisen jälkeen kotona jatkuu antibiootti iv:nä vielä muutaman viikon ajan, eikä siis ole vielä täysin kunnossa.

Yleensä en puutu mitenkään J:n kahvijuttuihin mutta tällä kertaa hyvin pienellä panoksella osallistuin maisteluun kun J etsi sopivaa reseptiä, millä lähtisi kisaamaan. Ajattelin nyt olla kiltti ja yrittää edes auttaa, kun toisen oma makuaisti ei kunnolla toimi tuon antibiootin takia. En vaan koe olevani mikään kauhean ihanteellinen maistelija, sillä en juo kahvia koskaan mustana vaan aina maidon ja sokerin kanssa. Enkä myöskään osaa selkeästi erotella kahvista mitä vivahteita ja makuja kahvista voi erottaa, enemmänkin voin kertoa maistuuko kahvi hyvälle vai pahalle, onko se liian kitkerää vai ei.

Lauantaina oli kaunis aurinkoinen päivä ja hiljaa mielessäni mietin, että jos ei kisassa pitkälle pärjää niin voidaan ainakin mennä Kaivariin aurinkoon jätskille. Voin rehellisesti myöntää, että harmitti aika paljon kun aurinkoinen kaunis päivä meni sisällä, vaikka toisaalta oma olo oli myös melko surkea, sillä samantien kun J kotiutui puhkesi kunnon flunssa allergiaoireiden kaveriksi. 

 Ei kuitenkaan päästy jäätelölle, koska kisat meni hyvin. Ennen finaalikierrosta kysyin J:ltä, koska MM-kisat on ja toinen vastasi väliinpitämättömästi että älä niitä mieti vielä. Sen jälkeen kun J oli julistettu voittajaksi ja juhlinut uutta suomenmestaruuttaan, kysyin joko nyt saa kysyä, että milloin ne MM-kisat ihan oikeasti on. Kolmannet aeropressin SM-kisat ja J:n toinen suomenmestaruus. Ja ne MM-kisat on kesäkuun lopulla Dublinissa. Kivaa, Irlannissa kun ei ole ennen vielä käyty, kelpaa.

Sunnuntaina sitten vietettiin vastapainoksi aikaa taas koko perheen kesken ja lähdettiin Nordikselle katsomaan Helsingin Luistelijoiden järjestämää jääsatua Ruususesta. Alkuun mietin, että onkohan tämä pojan juttu ollenkaan, onko satu Ruususesta liian tyttömäinen ja noloa pojalle, mutta toinen tykkäsi lähteä tuota katsomaan ja hyvin tuntui viihtyvän. En osannut yhtään arvioida kuinka suosittu tapahtuma olisi ja luotin täysin, että lippuja saa vielä hyvin ovelta. Yllätys oli melkoinen kun Nordiksen kulmile tultiin ja nähtiin se väenpaljous, tapahtuma oli tosiaan suosittu mutta onneksi saatiin kuitenkin liput.

Esitys oli hieno ja luistelijat todella taitavia. Kaikkein hellyyttävimpiä oli ehdottomasti ne kaikki pienet luistelijat, joita jäällä näki. Niin hellyyttäviä kun kaikkein pienimmät menivät prinsessamekoissaan ja kypärä päässä jäätä ympäri. Ihania ja niin taitavia. 

Pieni mielensäpahoittaja kuitenkin nosti taas päätään järjestelyiden osalta. Nordiksella pyörätuolien paikat on yläkatsomossa ja lipunmyynnissä kysyttiin vielä, että onhan yläkerta auki ja ovet siellä auki, kun näytti niin pimeältä "On on, kaikki katsomot on auki". Kaikki katsomot tosiaan oli auki mutta se oleellinen kohta, että kaikki ovet ei ollut auki, nimittäin yläkerran ovet ei ollut auki. Yleensä pyörätuoleja ei saa turvallisuussyistä päästää oviaukkoihin mutta nyt oli kuitenkin päädytty niin tekemään. Meille etsittiin oviaukko, mihin J mahtui pyörätuolin kanssa ja sitten meidän piti pojan kanssa etsiä vaan jostain siitä itsellemme vapaat paikat. Tämä ei ollut se ajatus kun tuonne lähdettiin, me lähdettiin perheen kanssa yhdessä katsomaan tuota jääsatua mutta jouduttiin se erillään katsomaan, ei kiva. Koska tiedetään Nordiksen pyörätuolipaikat ja ehkä sitten vähän tyhminä luotettiin, että siellä myös tässä tapahtumassa ollaan, niin ei lähdetty hallille varaamaan paikkoja hyvissä ajoin, kuten nähtävästi olisi nyt pitänyt. Tapahtumaan ei siis myyty paikkalippuja ja niinpä siinä vaiheessa kun kaiken selvittelyn ja vapaan oviaukon etsimisen jälkeen alettiin katsella meille paikkoja, oli luonnollisesti ne ns. parhaat paikat jo varattu. Protestoin aina tuota vastaan, että jos myydään pyörätuolilippu ja samalla lipulla kun pääsee avustaja, niin silloin pitää myös olla järjestettynä avustajan paikka siitä pyörätuolin vierestä. Avustajan on todella vaikea avustaa jos avustajan paikka on jostain ihan muualta. Sillä vaikka saavuttiin paikalle vasta vähän ennen esityksen alkua, niin ilman pyörätuolia oltaisiin löydetty helposti vierekkäiset paikat koko perheelle mutta nyt se oli mahdotonta. Järjestäjien osalta siis ei ihan loppuun asti ajateltu ja suunniteltu juttu. Tästä iso miinus, koska latisti fiilistä aika paljon, vaikka se itse esitys hieno olikin.