Näytetään tekstit, joissa on tunniste shoppailu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste shoppailu. Näytä kaikki tekstit

torstai 16. kesäkuuta 2016

New Maxi Dress

Aurinkoisista ja lämpöisistä illoista on kiva käydä välillä nautiskelemassa kaupungilla meren äärellä. Kaivopuisto on aina hyvä idea siihen ja jäätelöt Helsingin jäätelötehtaalta vielä parempi. Toukokuun lopulla vietettiin yhtä lämpöistä ja aurinkoista iltaa pojan kerhon jälkeen juuri näin. Jäätelöiden jälkeen lähdettiin kävelemään rantaa pitkin pikku hiljaa kohti Eiran rantaa ja siitä Hernesaareen. Eiran rannassa kallioilla on kiva istuskella ja nauttia niistä ihanista maisemista, samalla kun poika tykkää siinä kallioilla hyppiä ja juoksennella.


Hernesaaressa käytiin pyörähtämässä nyt ekaa kertaa. Tehtiin nopea pyörähdys mutta ei jääty sinne. En oikein tiedä mitä olisin ollut mieltä paikasta, ehkä siellä voisi mennä käymään uudestaan joku toinen kerta. Vaikka paikalla oli muitakin lapsia niin jostain syystä tuli fiilis, että sinne voisi ehkä mielummin melkein mennä ilman lasta.


Asuna oli aivan uusi olkaimeton maksimekko, minkä löysin myös New Yorkersista. Oon tuollaisesta(kin) haaveillut jo jonkin aikaa mutta sopivaa ei vaan ole osunut eteen. Muutama maksimekko kaapista löytyy jo ennestään mutta ei olkaimetonta. Tykästyin myös tuohon mekon kuviointiin ja väriin. Tosin se on pakko myöntää, että vaatii aina pientä totuttelua tuo pitkän mekon käyttäminen kun kuitenkin oon aika vannoutunut farkkujen käyttäjä. Välillä on kuitenkin ihan kiva kokeilla olla vähän naisellisempi.

keskiviikko 15. kesäkuuta 2016

Casual child free

En tiedä mikä siinä on, että niin monesti jos tarjolla on lapsivapaa, eikä siis mitään suunniteltua menoa, niin vaihtoehdot on joko kotona siivoamista tai leffaan lähtö. Elastinen feat.:n jälkeen meille tarjoutui vielä lapsivapaa päivä, poika haettiin kotiin vasta illalla. Kotona siivoaminen ei innostanut, joten mentiin leffaan. Hyvä leffa, herkkuja ja vähän shoppailua, ei ollenkaan huonompi lapsivapaa.


Leffassa käytiin katsomassa hetken mielijohteesta The Nice Guys. Leffan pääosissa Russell Crowe ja Ryan Gosling, ei huono ollenkaan. Leffa oli hyvä, tosi hyvä ja se huumori upposi ihan täysin siihen vähän väsyneeseen mielentilaan. Leffassa sai siis ihan todella nauraa, eikä kesken leffan tarvinnut kelloa vilkuilla. Leffan voisi ehdottomasti katsoa vielä uudestaan myös kotisohvalta.


Ennen leffaa ehdittiin käydä vähän shoppailemassa. Oli kiva mutta hiukan outo fiilis olla J:n kanssa kahdestaan shoppailemassa, mutta en missään nimessä valita, oli oikein nastaa ja varsinkin kun molemmat löysi itselleen jotain kivaa. Reissuissa on käyty muutamia kertoja shoppailemassa New Yorkersissa ja nyt oli kiva päästä katsomaan Jumboon avatun liikkeen tarjontaa.


Farkkutakki on jo jonkun aikaa houkuttanut mutta silti vasta nyt lähdin sitä ihan sovittamaan. Enhän vaan voinut vastustaa valkoista vintage-tyylistä farkkutakkia. Vaikka rotsi ei ihan heti täysin omalta vielä tuntunut, niin en silti voinut jättää sitä enää kaupan hyllylle roikkumaan, vaan nyt täytyy opetella tuota käyttämään.


Illalla haettiin poika kotiin niin, että ehdittiin tehdä hyvät eväät illan lätkäfinaalia varten. Eväät oli hyvät mutta harmi, ettei peli ollut ihan yhtä hyvää. Vapulta jäänyt Helinä-kuohuva siirrettiin vieläkin avaamattomana takaisin kaappiin odottamaan oikeaa hetkeä sen korkkaamiselle, leijonien finaalitappio ei ollut se. Kevään 2016 lätkän väri oli nähtävästi hopea, kun myös Hifk sen tänä keväänä kaulaansa sai. Leijonien tappiosta huolimatta oikein nasta päivä, sellanen sopivan rento chillauspäivä.

maanantai 9. marraskuuta 2015

Maanantai Tukholmassa

Viikko sitten sunnuntaina eli Halloween bileistä seuraavana päivänä lähettiin laivalle. Johan viime kerrasta oli ehtinytkin vierähtämään muutama hetki. Meidänhän piti lähteä risteilemään jo alkusyksystä, mutta sitten J rikkoi jalkansa, niin reissu lykkääntyi. Onneksi Viking Linen asiakaspalvelusta löytyi ymmärtäväistä ja ystävällistä henkilökuntaa ja saatiin meidän etukortti lykättyä tänne loppusyksyyn asti.

Vaikka Tukholman-risteilyt on jo aika nähtyjä ja koettuja, niin silti sinne on aina välillä kiva lähteä käymään ja on ihan hauskoja pieniä seikkailuita katkaisemaan arkea. Lieventää tätä jatkuvasti roihuavaa matkakuumetta edes hieman. Ja kyllähän se aina edesauttaa laivalle lähtöä kun käytössä on etukortti, ettei hytti maksa mitään. Vaikka eihän ne risteilyt koskaan mitään ilmaisia ole, vaikka hytti ei mitään maksakaan.


Tällä kertaa lähdettiin Tukholmaan vailla minkäänlaisia suunnitelmia päivälle. Ketään ei innostanut lähteä keskustaan vaan pyörimään kaupoille ja saatiinkin laivan infosta hyvää vinkkiä lähteä suunnistamaan Södermalmille ja siellä isolle leikkipaikalle. Aamupäivä menikin leikkipaikalla mukavasti nauttien lämpöisestä ja aurinkoisesta syyspäivästä. On aikaisemminkin käyty tuolla suunnalla pyörähtämässä mutta leikkipaikka oli ihan uusi löytö ja loistava sellainen.


Lounaalla käytiin Pizza Hut:n buffetissa, mikä oli ehkä se helpoin ja vaivattomin tapa hoitaa ruokailu ilman sen suurempia pähkäilyitä, vaikka ei nyt niin kauhean omaperäistä ollutkaan. Hyvää kuitenkin oli. Södermalmilla piipahdettiin myös muutamilla kaupoilla samalla kun pikkuhiljaa käveltiin Vanhaan kaupunkiin juomaan vielä kahvit ennen laivalle paluuta. Granitilla ja Designtorgetilla olisi ollut vaikka mitä kivaa kotiintuomisia mutta tällä kertaa vain Granitilta lähdin muovikassin kanssa ulos. Havahduin kotiintulon jälkeen myös siihen, että Stadistakin löytyy Granitin liike ja täytyy varmaan ennen joulua mennä käymään siellä.


Tukholman Vanhassa kaupungissa on aina ihana käydä kävelemässä ja kahvilla, vaikka maasto ei J:lle se ihanteellisin ole liikkua. Mentiin jo ennestään tuttuun paikkaan kahville, Cafe Kladdkakaniin, paikkaan mistä saa ihan syntisen hyviä kakkupaloja. Poika valitsi itselleen suklaajuustokakkua ja viereisessä pöydässä istuneella sedällä oli vaikeuksia olla tuijottamatta kun poika ahmi kakkunsa parempiin suihin, vaikka miten yritin vihjailla rauhallisemmasta herkuttelutahdista ja nautiskelusta. Se oli pojan tapa nauttia, kauhoa kakkua ihan kunnolla suuhun.


Odotukset tältä risteilyltä ei mitenkään kauhean korkealla olleet ja kotiin tultiinkin positiivisesti yllättyneinä reissusta, oli kivaa. Menomatkalla saatiin nauttia laivan buffasta kaikessa rauhassa ja poika ehti reissun aikana useammankin kerran laivan leikkipaikalle leikkimään ja sai leikkikavereitakin sieltä, sekä päivä Tukholmassa oli oikein onnistunut. Kotiin tullessa käytiin vielä aamupalalla laivan buffetissa, ettei heti kotona tarvinnut alkaa laittamaan jotain syötävää, eikä pojan tarvinnut nälissään lähteä kerhoon. Nyt voikin hyvillä mielillä ruveta suunnittelemaan taas uutta pyrähdystä Tukholmaan, kun reissusta jäi taas käteen pari uutta etukorttia, kun käytiin tuliaiset hankkimassa laivalta kavereiden tilauksista. Vaikka löytyihän kotiinkin jotain kivaa laivalta, nimittäin lumiukko, tonttu ja karkkia, mitäpä sitä laivalta muutakaan!

maanantai 13. heinäkuuta 2015

Monday

Kesällä on ihanaa kun voi mennä vaan kaupungille pyörimään ilman sen isompia suunnitelmia, kävellä ympäriinsä ja fiilistellä massan mukana. Vaikka ilma ei tänään(kään) ollut se ihanteellisin niin ytimessä riitti silti kuhinaa ja ihmisiä, turisteja oli ihan hurja määrä. Me mentiin ensin kiertelemään Kauppatorille, kierrettiin tori ympäri kojuja ihastellen ja vieläkin enemmän nauttien siitä fiiliksestä mikä sinne syntyy niistä kaikista ulkomaalaisista turisteista, siitä puheensorinasta, eri kielten sekoittumisesta, ihmettelystä, ihastelusta ja tietysti turistikuvien ottamisesta. Aivan ihana minkä fiiliksen ne kaikki ulkomaalaiset turistit saavatkaan aikaan Kauppatorille.

Iloksi pongattiin Kauppatorilta myös se meidän suosikki kahvipaikka, mistä ehdottomasti saa parhaimmat lihikset. Tälle kesälle tuon paikan eka lihapiirakka ja voi taivas miten hyvää. Ja miten ihanasti se onkaan närästänyt koko loppupäivän mutta eihän se nyt ole ollenkaan oleellista, oli ehdottomasti sen arvoista. Mums. Poika ei halunut lihapiirakkaa vaan pullaa ja vaatimattomasti valitsikin sen ehkä isoimman korvapuustin koko Kauppatorilta. Mutta onhan kyse äidinpojasta eli koko pulla meni alas ilma ongelmia. Ihan hurja.


Illalla käväsin vielä itsekseni pyörähtämässä Jumbon aleissa (piti mennä vaan ruokakauppaan mut...). Poikkesin pitkästä aikaa Zarassa katsomassa heidän valikoimaansa ja aleja, mistä ilokseni bongasinkin heti itselleni hyvästä alesta aivan ihanan farkkuhameen. Siitä toivottavasti pian kuvaa tännekin, ehkäpä jo huomenna jos hame päätyy heti huomenna käyttöön. Pojalle löysin omasta mielestäni tosi kivan teepparin (näkyy kuvassa vähäsen) missä on seepran kuva, mutta nyt meillä onkin siitä vääntöä, että onko paidassa pinkkiä vai ei, onko se sittenkin enemmän tyttöjen vai poikien paita. Ärsyttävää. Jalassa muuten ekaa kertaa H&M:n alesta bongatut valkoiset repaleiset vajaamittaiset farkut. I-HA-NAT!


lauantai 9. toukokuuta 2015

Alelöytöjä pojalle

Tuntuu, että pojalle saa olla koko ajan ostamassa uusia vaatteita. Tai sit mä vaan haluan ostaa niitä sille vähän väliä. Oltiin H&M:ltä viime viikolla etsimässä jotain ihan muuta ja sit löysin lasten puolelta ne alennustangot ja aika vanhanaikasesi siinä taas kävi. Oon nyt viime aikoina alkanut ostamaan pojalle vaatteita koossa 122, niin ei jää heti pieneksi vaan on vähän kasvuvaraa. Ihan hurjaa kun jo koko 122.


Pojalle on melko turha ostaa vaatteita ilman hänen hyväksyntää, pientä arpapeliä. Vaikka suurimmaksi osaksi vielä valitsen pojalle vaatteet päälle, niin silti hänellä on selkeät mielipiteet mitä laittaa päällensä ja mikä kelpaa. Viime viikolla joku päivä tokaisi "Jos me kerran lähetään ihmisten ilmoille niin laitan farkut, verkkareissa en tosiaan lähde liikenteeseen".


Kesää ajatellen valikoitui alesta kahdet uudet farkut. Valkoiset on ehkä vähän riskit mut on ne vaan niin hyvännäköiset. Punaisia tarjosin pojalle vähän epäileväisenä mutta yllätykseksi poika hyväksyi ne ja lupasi käyttää niitä. Siellä olis vielä ollut vaaleansinisiä farkkuja, mitkä jäi mieleen, ne vois olla kans aika kivat kesällä.


Huivi sai alkuun voimakasta vastustusta mutta kotona kun sitä testattiin sinisen t-paidan kanssa, niin sai huivi hyväksynnän. Itseasiassa kävi tuuri kun aletangosta löytyi just sopivasti tuo tumman sininen teeppari parin euron hintaan tarjouksesta, mätsää niin kivasti huivin kanssa.


Meillä ei oo pojalle ollu oikein sellasta siistimpää ja kevyempää takkia, tuntuu että kaikki on jotain rypeemistakkeja tai sporttitakkeja. Lindexiltä löytyi enemmän kun sopivasti puoleenhintaan takkeja ja sopiva myös meidän pätkälle. Aika kiva, eikö? Jos ei ihan kamalaa venähdystä tapahdu nyt kevän ja kesän aikana niin takki menee vielä hyvin loppukesästä ja syksyllä (ja salaa toivon, että myös ensi keväänä!).