Little piece of winter wonderland

Heti kun maahan tuli valkoinen lumipeite, niin sisäinen lapsi pääsi valloilleen ja se lapsen into sieltä nosti päätänsä. Ja olihan se jo liian hyvä ollakseen totta, että marraskuun alussa olisi muka tullut jo pysyvä lumipeite Stadiin, vaikka kyllähän tämä pienen pieni hetkikin näissä talvisissa maisemissa piristi jo kummasti.

Näiden lumien innoittamina käytiin ostamassa pojalle myös ihka ensimmäinen Stiga. Vähän ehkä ihmeteltiin itsekin, ettei pojalle ole aikaisempina talvina vielä Stigaa hommattu mutta toisaalta, ehkä nyt oli se ihan sopiva hetki. Näillä lumilla ehdittiin Stigaa käydä testaamassa muutamia kertoja ja tuntui olevan aika siistiä. Poika uskalsi selkeästi hurjempiin mäkiin nyt laskemaan ja samalla kun hihkui riemusta, niin kuului myös samalla mutinaa "jännittää, pelottaa, jännittää, pelottaa...". 

En  koskaan oo nähnyt itseäni äitinä, kuka vetää perässään tyhjää Stigaa kun hakee lasta eskarista. Noh, nyt on sekin koettu. Ei mitenkään paha kokemus, mutta kyllä se vähän vieras juttu oli. Nyt kun vaan tulis talvi ja lumi äkkiä takaisin, niin voisin jatkaa harjoittelua.

Hiihtoloman jatkot

Meillä jatkui hiihtoloma pienesti vielä seuraavallakin viikolla, kun se ns. oma hiihtoloma oli ensin vietetty. Pojan serkut tuli viettämään osan hiihtolomastaan Stadiin ja kun serkukset niin harvoin näkee ja kun pappa meitä pyysi mukaan viettämään päiviä yhdessä niin suostuttiin ilomielin. Keskiviikolle sovittiin luistelutreffit Jääpuistoon ja poika oli ihan innoissaan kun sai jäälle muutakin seuraa kun pelkän äidin. Vaikka poika on huomattavasti serkkuja nuorempi, on toinen silti aina ihan tohkeissaan kun näkee serkkujaan. Toisaalta pojalla ei enempää serkkuja ole, joten kiva kun tulevat toimeen.

Serkukset ehti yhdessä luistella noin tunnin verran ja kun oltiin kaakaot yhdessä juotou, lähti muut jatkamaan matkaa ja me jäätiin vielä pojan kanssa kahdestaan toiseksi tunniksi luistelemaan ennen uimakouluun lähtöä. Oli muuten melko mielenkiintoista huomata tuona kertana, että kun poikaa oli ensin pari tuntia rasittanut luistimilla ennen uimakoulua, jaksoi poika keskittyä uimakoulussa huomattavasti normaalia paremmin. Kaikki se ylimääräinen säätäminen ja sählääminen puuttui kokonaan ja poika keskittyi täysin siihen mitä ohjaajat neuvoi. Ihan loistavaa.

Torstaina lähdettiin taas Talmaan porukalla. Ja jälleen oli poika innoissaan kun pääsi rinteeseen ja sai vielä seuraa sinne. Tosin tiedossa oli, että serkut haluaa isoon mäkeen, eikä poika voinut itsekseen heidän mukana lähteä, joten pappa tarjoutui vuokraamaan myös mulle sukset ja ostamaan hissilipun. Kahdentoista vuoden tauon jälkeen tuntui niin mahtavalle pukea monot taas jalkaan ja iskeä ne suksiin kiinni. Jännitin ihan hirveästi rinteeseen lähtöä ja pelkäsin, että olen jäykkä kun rautatanko mutta se lähtikin sujumaan huomattavasti luontevammin. Eihän se vielä sitä kauneinta ja rennointa laskua ollut mutta voin kertoa, että tuntui niin hyvälle ja nautin jokaisesta sekunnista. Ja mikä myös oli aika huippua, mahduin siihen kakstoista vuotta vanhaan laskettelupukuun ja etenkin niihin vanhoihin housuihin vielä, eikä napit lennelly tai saumat ratkeillu liikkuessa.

Poika oppi tällä reissulla käyttämään sompahissiä. Ja kun jonkun aikaa oli rohkeutta ja kokemusta kerätty pienemmän sompahissin kanssa, uskaltautui poika pienen ympäripuhumisen jälkeen lähteä laskemaan myös isoon mäkeen. Se ison mäen laskeminen ei tuottanut pojalle mitään ongelmia, vaan laskut sujui hienosti mutta kuten vähän arveltiinkin niin se hissi tuotti vähän haastetta, kun oli vähän vauhdikkaampi kun siinä pienessä mäessä. Isommassa mäessä se sompahissi nykäisee lähdössä vähän reippaammin ja hissi liikkuu kovemmin, ja se vaikeutti pojan liikkumista hissillä jonkun verran. Yksi kaatuminen hississä meinasi aiheuttaa sen, ettei poika meinannut enää suostua isoon mäkeen mutta sain onneksi taas puhuttua ympäri ja näin saatiin loppuun vielä hyvä kokemus ja muisto tuosta hissistä. Pieniä asioita, joilla voi jatkon kannalta olla iso merkitys. Muistan nimittäin itse kun lapsena opettelin laskemaan niin arastin hissejä tosi paljon ja kyllä, se vähän vaikeuttaa laskettelua.

Meillä oli neljän tunnin hissiliput ja kyllä aika viimeisiin minuutteihin asti tuli lippua käytettyä, eikä silloinkaan olis vielä millään halunnut lopettaa mutta oli pakko sillon jo lähteä suuntaamaan pojan tanssitunnille. Pääsin päivän aikana jonkun verran myös menemään rinteessä itsekseen, kun poika meni serkkujen kanssa ja en ehkä voi edes tarpeeksi hehkuttaa miten siistiä se oli ja miten hyvältä se tuntui. Rinteissä ei iltapäivästä enää ollut kun kourallinen muita laskijoita meidän lisäksi, joten aika itsekseen sai mennä, mikä oli ihan huippua. Ainoa, mitä siinä laskiessa ihmettelin, että miksi ihmeessä on pitänyt olla niin tyhmä, että on pitänyt näin pitkän tauon rinteestä. Tää on aina ollut se iso syy miksi oon talvesta tykännyt ja miksi nuorempana odotin aina talvea niin paljon.

Jotenkin vähän pelkäsin, että tää talvi saattaa mennä meidän osalta jonkun verran ohi kun alkutalvi meni niin sitä Aasian reissua suunnitellessa ja valmistellessa, ja sitten kun siellä reissussa itsessään meni se kolme viikkoa, ja kun vielä reissun jälkeen olin melkein kuukauden kipeänä. On kuitenkin ollut kiva huomata, että ollaan silti ehditty luistelemaan ja laskettelemaan niin, että voi sanoa pojan tänä talvena oppineen luistelun huomattavasti paremmin ja laskettelun melko kivasti. Ei huono ollenkaan.

Hiihtoloman vika päivä

Mikäpä sen parempi tapa päättää hiihtoloma kun rinteessä, pojan toinen kerta rinteessä. Pitkään taistelin ajatuksen kanssa, että huollattaisinko omat sukseni ja lähtisin myös rinteeseen mutta en sit vielä tällä kertaa. Se oli ehkä ihan fiksu idea jo senkin puolesta, että Talmassa oli sunnuntaina aika moni muukin ja ryysistä rinteissä. Toisaalta nyt kun poika menee jo sen verran hyvin itsekseen suksilla, eikä tarvitse jatkuvaa avustusta, alkaa olla aika tylsää seurata kengät jalassa vierestä kun toinen saa laskea, mieli vetää entistä enemmän rinteeseen mukaan.

Rinteessä oli myös hieno huomata pojasta se muutos, miten alun arkuus oli kadonnut ja tilalle tullut paljon rennompi ja itsevarmempi laskija. Rohkeus ja itsevarmuus riittää kivasti yrittämään itse ja kokeilemaan uusia juttuja mutta ei kuitenkaan mee överiks ja uhkarohkeuksiin. Tällä reissulla harjoiteltiin entistä enemmän sitä itsekseen pärjäämistä rinteessä eli lähinnä jos kaatuu niin pääsee itse ylös, eikä jää makaamaan mäkeen muiden eteen. Se on jotenkin liikuttavaa miten useasti pojalle pitää muistuttaa, että ei kannata yrittää nousta ylös niin, että sukset ovat suoraan alaspäin. No, ehkä se vielä joskus iskostuu sinne takaraivoon pysyvästi, nyt sitä on kokemuksen perusteella harjoiteltu ja todettu, että joka kerta ne sukset lähtee viemään rinnettä alaspäin.

Harjoittelurinteen reunassa on muutamat hyppyrit ja ne oli tällä kertaa se juttu mikä houkutti mutta myös vähän arvelutti. Vaikka poika on noin yleisesti melko reipas ja eläväinen, niin tällaisten uusien juttujen suhteen silti yllättävän arka ja se näkyi hyvin just näissä hyppyreissä harjoitellessa. Ensin mennään tosi varovasti ja arkana, seuraavalla kerralla jo melko kovalla itseluottamuksella ja sitten yksi kaatuminen ja on aikamoinen taivuttelu, että suostuu mennä enää uudestaan. Se yksi kaatuminen ja itseluottamuksen hetkellinen romuttaminen tosin tekee sen, että nyt vanhempien ohjeet kelpaa hieman paremmin ja saattaa jopa mennä ihan ymmärrykseen ja jopa toteutukseen asti. Seuraavat laskut hyppyreistä meni nimittäin jo paljon paremmin ja sanotaanko nyt vaikka tasapainosemmin, löytyi se omiin taitoihin paremmin sopiva vauhti.

Mummi ja vaari ajeli myös sunnuntaina Talmaan seuraamaan miten pätkä pärjää suksilla. Oltiin tälläkin kertaa varustauduttu eväillä mukaan ja grillattiin taas porukalla siinä ulkotulilla. Siinä kun mummi ja vaari lähti ajelemaan takaisin kotiin päin reilun parin tunnin jälkeen, sanoin että veikkaan meidän olevan loppuun asti, mulle naureskeltiin ja pudisteltiin päätä. Rinteet meni kiinni kuudelta, poika vaihtoi kengät jalkaan puol kuus, että ehti myös laskemaan stigalla ja rengaskaruselliin leikkimään. Viitisen tuntia rinteessä ja vielä puolisen tuntia leikkimistä ulkona ja ei, poika ei silti nukahtanut autoon vaikka kotimatka kesti sen puolisen tuntia ja kotona lähti heti leikit pystyyn. Kyllä, energiaa riittää. No mutta sen verran päivän reippailut vaikutti, että nukkumaan mennessä se uni tuli pojallekin melko nopeasti, pää tyynyyn ja taju pois. Just niinku pitääkin. Ja eikai se mikään ihme oo kun iltapalaksi vielä vedettiin vatsat täyteen lettuja. Aika makea hiihtoloman lopetus.

Hiihtoloman kuudes päivä

Lauantaina suunnattiin luistelemaan, oli luvattu aurinkoista päivää niin mikäpä sen kivempi. Tosin vähän arvelutti, että miten kova tungos Jääpuistossa on aurinkoisena lauantaina mutta hyvin mahduttiin joukkoon.

Poika viipotti jäällä kuin vanha tekijä ja nyt huomasi hyvin sen eron, kun viime kerrasta ei ollut kun reilu viikko. Tällä kertaa poika päätti heti, ettei ota sitä telinettä ollenkaan avuksi vaan luisteli koko iltapäivän ilman aputukea. Tottahan pyllähdyksiä sattui ja vähän väliä jotain paikkaa pideltiin kun tömähti jäähän muttei kuitenkaan mitään vakavaa. Itseluottamus oli pojalla selkeästi myös nyt korkealla luistelun suhteen, kun vähän piti jo harjoitella luistimilla hyppelyä ja pyörähdyksiä. Ihan hurjan siistiä.

Hyvin huomasi myös omassa luistelussa miten se alkoi jo tuntumaan luontevammalta, eikä ollenkaan enää niin jäykkää ja vapisevin jaloin menemistä. Nyt uskalsi jo vähän kokeilla vauhdin lisäämistä, sirklaamista ja nopeita pysähdyksiä. Ei se meno vieläkään mitään lentävän notkeaa ole, mutta fiilis alkaa olla jo vähän rennompi. Sen jälkeen kun nyt noin kymmenen vuoden tauon jälkeen viime talvena nuo luistimet ostin ja taas pitkästä aikaa lähdin luistelemaan, niin en oo kaatunut kertaakaan ja se vähän kummittelee aina siellä takaraivossa. Sitä kaatumista yrittää varoa ihan viimeiseen asti ja vähän se pelottaa että kuinka pahasti se voi sattua (ja varsinkin hävettää) mutta toisaalta tuntuu, että vois olla helpompi jos se kaatuminen vaan tapahtuis niin ei se ehkä kummittelis siellä mielessä samalla tavalla. Tietysti siinä voi myös olla se riski, ettei sen jälkeen enää uskalla luistimille ollenkaan

Iltapäivä ja vielä jonkun matkaa iltaakin vierähti siinä Jääpuistossa luistelemassa ja kivaa oli. Oltiin ehkä noin viitisen tuntia siellä ja tottahan välillä istuttiin syömään grillimakkarat ja sitten taas juomaan kaakaot munkkien kanssa mutta silti on pakko olla todella ylpeä miten hyvin poika jaksoi luistella. Ja salaa olin myös ylpeä itsestäni, miten hyvin jaksoin. Siinä samalla kun me pojan kanssa luisteltiin ehti J katsoa kahviossa lämmittelen myös tabletilta yhden lätkämatsin kahvikupillisen kanssa ja näin kaikilla oli kivaa tekemistä.

Yksi parhaita puolia näissä ulkona vietetyissä touhukkaissa päivissä on se miten nopeasti illalla uni tulee. Ja ei tarvinnut lauantaina tosiaan turhan kauaa odotella unen tuloa, hyvä jos pään ehti tyynyn asti laittaa kun uni jo vei.