tiistai 27. syyskuuta 2016

Kiipeilemässä

Seikkailupuisto Korkee oli niitä kesän nastoja kokemuksia. Jo vuosi sitten oli kovasti suunnitelmia mennä käymään mutta jostain syystä aina jäi ja nytkin viime kesänä ehdittiin vaan kaksi kertaa käydä.


Poika tykkäs Korkeesta tosi paljon ja kolmen tunnin kiipeilyaika meni aina ilman ylimääräisiä taukoja. Koska poika kiipeili yksin, meni hän niissä matalissa radoissa, joita on kolme erilaista ja hyvin kelpasi nämä pojalle, vaikka melko helpolta meno näytti.


Pojan pituus riittäisi kiipeilemään jo siellä korkeammilla radoilla (yli 120cm) aikuisen kanssa ja kyllähän ne radat houkutti itseäkin kun siitä vierestä seuraili mutta sulatellaan ajatusta nyt vielä ainakin ensi kesään. Radat siellä korkeammalla näytti nimittäin houkuttelevilta ja hauskoilta, mutta pakko myöntää että vähän myös pelottavilta. Onneksi vaari lupasi lähteä pojan kanssa ensi kesänä kiipeämään sinne korkealle, jos vaikka sattuu niin että alkaa itseä ajatus liikaa ahistamaan.


Itse tykkäsin Korkeesta, koska paikka ei ole liian iso ja näin lapsen voi päästää itse kiertämään radoilla, eikä välttämättä tarvitse kulkea vierellä jatkuvasti. Tosin se vaatii, että lapsi tietää paikan säännöt ja osaa noudattaa niitä. Nämä lapsille suunnatut matalammat radat ei tietenkään mitään kovin pitkiä ole mutta silti kolme rataa tarjoaa melko monipuolista liikkumista, mikä on hauskaa mutta silti vaatii keskittymistä ja kehonhallintaa. Kolme tuntia kun kiertää ratoja kontaten, tasapainoillen, liukuen ja kiipeillen niin kyllä se ne suurimmat energiat siinä polttaa. Tai niin voisi ainakin kuvitella.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti