Vanha oli uutta parempi

Alkukuusta kerroin miten pojan syksyn kerhoilut alkoi ikävällä yllätyksellä, kun vanha tuttu kerhotäti oli vaihtunut uuteen. Sillon elättelin toiveita, että ahdistus kerhotädin vaihtumisesta olisi turhaa ja vain omasta asenteesta johtuvaa. Nyt on kuukausi menty, enkä ole yhtään positiivisempi tästä muutoksesta. Tämä siksi koska homma ei vaan toimi niin hyvin kun se toimi ennen. Ja vielä lisäksi pojan yksi vanhoista kavereista lopetti kerhon tämän kerhotädin vaihtumisen takia, pojat siis väheni entisestään.

Ekojen viikkojen jälkeen kysyin pojalta, että kai te päivän päätteeksi siivoatte lelut pois, niinkuin aina ennen. Seuraavalla viikolla lapset sitten alkoivat siivoamaan päivän päätteeksi leluja itse, kun meidän poika oli ottanut asian puheeksi kerhotädin kanssa "kun me aina ennenkin on ne siivottu". Paljon on muitakin pieniä ja isoja muutoksia tapahtunut, kuten se, että sateella ei nähtävästi enää ulkoilla. Oli melko karua viime viikolla, kun poika odotti koko aamupäivän kerhoon pääsyä, että pääsee juoksemaan ja hyppimään vesisateeseen- ja lätäköihin kavereiden kanssa, niin kerhonpiha oli tyhjä. Olin sitten itse pojan kanssa pihalla reilu parikymmentä minuuttia, että poika sai edes vähän ottaa iloa irti vesisateesta ennenkuin meni sitten muiden luoksen sisälle tekemään ei mitään yhteistä ja ohjattua. Ennen askarreltiin, piirrettiin, tehtiin kaikenlaista, nyt lähinnä leikitään omia ja luetaan kirjoja. Oon kysyny pojalta mitä satuja kerhossa on luettu, niin vastaus on useimmiten "en tiedä, en kuunnellu, halusin leikkiä". Vaikka on hyvä opetella rauhoittumista ja kuuntelemaan satuja, mutta kun viikossa on kahdesti kolme tuntia aikaa leikkiä muiden ikäisten kanssa ja touhuta, niin ehkäpä juuri niitä tunteja ei sillon tarvitse käyttää siihen rauhoittumisen harjoitteluun, 4-vuotiaalla kun virtaa riittää enemmän kuin tarpeeksi niin olisi kiva saada myös purkaa sitä. Ja se olisi myös vanhemmille kiva, että lapsi ei olisi ihan räjähtämäisillään kerhosta haettaessa, vaan olisi saanut purkaa energioita kavereiden kanssa.

Yksi isoista muutoksista on myös kerhovihko. Aina ennen kerhovihkoon on kirjoitettu kotiväelle tiedoksi mitä päivän aikana on puuhasteltu ja jos on jotain tiedotettavaa tai muistettavaa. Nykyään kerhovihon viestit näyttää hyvin erillaisilta.



Jos nyt jotain positiivista, niin poika on vähän paremmalla asenteella ja mielellä kerhon suhteen, vaikka vieläkin käydään läpi miksi kerhotäti vaihtui ja poika miettii haluaako vielä mennä kerhoon. Niin kauan kun kerhossa käy nämä kaksi muuta poikaa niin uskon, että meidänkin poika jaksaa käydä, koska muuten ei pojalla kauheasti intoa ole sinne mennä

Pitkästä aikaa Esprit

Eksyin pitkästä aikaa surffailemaan Espritin verkkokauppaan nyt kun sieltä on tullut useaan kertaan jo sähköpostiin muistutusta 20% VIP Salesta ja eihän siinä nyt hyvin käynyt. Oon ihan tietoisesti vältellyt vilkuilemasta Espritin valikoimaa, kun itseni tuntien sieltä aina jotain ylitsepääsemättömiä houkutuksia löytyy, niinkun nytkin. Muutaman päivän ajan kävin aina vilkuilemassa, ennen kun eilen näytin myös J:lle mitä olin katsellut. Jostain syystä ei tullut totaalista tyrmäystä ja ihan hetken päästä ruudulla näkyi jo teksti "Kiitos tilauksestasi". No mutta hupsis. Nyt vaan kärsimättömänä odotellaan paketin saapumista ja sitten ei haittaa vaikka ilmat viilenisi vähän.

Kuvat: www.esprit.fi 

Pariisi: Montmartre ja Pigalle

Yhtenä päivänä lähdettiin kipuamaan Pigallen kautta Montmartreen, katsomaan vähän erillaista Pariisia. Tietysti kun fiksut lähtee liikkeelle, niin tehtiin ihan eka stoppi matkalla eteen tulleeseen Desigualin liikkeeseen, minkä ikkunoita peitti isot Sale-teippaukset. Oli sitten tosi kiva raahata sitä melko kookasta kassia koko päivän mukana. No olis ollu vaihtovaatteita jos olis tarvinnu.

Pigallella käytiin napsimassa lähinnä ne ns. pakolliset turistikuvat Moulin Rougen edustalla, minkä jälkeen hypättiin sellaiseen turistijunaan, millä pääsi kivasti maisemareittiä ylös Montmartren kukkalalle. Junakyyti oli ehdottomasti kaikkein niiden parin euron arvoinen, mitä kuski meiltä veloitti (ei taaskaan maksettu täyttä hintaa, vaan kuski keksi ihan oman hinnan meidän perheelle) ja oli kiva ihastella maisemia, mitä ei jalkasin noustessa olisi tullut nähtyä.

Ylhäällä käytiin syömässä ja kahvittelemassa, vähän kierreltiin ja katseltiin, käytiin Sacré-Coeurin edustalla ihastelemassa maisemia alas kaupunkiin ja useamman tunnin jälkeen lähdettiin pois päin hissillä. Ilman pyörätuolia ehdottomasti oltaisiin laskeuduttu alas rappusia pitkin mutta nyt tuo hissi, mihin pääsi bussilipulla oli loistava vaihtoehto. Käveltiin Pigallen bussipysäkille ja hypättiin bussiin, millä päästiin jatkamaan matkaa uusille retkille. Pigallessa kävellessä auringon alkaessa jo laskeutumaan ja valoen syttyessä alkoi entistä paremmin tulemaan esille nämä punaisten lyhtyjen alueet ja todettiin,että lapsen kanssa on ehkä hyvä aika vaihtaa maisemaa, ennen kun kysymystulva ehtii alkamaan.

Pariisi: Notre Dame

Vielä olis jäljellä muutamia postauksia Pariisista ja erityisesti niitä valokuvia sieltä. Itse tykkään ottaa paljon valokuvia ja laittaa niitä esille, vaikka ne ei olisikaan laadultaan aina niin kehuttavia, samoin myös tykkään katsella muiden kuvia. Toivottavasti siis tekin tykkäätte katsella valokuvia, koska niitä tuntuu täällä aina riittävän.





Ensimmäisellä reissulla Pariisissa käytiin vaan pyörähtämässä Notre Damen katedraalin vierellä, otettiin muutama pakollinen kuva ja jatkettiin matkaa. Tällä reissulla sovittiin, että käydään katselemassa paikkaa hieman enemmän.










Käveltiin meidän hotellilta, mikä sijaitsi ihan Madeleinen metroaseman lähellä, Seineä pitkin Notre Damelle, ensin pitäen piknikkiä Tuiliersin puistossa, muutama kierros tivolin laitteissa ja poiketen matkalla myös muutamassa eläinkaupassa. Eläinkaupoissa oli myynnissä sellaisissa lasissa kopeissa (?) mm. koiranpentuja ja kissoja. Aivan ihastuttavia tapauksia ja muutaman olisin voinut ihan samantien napata matkaan mukaan, myös poika löysi selkeän yhteyden yhden pennun kanssa. Mutta kun eläintenoloja alkoi enemmän miettiä, niin teki pahaa, todella julmaa. Toivottavasti pienet pääsevät pian kunnon koteihin temmeltämään.

Notre Damen edusta oli täynnä ihmisiä ja jono sisälle oli aika pitkä. Kauhulla kateltiin jonoa ja mietittiin, että kannattaako pojan kanssa edes jäädä jonottamaan helteeseen, kun samalla vartiat huitoivat meitä jo opastaen toisesta ovesta suoraan sisälle.

Kovin kauaa ei pojan kanssa voitu olla katedraalin sisälle, sillä se hiljaa oleminen tuntui todella haasteelliselta. Hetki kuitenkin ehdittiin istua penkillä ja kuunnella urkukonserttia, minkä jälkeen kierrettiin katedraali ympäri ja käytiin sytyttämässä muutamat kynttilät läheisten muistoille. Tuntuu lähes turhauttavalta kirjoittaa, että olihan tuo upea paikka, kun eiköhän sen jokainen osaa päätellä. Olen vaan niin tyytyväinen kun nyt vihdoinkin päästiin tuolla sisällä käymään ja kokemaan se paikka.

Matka takaisin hotellille tehtiin Rue de Rivolia pitkin, vähän syöden, shoppaillen ja pojat myös vähän viilentyen. Loppumatkasta alkoi ilta-aurinko jo kauniisti laskeutumaan ja jos mahdollista niin Pariisin kapeat kujat näytti entistä kauniimmilta.

<3 Pariisi