Viikonloppu kahvitellen

Tässä joulun odottelussa yksi ihania puolia on ystävien kanssa tapaamiset ja kahvittelut, sekä tietysti ne salassa tehdyt pakettien vaihdot. Välillä kun tuntuu, että arki muuten on niin täynnä kaikkea ettei sitä ehdi kunnolla edes ystävien kanssa kahvitella vaan aina tarvitaan se jokin syy, että aikaa järjestyy. Tai että edes tulee otettua se puhelin käteen ja ehdotettua kahvitteluita.

Viikonloppuna kahviteltiinkin joka päivä. Ensin oltiin perjantaina viettämässä itsenäisyyspäivän iltaa mummilassa. Ilta meni rennosti, kun syötiin ja kahviteltiin samalla kun vilkuiltiin telkkarista Itsenäisyyspäivän vastaanottoa. Kiva röhnöttää itse rennosti sohvalla takkatulen ääressä ja arvostella muiden juhlatyyliä.

Lauantaina saatiin kummityttö ja meidän pojan kummitäti kyläilemään. Lasten kanssa leivottiin vähän pipareita ja sitten herkuteltiin ja kahviteltiin. Eläinten malliset piparit maistuu selkeästi meidän pojan suussa huomattavasti paremmilta kun ne perinteiset tähti/sydän/kukka-piparit. Pupusta taisi tällä kertaa tulla se suosituin pipari. Ja noista muista kolmesta muuten vain tähdet kelpaavat meidän pojalle. En ymmärrä.

Sunnuntaina vielä suunnattiin kahvittelemaan appiukon luokse, joten joka päivälle löytyi kahvitteluita. Tosin se petollinen puoli näissä kahvitteluissa aina on se herkkujen määrä. Perjantaina nimittäin vielä ennen mummilaan lähtöä leivottiin J:n kanssa (eli J katsoi vierestä ja minä leivoin) pätkismokkapalamuffinsseja. Pienessä kiireessä kun tein ihan normaalisti pätkismokkapalojen taikinaa niin huomasin, että ajatusta olisi voinut edes hieman käyttää taikinaa tehdessä sillä muffinsseja tuli aika hurja määrä. Tehtiin kolmen eri kokoisia ja kolme pellillistä saatiin täyteen. Mokkapalathan on juuri niitä kevyimpiä mahdollisia.

Niin ja kävihän meillä tänäänkin kahvittelijoita. Ihanaa.

Kirje äidiltä joulupukille

Rakas Joulupukki.
Olen ollut tänä vuonna tosi kiltti...oikeesti!

Alkuun ajattelin, etten kasaisi joululahjatoiveita ollenkaan tänne, ennen kun huomasin sitä jo tekeväni. Vaikka periaatteessa en tänä jouluna mitään lahjoja toivo ja J:n kanssa on sovittu, ettei lahjoja keskenään osteta, niin kyllähän sitä aina jotain kivaa keksii ja löytää kauppojen mainoksista.

Ensin kovat paketit

1. Hackman Classic kattiloita 2. Kauhateline 3. Kastehelmi MATTA ja Kivi MATTA 4. Kastehelmi PUNAINEN ja Kivi PUNAINEN 5. Festivo-kynttiläjalat 6. Pentik Decora-kynttiläjalat

Pehmeät paketit on tällä kertaa kahta poikkeusta lukuunottamatta H&M:n kuvastosta poimittuja ja silmää miellyttäneitä. Kylmä ja pimeä talvi vaikuttaa selkeästi siihen, että toiveissa on paljon pehmeää ja lämmintä päällepantavaa, sekä rentoa kotiasua ja yökkäriä. Ja harmaa toimii väreissä oikein loistavasti tällä hetkellä, ei mitään liiallista väriloistoa.

Tonttupajan pieni apuri

Vaikka tänä vuonna sovittiin ettei omalle perheelle osteta lahjoja, niin eihän se nyt ihan onnistunut. Ja tämä lähinnä koskien noita pojan lahjoja, niitä on vaan jotenkin kertynyt. Toissa iltana melko nopeasti kun ovi oli painautunut kiinni, pojan lähtiessä mummin ja vaarin luo yökylään, kaivoin piiloista lahjat ja alkoi pienoinen tonttupaja.

Ihan kaikki ei kuitenkaan ole omalle pojalle, vaan joukossa myös muita lahjoja!

Jostain syystä tykkään aina paketoida lahjoja lattialla ja se ei ehkä ole se ergonomisin asento, eikä myöskään paras vaihtoehto jos haluaisi yrittää hoitaa paketointia ilman pientä nelitassuista apua. Se on jännä miten se kissa kuuleekin sen, että nyt se omistaja tekee jotain sellaista mitä on kiva mennä häiriköimään, vaikka läpi sikeiden unien. Annan aina kissalle oman palan paperia ja pienen pätkän paketointinarua mutta eihän se ole ollenkaan sama asia, kivempi se on siinä keskellä makoilla ja hyökkäillä narun kimppuun.

Ihana pieni apuri <3

Muistoissa Wienin joulumarkkinat

Vielä tänä torstaina ajattelin jakaa jouluisia muistoja vuosien takaa, eli throwback thursday.

Neljä vuotta sitten vietettiin J:n kanssa pidennetty viikonloppu Wienissä näin joulun alla. Koko matkan tarkoitus oli silloin joulumarkkinoille meno. Rakastan joulua ja kaikkea jouluun liittyvää ja niinpä innostuin heti kun luin Keski-Euroopan kaupunkien joulumarkkinoista. Sitä miten just Wien valikoitui meidän matkakohteeksi, en täysin muista mutta se kaupunki on aina jotenkin houkuttanut.

Säät ei olleet kauhean suotuisat tuona viikonloppuna mutta sehän ei meidän menoa haitannut. Neljän päivän aikana ehdittiin kierrellä kaupungilla, ihastella eri joulumarkkinoita, juoda paljon glögiä, viettää ikimuistoinen päivä eläintarhassa ja ihan vähän ostella juttuja tulevalle perheenlisäykselle. Odotin siis meidän poikaa kun tuolla reissussa oltiin. Matka oli myös meille eräänlainen kihlajaismatka, siellä otettiin sormukset käyttöön.

Viimeinen päivä Wienissä oli ainut aurinkoinen päivä ja sillon tietysti myös kamerasta loppui akku. Onneksi J:n puhelimella sai sillon otettua jo siedettäviä kuvia ja muutama muisto tallentui myös siitä aurinkoisesta kaupungista. Viimeisenä päivänä nautittiin joulumarkkinoiden lisäksi kaupungista heppa-ajelulla ja se oli muuten ihan älyttömän kivaa. Ja ehkä vähän romanttistakin. Meidän kuski oli vielä tosi mukava ja kertoili meille paljon juttuja nähtävyyksistä ja rakennuksista (tosin enää en taida muistaa mitään niistä jutuista).

Mitkä silmäpussit??

Wien oli ehdottomasti kaupunki, minne haluan päästä uudestaan! 

Välillä sattuu ja välillä tapahtuu

Soitto kerhosta kesken päivän aiheuttaa aina pientä sydämen tykytystä. Siksi sinne on annettu ensiapu-numeroksi J:n numero. Oikeesti sinne on annettu J:n numero, koska vastaan ite tosi huonosti puhelimeen, varsinkin jos puhelu tulee vieraasta numerosta ja koska ihan yksinkertaisesti en tykkää puhua puhelimessa, en sitten yhtään. Tiedän, outoa.

Eilen tuli kuitenkin soittoa kerhosta vain muutama hetki sen jälkeen kun poika oli sinne jätetty. Poika oli tippunut penkiltä alas. Avustettuna. Naamalleen. Siinä vaiheessa kun soitto tuli, niin itku oli jo loppunut ja elämä ja leikit jatkui taas. Kerhosta haluttiin kuitenkin ilmoittaa ja vähän varoittaa, että kasvoissa oli uutta väritystä, ettei sitten säikytä kun haetaa. Ja tietysti muistutettiin, että jos halutaan viedä lääkäriin niin kerhon vakuutus korvaa.

Tämä oli ensimmäinen kerta kun kerhosta soitettiin meille kesken päivän mutta ei suinkaan ensimmäinen kerta kun jotain oli sattunut, varsinkaan toisen avustamana. Onneksi kuitenkin aina on selvitty pelkillä naarmuilla ja levolla. Se mikä kuitenkin vähän vaivaa on, että näissä meidän pojan kolhuissa on osallisena aina se yksi ja samainen poika. Meidän poika on 3,5v ja tämä toinen 5v. Pojilla on myös tasaisin välein jotain sanasotaa ja haukkumista puolin ja toisin ja tästä saadaan kuulla kotona aina kerhon jälkeen. Mutta tämä samainen poika myös kutsui meidän pojan omille synttäreilleen. Se oli itseasiassa meidän pojan eka kutsu kaverisynttäreille mutta harmiksi ei kuitenkaan päästy paikalle.

Tottakai puolustan omaa poikaani ja nousen varpailleni kun kuulen tällaisesta. Pidätän itselläni täyden oikeuden ärsyyntyä ja kiukustua jos poikaani kiusataan ja varsinkin satutetaan, vaikka hyvin tiedän ettei meidän poika mikään enkeli ole itsekään. En kuitenkaan ole kertaakaan saanut kerhosta palautetta, että poika olisi tuuppinut tai lyönyt ketään, saatika töninyt penkiltä maahan, varsinkaan pienempiään. Kerhossa oli asia näiden poikien kesken käsitelty, puhuttelut pidetty ja anteeksi pyydetty mutta silti jostain syystä jäi fiilis, että asiaa taas vähäteltiin. Ja jos en väärin käsittänyt, niin tälle toisen pojan äidille ei edes asiasta kerrottu.

Onneksi jäljet kasvoissa ei olleet niin pahat kun pelkäsin (kuvissa näyttää vielä lievemmiltä), eikä kipuja tunnu olevan. Ja tiedän, pojat on poikia, lapsille sattuu kaikenlaista touhutessa, tekevälle sattuu jne MUTTA SILTI. Kyllä se vähän vihlaisee kun poika kertoo tapahtuneesta ja sanoo "mä sanoin sille, ettei saa töniä, mä sanoin sille kaks kertaa ettei muita saa töniä".

Meidän joulukuusi

Meillä on tosiaan jo joulukuusi esillä ja koristeltuna. Siis tuo meidän noin metrinen valkoinen muovikuusi.

Muistan kuinka viime jouluna uhosin jo kovasti, että tänä vuonna meille tulee kyllä ihan oikea kuusi. No ehkä sitten ensi vuonna. Tämän vuoden kuusesta löytyy jonkun verran vanhoja koristeita mutta myös niitä uusia ihanuuksia ja muutama matkamuistokin. Kuusen koristeita tosin tuntuu kertyvän koko ajan lisää, että ehkä ensi vuonna meillä ei ole muita vaihtoehtoja kuin hankkia se iso kuusi tänne.

Alkuun ajattelin, että tänä jouluna poika voisi olla jo sen verran iso, että olisi kiva laittaa se oikea kuusi, ja poika saattaisi jo kysellä sitä mutta tämä tuntuu riittävän oikein hyvin. Poika ei ollut kotona kun kuusen kaivoin esille ja koristelin, ja niinpä yllätys oli melkoinen. Koristeiden ihastelu ja paikkojen vaihtelu tuntuu olevan kovin mieluisaa puuhaa, että ehkä meillä harkitaan sitä isoa aitoa kuusta tosiaan vasta ensi vuonna.

Joulukuun eka

Meillä otettiin joulukuun ekasta kaikki ilo irti, paistettiin ensimmäinen kinkku, tehtiin joulupuuroa, leivottiin pipareita ja joulutorttuja, lämmitettiin glögiä, kaivettiin tontut kaapeista esille ja koristeltiin joulukuusi. Meillä vietettiin puurojuhlaa lähimpien sukulaisten kanssa. Viime vuonna sukulaiset tuli meille joulupuurolle jouluaattona mutta tänä vuonna joulupuuro syötiin jo hyvissä ajoin ensimmäisenä adventtina.

Miten rakastankaan järjestää tällaisia juttuja, on ihanaa kutsua ihmisiä tänne kylään, laittaa ja järjestellä, sekä tarjota herkkuja. Jostain syystä silti se kaiken tekeminen jää aina viime tippaan, kuten tälläkin kertaa. Millonkohan sitä oppii aloittamaan ajoissa vai oppiikohan koskaan.

Päivä oli silti oikein onnistunut ja mukava, tarjottavat teki hyvin kauppansa ja mikä tietysti tärkeintä niin poika tykkäsi kovasti. Illalla kun kaikki olivat lähteneet ja alettiin rauhoittua jo yöunille niin poika kysyi milloin järjetetään seuraavat juhlat että kaikki tulisivat taas kylään. Niinpä, niitä siis suunnittelemaan.

Ihanaa alkanutta joulukuuta ja iloista joulun odotusta kaikille! 

Ja muistakaa olla kilttejä, kun tontut kurkkii ikkunoista! <3