tiistai 11. helmikuuta 2014

Kalenteri päivittyi tähän vuoteen

Voi apua, miten tänään on ollu huono päivä. Mitään katastrofaalista ei onneks ole sattunut mutta kaikkea pientä tuntuu kasaantuvan yhdelle päivälle. Kaiken lisäks mulla taitaa taas viisurit elää tuolla ikenissä ja se kiristää hieman niskaan aiheuttaen päänsärkyä ja samaten kiristäen hermoa ja lyhentäen pinnaa minimiin. Mullahan oli sillon vuos sitten keväällä aika viisureiden leikkaukseen mutta peruin sen.

Pientä piristystä päivään toi posti, kun vihdoin tipahti odotettu kirje Mulberryltä. Kävin tammikuun puolivälissä Mulberryn liikkeessä kyselemässä Agendaan tämän vuoden kalenterisivuja, mutta ne oli jo myyty loppuun. Myyjä vielä sanoi, ettei usko niitä olevan enää edes tulossa, vaan kannattaa tilata nettisivujen kautta. Häkellyin niin tuosta vastauksesta, etten tajunnut kaupassa mitään sanoa tuohon. Onhan se nyt kumma jos liikkeellä ei ole tammikuun puolivälin jälkeen enää tarjota alkaneen vuoden kalentereita, eikä niitä edes olisi tulossa. Mielessä ehti jo käydä, että myyn Agendan kuoret ja hankin jonkun toisen kalenterin.


Aikaa ehti kuitenkin kulua, enkä saanut tilattua kalenteria netin kautta ja niinpä J päätti soittaa vielä liikkeeseen ja kysyä kalenterisivujen tilasta. Nyt noin kuukausi myöhemmin liikkeessä olikin näitä kalentereita taas saatavilla ja muutamassa (arki)päivässä posti ne kiikutti kotiin asti. Kiva saada kalenteri käyttöön jo nyt helmikuun puolen välin tienoilla.


<3 Kalenteri

perjantai 7. helmikuuta 2014

Perjantain pelastajat

Ihan ei päivä mennyt suunnitelmien mukaan (kiitos uhma!), mutta toisaalta perjantai-ilta on myös ihan kiva viettää kotisohvalla irtareiden ja leffan parissa. Ja tietysti tuoreita kukkia ja vähän kynttilöitä. 



Vihdoin sain katsoa Vicky Cristina Barcelonan ja olihan se hyvä. Ei turhaan kannessa lue "Kohuttu! Kehuttu! Haluttu!". Loistava leffa, aika ihana Javier, ihanat naiset ja vielä ihanammat maisemat. Ja kaikkein parasta oli leffaseura, erittäin rentoa.


Hyvää viikonloppua! <3

keskiviikko 5. helmikuuta 2014

Jouluaatto Bahamalla

Palataan taas välillä vähän taaksepäin ja vuorossa olisi  matkapostausta. Keräilin kuvia meidän jouluaatolta Bahamalta, joka oli kovastikin erilainen kun aikaisempina vuosina.


Harvoin on tullut aloitettua jouluaattoa nauttien auringon säteistä ja kuunnellen aaltojen kohinaa. Saatika, että jouluaattona aamupalaksi pannukakkuja. Joten luonnollisena jatkumona lähdettiin viettämään helteistä päivää eläintarhaan.


Pitkän päivän jälkeen vielä rentouduttiin rannalla iltakahvin merkeissä ihastellen auringonlaskua. Vaikka päivässä ei juurikaan mitään jouluista ollut, niin silti yksi elämäni parhaista jouluista, ikimuistoinen.


Ja mikä tärkeintä, myös Joulupukki löysi meidät maailmalta ja ehti tuoda pojalle muutaman paketin yllättämään joulupäivän aamua. <3

tiistai 4. helmikuuta 2014

Sunday Funday

Välillä hieman arveluttaa järjestää uhmaikäiselle pojalle kivaa ohjelmaa, varsinkin jos samalle päivälle osuu useampia juttuja mutta toisaalta pieni jännitys piristää aina. Viime sunnuntaina mentiin aika riskillä mutta ilokseni voin kertoa, selvittiin siitä kunnialla. Ensin ohjelmassa oli Satuhetki Musiikkitalolla. Kirkon järjestämä satuhetki oli kiva kokemus ja poika jaksoi oikeasti rauhoittua kuuntelemaan satua.


Satuhetken jälkeen oli muutama minuutti ylimääräistä aikaa ja käytiin Musiikkitalon kahvilassa vielä kahvilla. Nyt on siis päästy vihdoin käymään ensimmäistä kertaa myös Musiikkitalossa ja voi vaan todeta, että onhan se aika hieno. Poika ihasteli kovasti niitä lasisia seiniä ja pitihän niitä vähän käydä myös tietysti tuuppimassa ja testata niiden kestävyyttä.

Satuhetkessä jaettiin lapsille pienet "meikkipeilit" ja se osoittautuikin kivaksi jutuksi

Seuraavaksi sitten suunnattiin Pasilaan ja Hartwalille katsomaan Disney On Ice. Varmuuden vuoksi pidettiin tämä päivän huipennus pojalta salassa, kunnes satuhetki oli ohi, ettei odotus käynyt ylitsepääsemättömäksi. Lisää yllätystä toi vielä, kun nähtiin mummi Pasilan asemalla ja mentiin yhdessä Areenalle.


Mummin vierestä olikin kiva seurata jään tapahtumia, ja tähän myös oltiin suunnitelmia tehdessä luotettu. Onkin aika ihana ja ylpeä fiilis, kun tuollaisen päivän jälkeen voi sanoa, että selvittiin kunnialla ilman känkkäränkkää ja tappeluita, vaikka päivä venähtikin aika myöhäiseksi ennen kun oltiin taas takas kotona. Ihan loistava sunnuntai!




lauantai 1. helmikuuta 2014

Casual saturday

Pikainen kurkistus lauantain puuhiin. Ikeassa käyntiä, vähän keväisiä kukkia, lumileikkejä ja lauantai-illan kunniaksi iltapalaksi lettuja. Ihan loistava päivä siis. Kodin1:stä löysin myös pojalle aivan ihanan tyynynpäällisen.

Ikeassa lihapullien jälkeen juotiin vielä päiväkahvit ja olihan siihen pakko ottaa vielä jälkkäriksi tuota lähes syntisen hyvää mansikkajuustokakkua, mmm. 
Päivällä oli ajatus ottaa asukuvia ulkona mutta se sitten vain unohtu. Tuo Lindexiltä ostettu teeppari oli nyt ekaa kertaa käytössä ja tosi mukava päällä. Kaulalla toimi loistavasti H&M:n miesten puolelta hankittu kaulahuivi. Eli melko rennolla asulla rentoa lauantaita vietetty. 


































Hyvää yötä! <3