Snowtime

Aamulla oli ihana huomata ikkunasta ulos katsoessa, että yön aikana oli satanut vielä lisää lunta ja aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta. Nopeasti vähän kotiaskareita ja sitten paksu kerros vaatteita päälle ja pulkkamäkeen. Tänään saatiin houkuteltua vielä isi mukaan ulkoilemaan, joten päästiin siis koko perheen voimin ulos.

Tossa kotipihalla tuuli osui kasvoille niin, että tuntui kun posket olisi jäätynyt samantien ja vähän teki mieli kääntyä ympäri ja palata takaisin kotiin lämpimään. Pulkkamäkeen ei tuuli onneksi osunut ollenkaan ja niinpä siellä ei ollut ollenkaan paha, tuntui itseasiassa yllättävän lämpimältä, vaikka mittari näytti reilua pakkasta. Lämmin tuli myös siinä kun J laski pulkalla mäkeä alas ja minä kiskoin takas ylös. Ja piti muuten itsekin kokeilla pulkkamäkeä tänään ja olihan se siistiä. Muutaman kerran laskin ihan itsekseen ja sitten mentiin myös pojan kanssa yhdessä. Tosi kivaa.

Vaikka ne nurmikkotupsut vieläkin sieltä pulkkamäestä paikoitellen loisti, niin ei edelleenkään menoa haitannut ja mäessä oli vipinää ja väkeä todella paljon. Poika innostui katsomaan mäessä vanhemmilta lapsilta mallia ja myöhemmin sitten testattiin viereisessä rauhallisemmassa mäessä miten onnistuu pulkassa seisoaltaan laskeminen. Hyvinhän se meni, mutta onhan se pakko myöntää, että silti mielessä kävi jatkuvasti vaan ne kaikki kolhut ja vahingot mitä oli mahdollista tapahtua ja miten nopeasti päästään autolle ja ensiapuun. Onneksi saatiin kuitenkin tulla ihan vaan kotiin syömään ja katsomaan lätkää.

Pulkkamäessä

Maassa on lunta noin pari senttiä ja sehän riittää siihen, että tänään haettiin pulkka varastossa ja suunnattiin vuoden ekaa kertaa pulkkamäkeen. Jotenkin huvitti kun tuossa meidän viereisessä pulkkamäessä lumen keskeltä loisti paikoitellen nurmikkotupsut, mutta eihän se lasten intoa ja menoa haitannut ollenkaan.

Pulkkamäessä vilinää riitti niin isompien kuin ihan pienempienkin osalta ja hyvin huomasi, miten lapset ovat selkeästi kaivanneet ja odottaneet lumen tuloa. Ja onhan tuolla ulkona nyt ihan eri fiilis kun maa on valkoinen. Vaikka sitä lunta ei tosiaan ole sitä paria senttiä enempää niin antaa jo tuo määrä huomattavasti sitä talventuntua, sekä valoa. Ja tänään muuten pulkkamäessä havahduin siihen, että vielä puol neljän jälkeen oli valoisaa, päivä on siis tosiaan pidentymässä. Ihanaa.

Vuoden toinen päivä

Vaikka poika on köhäinen, mutta kun virtaa silti riittää vaikka pienelle kylälle, niin lähdettiin iltapäivällä purkamaan energiaa ulos. Vaatteita monta kerrosta päälle, laukkuun varuiksi vielä vähän lisää lämmikettä jos ei tunnu riittävän ja Uunisaareen. Uunisaaressa on tänä viikonloppuna New Year´s Market ja käytiinkin sisällä tekemässä pieni pyörähdys mutta ulkoilma houkutti huomattavasti enemmän.

Poika kirmasi Uunisaaren kallioilla, pusikoissa ja rannassa ihan innoissaan nauttien selvästi olostaan. Keinumisen ja puissa kiipeilyn jälkeen poika löysi rannalta jääpaloja mitä oli kiva heitellä veteen. Hetken heiteltyään heräsi kysymys "Jos tarpeeksi heittää jäätä mereen, jäätyykö meri?".

Niitä maisemia Uunisaaresta voisi ihailla vaikka kuinka paljon mutta koska pakkasta kuitenkin oli päivällä jonkun verran ja merelle tuleva tuuli vielä teki pakkasesta entistä pistävämpää, ei viitsitty ihan älyttömän pitkäksi aikaa sinne jäädä. Reilu tunti siinä meni kuitenkin ihan huomaamatta. Ennen kun edes lähdettiin ajamaan kaupunkiin mummilta tuli kysymys "Tuutteko tänään lohikeitolle?" ja varmaan sanomattakin selvää, ettei sellaista tarjousta jätetä käyttämättä, joten ulkoilun jälkeen oli kiva mennä valmiiseen pöytään lohisopalle lämmittelemään. Niin hyvää.

Tosi kiva päivä ja ihanaa kun Stadissakin alkaa jo tuntumaan talvelta. Tosin lunta saisi tulla vielä lisää ja onneksi sitä on nyt lupailtukin ensi viikolla tulevan.

Vuosi vaihtui

Hyvää uutta vuotta 2016!

Toivottavasti kaikilla on mennyt vuodenvaihde mukavasti ja siitä on selvitty hengissä ja ehjinä. Jotenkin tän uudenvuoden kanssa oli vähän sama juttu kun joulun kanssa, se tuli ihan liian nopeasti. Suunnitelmat oli ajatusasteella ihan hyvät mutta se toteutus oli taas vähän heikkoa ja sit ne varasuunnitelmat puuttui kokonaan.

Suunnitelma vuoden vikalle päivälle oli, että käydään lounaalla Hard rock cafessa ja jatketaan siitä päivää Suvilahteen Kattilahallille lasten tapahtumaan. Illalla sitten kotona rennosti herkkuja syöden, ehkä joku leffa ja katsomaan raketteja.

Aamupäivällä tarkastettiin HRC:n nettisivuilta ja facebookista, että lounas on ihan normaalisti, eikä mitään poikkeavaa mainintaa ollut. Vielä ennen kun lähdettiin ajamaan stadiin tajuttiin, että pitää koukata apteekin kautta, mikä toi kivasti ylimääräisen kiireen. Matkalla stadiin päätettiin vielä soittaa HRC:hen, tuli tunne että soitetaan vaikka oltiin jo melkein perillä. Joku jannu vastas skidisti hölmistyneenä itsekin, ettei mitään lounasta ollut. No mutta kiva. Lounasaika alkoi olemaan jo muutenkin lopuillaan ja nälkä oli ihan kamala, joten mentiin siitä mistä aita on matalin eli Burger King. Harmitus oli tosi kova mut ajateltiin et ei kai se nyt haittaa, siellä lastentapahtumassa on sit kivaa ja pääasia et saadaan edes jotain syötyä. Olis ehkä voinut jo siinä vaiheessa arvata miten päivä jatkuu, nimittäin kun päästiin Kattilahallin pihalle oli jono sisälle ehkä noin tunnin mittainen, aivan järkyttävän pitkä. Noustiin autosta ihmettelemään touhua hetkeks siihen pihalle ja käytiin ihan vähän ovella kurkkimassa ja todettiin, ettei kyllä jäädä siihen pihalle jonottamaan, koska siinä on myös riski, ettei ehditä sisälle kun hädin tuskin kääntymään ennen sulkemista ja jäädytään turhaan pihalla. Mentiin välillä käymään Jumbossa ja ajateltiin, että ajetaan takas seuraaman ilotulitusta, mutta kuten arvata saattaa ja päivän teemaan sopii niin missattiin sit lopulta myös se ilotulitus. Pah. Mut pääsin käymään vähän aleissa ja pojat pelikaupoilla, jotain hyvää siis.

Loppuilta meni ihan rauhassa, kun katottiin vähän junnujen lätkämatsia, koristeltiin juustokakkua uudenvuoden teemaan sopivaksi, herkuteltiin niin, että meinas jo tulla huono olo ja käytiin haukkaamassa happea parin tunnin iltalenkillä samalla ilotulituksia katsastellen. Poika ei jaksanut enää puoleen yöhön valvoa vaan simahti melko nopeasti ulkoilun jälken, joten katottiin puolen yön ilotulitukset J:n kanssa partsilta. Oli ihana vetää yökkärit päälle jo hyvissä ajoin, paksut villasukat jalkaan, villatakki päälle ja partsille ihailemaan ilotulituksia. Ja sen jälkeen jämähdettiin tuijottamaan Netflixiä pitkälle aamuyöhön, mikä saattoin ehkä aamulla hieman kostautua.

Vuoden vika päivä ei siis mennyt ihan nappiin, ei niin kun piti mutta lopulta siitä tuli kaikesta huolimatta ihan kiva päivä. Jotenkin se tuntuu kuvastan koko viime vuotta hyvin. Samoin se jatkuva taistelu ja vääntäminen pojan kanssa. Tänään tosin siihen pahimpaan kiukutteluun taisi löytyä syy, kun pojalle päivän mittaan on selkeästi puhjennut flunssa, kunnon räkätauti ja yskä. Ei ollenkaan mukava tapa aloittaa uuttavuotta, vaikka on aika helpottavaa että löytyi joku tekijä selittämään edes hieman tuota jatkuvaa kiukuttelua.

Uusi vuosi aloitettiin meille aika rennolla päivällä. Ensin tietysti nukuttiin pitkään ja aamupala (heti puolen päivän jälkeen) aloitettiin luonnollisesti korkkaamalla pullo kuohuvaa eli Cars mansikkakuohuvaa ja siihen seuraksi vähän kroisantteja, mansikkahilloa ja tuoreita mansikoita. Ja tietysti vadillinen aamukahvia. Ja jotta makea ei loppuisi kesken, niin maisteltiin vielä perään vähän sitä edellisenä iltana koristeltua juustokakkua mummin kanssa. Oli muuten aika öklö-olo sen jälkeen. Myöhemmälle iltapäivälle meillä oli vielä ystävien kanssa varattu leffaliput ja käytiin katsomassa Tenavat. Leffa oli ihan hyvä, lapset varsinkin tykkäs mutta meillä aikuisilla oli jotenkin lieviä vaikeuksia pysyä leffassa hereillä. Missään vaiheessa ei oikein voinut lopettaa poppareiden syömistä, kun heti meinas alkaa silmät lumpsaamaan ja muutaman kerran sai  J:tä tökkiä kyynärpäällä hereille.

Täällä uusi vuosi alkaa siis pojan hoivaamiselle ja lääkitsemisellä, sillä kohta lähdetään reissuun, eikä sinne kukaan halua lähteä kipeänä. Meidän pitäis muuten aloittaa malarialääkkeiden ottaminen ihan kohta ja vähän jännittää, koska niin monesta paikkaa on saanut lukea ja on varoiteltu haittavaikutuksista, aika hurjistakin sellaisista. Onko kellään kokemuksia? Hiukan ahdistaa kun vielä koko perhe "joudutaan" lääkitys ottamaan ja luonnollisesti vielä samaan aikaan.

Niin ja hei, nyt on vissiin se aika kun taas saan sanoa KIITOS kaikille lukijoille viime vuodesta. Kiitos siitä, että jaksatte käydä lukemassa, välillä fb:ssä ja ehkä jopa instassa tykkäilemässä ja täällä kommentoimassa. Ne on kaikki mulle isoja asioita, joten kiitos siitä ja toivottavasti pysytte mukana tulevankin vuoden, vaikka postaustahti on nykyään vähän mitä sattuu. Jos ette vielä oo muuten käyny facebookissa tykkäämässä blogin sivuja, niin käykää ihmeessä. Silloin kun blogi ei itsessään päivity niin tiuhaan niin fb:tä päivittelen aina pienillä jutuilla. Ja instasta päivittyy kaikkein ahkerammin ja siellä  pystyy seuraamaan kuvien perusteella touhuja.

Kiitos siis kuluneesta vuodesta ja onnellista, sekä antoisaa vuotta 2016! <3

Kerhon kuulumisia syksyltä

Pojan kerhosta ei tullut kirjoiteltua koko syksyn aikana sen enempää kuin siitä kerhonvaihdosta heti alkusyksystä. Syksy meni kerhossa melko vaihtelevasti, paljon oli hyvää ja uutta, mutta sitten on myös se mutta. Syksyn aikan punnittiinkin, että kumpi painaa vaakakupissa enemmän, ne kaikki hyvät uudet jutut vai se mutta. Välillä mietittiin ihan tosissaan myös kerhon lopettamista tai vanhaan kerhoon palaamista. Se mutta oli nimittäin kiusaaminen. Poikaa kiusattiin kerhossa.

Kerhossa on poikia meidän pojan lisäksi vain kaksi, veljekset. Pojalle on luonnollisesti vähän vaikea ymmärtää veljesten välejä, sitä sidosta ja toisaalta myös sitä veljesten välistä vääntöä ja tappelua. Sen lisäksi, että syksyn aikana meidän poikaa on jätetty leikeistä ulkopuolelle, on juostu karkuun ja lyöty, useaan kertaan lyöty. Kiusaaminen on pääsääntöisesti ollut poikien osalta ja pojat on saanut myös kerhon vanhimpia tyttöjä tähän mukaan. Meidän poika kun on niin leikkiseurankipeä, niin toinen ei osaa kiusaamisenkaan jälkeen vetäytyä kiusaajien seurasta ja koska muuten leikkiseuraksi jäisi vain paljon nuoremmat tytöt, niin mielummin kiusaajien kanssa kun nuorempien tyttöjen kanssa.

Eikä tietenkään tilanne ole niin mustavalkoinen, että ne muut ovat vain kiusaajia ja meidän poika vain se viaton uhri. Syksyn aikana yhden sijaisen kanssa, joka myös tästä kiusaamisesta huomautti, juteltiin, ettei pojan tilannetta helpota se, kun siirtyi tähän ryhmään kesken kauden ja on luonteeltaan vielä niin sosiaalinen, seurankipeä, voimakastahtoinen ja vilkas. Silti jotenkin näiden ongelmien ja kiusaamisen taustalla tuntuu olevan se, kun nämä veljekset ovat jehovia. Asia ei sinänsä itsessään ongelma ole mutta erilaiset elämänkatsomukset ja säännöt tuntuvat aiheuttavan jonkin verran hankaluuksia.

Meillä ei olla kotona puhuttu pojalle vielä uskonnosta, vielä ennen tätä joulua. Yhtenä iltana ruokapöydän ääressä poika kysyi kun ohimennen, että mikä on se iso kirja mistä pojat kerhossa puhuvat ja se mies? Silloin myös havahduttiin siihen, että kerhon pojat tosiaan ovat jehovia ja ovat puhuneet kerhossa tästä omasta uskostaan ja elämänkatsomuksestaan paljon, hyvin paljon. Käytiin pojan kanssa melko kevyesti läpi mitä meidän uskontoa on, mihin siinä uskotaan ja mitä se opettaa. Päätettiin myös yhdessä, että kun koulussa opetetaan uskontoa enemmän niin poika saa silloin itse päättää uskooko ja mihin uskoo, sen aika ei ole näin nuorena. Tosin kerhon pojille tämä päätös on tehty ja he elävän hyvin voimakkaasti sen mukana. Sen lisäksi, että pojat ovat kerhossa puhuneet uskonnostaan, eivät he esimerkiksi saa juhlia syntymäpäiviä tai joulua, eivätkä he saa leikkiä taistelua tai sotaleikkeijä, joista taas meidän poika niin kovasti tykkäisi. Pojan on vaikea ymmärtää sitä, kun toiset pojat eivät juhli joulua, eivätkä syntymäpäivä tai eivät saa leikkiä taistelua, vaikka hän haluaisi leikkiä taistelua mielikuvituskavereita vastaan, eikä toisia vastaan. Välillä poika saa taisteluleikkiinsä veljeksistä nuoremman ja villimmän mukaan, jolloin jossain vaiheessa isoveli hermostuu ja lopulta lyö meidän poikaa. Kaava on toistunut syksyn aikana useamman kerran.

Mitä lyömiseen tulee, niin meillä on ollut ehdoton ei. Toisia ei lyödä, potkita, tönitä tai mitenkään fyysisesti vahingoiteta. Samoin kun kiusaamisen kanssa, niin ehdoton ei. Kaikki otetaan mukaan leikkeihin, eikä ketään saa jättää ulkopuolelle, nimitellä tai muuta vastaavaa. Kerhon täti kehui meidän poikaa syksyn aikana monta kertaa, ettei tämä ollut lyönyt takaisin vaikka häntä oltiin lyöty. Jossain vaiheessa alkoi meillä kuitenkin jo hermo kiristää tämä asian kanssa ja mitta tulla täyteen, sanottiin pojalle, että jos vielä sama poika häntä lyö niin saa lyödä takaisin, koska puheet eivät olleet tähän tehonneet. Kerran sitten kerhotäti halusi jutella kerhopäivän jälkeen ja juttu alkoi tuttuun tapaan, että pojilla tuli pientä kärhämää ja meidän poikaa lyötiin. Tällä kertaa poika oli pitkään miettinyt, selkeästi punninut asiaa ja pitkän harkinnan jälkeen motannut takaisin, suoraan nenään. Lyönti oli yllättänyt kaikki ja tämä ns. lyöjä oli poistunut saman tien paikalta itkien ja huutaen. Se ei tainnutkaan tuntua kivalta kun lyödään, oli kuulemma sattunut. Kun tilanne oli hetken päästä rauhouittunut, itku loppunut, oli meidän poika mennyt tämän toisen luokse "Anteeksi, että löin sua takaisin. Mulle on sanottu, että saan jatkossa lyödä takaisin jos vielä lyöt mua!". Pojat sai keskenään selvitettyä välinsä siinä anteeksipyynnöillä mutta sitten olit tullut tämän toisen pojan pikkuveli meidän pojalle "Jehova ei koskaan löisi takaisin". Tämä siis kaikki on kerhotädiltä ja pojalta kuultua, eikä itse tietysti olla oltu paikalla näkemässä. Kerhotätikin sanoi, ettei ollut halunnut mennä tilanteessa väliin vaan oli halunnut siitä sivusta seurata, että mihin tilanne johtaa. Sanoi vielä, että oli pojasta melkein nähnyt sen miten oli mielessää punninut sitä lyöntiä, kun oli välillä puristanut käden nyrkkiiä ja sitten taas laskenut käden ja taas puristanut käden nyrkkiin ennen kun oli sitten lopulta lyönyt. Eikä poikaa ollut tarvinnut ohjata selvittämään tilannetta, vaan hän oli mennyt itse.

En tiedä, miten hyväksyttyä se on, mutta oon ylpeä pojasta. Poika ei enää jäänyt vain ottavaksi osapuoleksi, vaan puolusti itseään ja silti osasi pyytää sitä anteeksi, koska tiesi, että lyöminen on väärin. Pojalle on nyt myös painotettu hyvn tarkkaan, että hän ei tule koskaan olemaan se joka lyö ensimmäisenä, ei koskaan. Myös tämän jälkeen sain kuulla, että poikien äiti oli kerhossa aikaisemmin jo puhunut siitä, miten tämä isoveli turvautuu helposti nyrkkien käyttöön. Siis mitäh? Poika ei saa juhlia syntymäpäiviä tai taistella mielikuvitusolentoja vastaan kepeillä mutta on ihan ok, että lyö muita ja vanhemmat tiedostavat tämän. Samainen poika ei myöskään osaa pyytää anteeksi, ainakaan sen perusteella mitä olen kuullut, anteeksipyynnöt lyönneistä ja muusta kiusaamisesta ovat jääneet melko harvaan.

Saako tekstistä nyt selvää sen verran että se pieni ristiriita tulee tässä esille? Ja vielä tuo pikkuveljen kommentti, se sai viimeistään veren kiehumaan. Jehova ei löisi takaisin, ei niin se lyö aina ensimmäisenä ja jatkuvasti. Kerhosta ja poikein älyttömyyksistä olisi muitakin juttuja vielä kerrottavaksi, mutta ehkä en nyt tähän enempää jatka. Koska pojathan on vaan poikia.

Veljekset jäi kerhosta lomalle heti kun joulunaika alkoi eli poika on ollut kerhossa pelkästään tyttöjen kanssa koko joulukuun ajan. Kuukausi on mennyt ilman tappeluita, ilman suurempaa riehumista. Joulukuu meni kerhossa rauhassa ja nätisti leikkiessä, sovussa ja keskittyen. Ei lyömistä, ei riehumista, ei kiusaamista, ei syrjimistä. Kerhotätikin kehui, miten poika on kuin eri poika, kaikki ylimääräinen riehuminen ja sählääminen on jäänyt ja tilalle on tullut keskittyvä, myös rauhoittuva poika, joka osaa leikkiä todella hienosti myös tyttöjen kanssa, niiden nuorimpienkin tyttöjen kanssa. Pojan empaattisuus, kiltteys ja huolehtivaisuus tulee myös heti esille kun tämä on pelkästään tyttöjen kanssa. Ihan eri poika kun sillon kun ympärillä on muita poikia. Melkein siis harmittaa, että pojat palaavat taas kerhoon joululoman jälkeen tammikuun alusta. Kuulin myös kerhotädiltä, että muut vanhemmat ovat myös puuttuneet tähän veljesten uskonnostaan puhumiseen, että se on nyt loputtava. Se on ainakin nostanut meidän pojan kiinnostusta uskontoa kohtaan ja saanut aikaan suuria pohdintoja. Poikahan oli kerhossa myös väitellyt nimittäin veljesten kanssa uskonnoista. Väittely oli kuulemma kuulostanut ihan aikuisten väittelyltä ja oli ollut oikein viihdyttävää ja asteen huvittavaa seurattavaa. Kaikkien uskontokeskusteluiden jälkeen myös poika oli kerhossa kerran ohjaajalle tiuskaissut, kun tämä on komentanut poikaa "Sinä et täällä komenna, Jumala määrää säännöt, et sinä." Että näin.

Siinä tuli nyt jonkunverran niitä syksyn ikävämpiä puolia kerhosta mutta siellä on ollut myös paljon hyvää. Siitä iso kiitos kuuluu kerhon todella herttaisella ja ammattitaitoiselle ohjaajalle. Meillä on kerhotädin kanssa lähes joka kerhopäivä ollut enemmän ja vähemmän pitkät jutustelut päivän puuhista, hyvistä ja huonoista hetkistä, siitä miten ongelmia ja riitoja on selvitetty ja niin edelleen, on kiva tietää mitä kerhossa tapahtuu. Tässä kerhossa on selkeästi enemmän ohjattua toimintaa kun mitä edellisessä oli ja tykkään siitä, niin tykkää myös lapsikin. Ulkona leikitään yhdessä koko porukalla leikkejä ja pelataan yhdessä, tehdään retkiä lähimetsään ja ollaan ulkona just niin kauan kun lapset haluavat. Kerhossa leivottiin joulupipareita yhdessä ja lapset sai tietysti syödä myös omat piparinsa, ehkä se paras hetki. Sen lisäksi kerhossa on harjoiteltu rauhoittumista satuja kuunnellen, tehty teatteria, harjoiteltu tunnistamaan omia tunteita, tunnusteltu erilaisia asioita ja sitten vielä leikitty, pelattu, askarreltu, piirretty, luotu tarinoita, leikitty taikahiekalla ja vaikka mitä muuta kivaa. Kerhossa on siis tehty nyt tämän syksyn aikana jo paljon enemmän asioita mitä vanhassa kerhossa tehtiin viimeisen vuoden aikana. Ja vaikka täällä ei kerhovihkoa ole, niin silti päivänkuulumiset kerhosta välittyy myös vanhemmille.

Ja ainakin vielä nämä kerhon positiiviset asiat vie voiton siinä, että poika jatkaa kerhossa myös keväällä. Niin ja kuvat on kerhon pikkujouluista ennen joululoman alkua.

Tallinnassa joulumarkkinoilla

Jos ei jo muutenkin ollut kiire jouluvalmisteluiden kanssa niin päiväreissu Tallinnaan joulumarkkinoille pari päivää ennen aattoa oli varmasti mitä loistavin keksintö. Kun matkaa varattiin joskus siinä joulukuun alussa ajatus oli hyvä mutta toteutus hetkellä muutaman kerran mietittiin, että mitäköhän ollaan varatessa mietitty. Mutta kun matka oli maksettu niin olihan se lähdettävä. Ja olihan se ihan mukava lähteä laivalle buffettiin syömään ja Tallinnaan joulumarkkinoille, ei siinä valittamista ollenkaan.

Menomatka istuttiin lähes kokonaan buffetissa syömässä Viikkarin joulupöydässä, joten se laivamatka meni todella kivuttomasti. Laivamatkalle kuuluu ehdottomasti tuo buffetissa käynti, on se vaan niin helppoa ja huoletonta, useasti myös melko herkullista.

Joulumarkkinoilla mentiin saman tien kuumalle glögille ja ihmettelemään päivälevolla olleita poroja. Hyvin huomasi glögeissä eron alkoholittomassa ja terästetyssä, sillä siinä kun terästetty glögi oli juomalämpöistä niin alkoholiton vielä lähes kiehui mukissa ja poltti suun hienosti. Kaikkia kojuja ei lähdetty markkinoilla kiertämään, kun todettiin, ettei siellä taida nyt tällä kertaa meille mitään löytyä. Sen sijaan matkalla takaisin satamaan tehtiin pieni piipahdus Viru Keskukseen Kaubamajan leluosastolle, mistä poika sai omilla rahoillaan ostaa itselleen jotain kivaa.

Aika Tallinnassa meni ihan liian nopeasti, muutama lisätunti olisi kelvannut. Paluumatka laivalla istuttiin laivan keulassa olleessa tanssipaikassa, mistä myös lasten leikkipaikka löytyi. Paikka oli muuttunut hurjasti sitten viime kerrasta kun muistan, nyt enemmänkin kahvilatyyliseksi siitä juottolatyylisestä. Tansseja ei siellä nyt ollut, jos ei lasten jouludiskoa lasketa vaan koko kotimatkan oli lapsille järjestettyä ohjelmaa, mikä oli tosi kiva. Pojalla menikin koko paluumatka leikkiessä muiden lasten kanssa, sekä välillä katsomassa lastenelokuvia yhdessä huoneessa. Pöydässä ehti käydä vain silloin tällöin ottamassa nopean huikan vähän juotavaa, että jaksoi taas mennä selkämärkänä riehumaan. Joulupukkikin laivalla oli mutta poika totesi heti ensisilmäykseltä, että kyseessä oli huijaripukki, eikä jaksanut kiinnostua pukista yhtään enempää. Ville Viikinki tatuoinnit taas kelpasi hyvin ja tatuointia varjellaan vieläkin kädessä, ettei vaan pääsisi kulumaan.

Kaiken kaikkiaan siis oikein kiva reissu ja päivä meni tosi vauhdilla. Kannatti ehdottomasti käydä, vaikka reissu lisäsikin sitä joulukiirettä muille päiville.