maanantai 2. syyskuuta 2013

Kesän päättäjäiset

Perjantaina kun ajeltiin mökille oli ensimmäinen kerta kun meidän takapenkiltä kuului melko tiuhaan tahtiin tätä perinteistä "koska ollaan perillä, ollaanko jo perillä" jankutusta. Asteen ehkä turhauttavaa kun tämä kysely alkoi jo kun matkaa oli vielä parisen tuntia jäljellä mutta silti hienosti poika jaksoi eikä menettänyt hermoja missään vaiheessa.

Mulla oli matkaeväät ajovuorossa :D

Appiukko kutsui meidät alunperin viettämään venetsialaisia mökille ja kun kerran sää ennusti ihan hyvää, niin mikä ettei, enpä muista ennen venetsialaisia viettäneeni.


Poika viihtyi vieläkin vedessä, vaikka ei se enää niin lämpöseltä tuntunu. Ennen saunaa jo piti leikkiä siinä rannassa ja laiturilla, ja saunasta sitten jo juostiinkin pitkälle veteen. Harmittaa kun itsellä jäi saunomiset väliin tuon jumiutuneen niskan kanssa mutta en viittiny ottaa riskiä josko olis menny täysin jumiin. On se oma tyyny nähtävästi otettava jatkossa vaan aina mukaan.


Loppuun vielä lisää kuvia lauantai-illalta kun vietettiin venetsialaisia. Oli muuten aika mukava tapa juhlistaa tämän kesän päättymistä ja syksyn alkamista. Iltaan kuului siis paljon kynttilöitä ja ulkotulia, hyvää ruokaa, ulkonaoloa ja pari pulloa alkoholitonta kuohuvaa. Poika jaksoi mukana myös pitkään, vaikka se pimeys taisi jossain vaiheessa alkaa hieman jännittämään.




Hyvää yötä! <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti