maanantai 15. helmikuuta 2016

Long time no see

Hip hei ja heippa todella pitkästä aikaa! Blogihiljaisuus venähti paljon suunniteltua pidemmäksi ja pakko myöntää, että vähän jännitti nyt ekaa kertaa tän tauon jälkeen avata blogin sivuja ja katsoa onko täällä edes käynyt ketään ja onko kaikki lukijat kadonneet. Onneksi näin ei ollut. Huh!


Kotiin palattiin vajaa pari viikkoa sitten ja nyt jo tuntuu, että reissu on jossain kaukana muistoissa vain, tuntuu että siitä olisi jo iäisyys. Pyykkivuori alkaa reissun jäljiltä olla kohta jo hoideltu ja nahkakin on tässä ehditty jo uusia lähes kokonaan kotiinpaluun jälkeen. Tää irtoileva ja hilseilevä iho on jotain todella kuvottavaa. Yök!

Reissu meni kaikinpuolin todella hyvin, oli ihan mielettömän onnistunut reissu ja olis kiva sanoa, että oli myös kiva palata kotiin mut on rumaa valehdella niin en edes yritä valehdella mitään sellasta. Harmitti ihan täysillä palata kotiin. Poika tosin alkoi loman lopulla kärsiä jo koti-ikävästä ja kaipasi kovasti jo leikkikavereita, joten sen puolesta oli jo hyvä aika palata kotiin.

Yksi reissun isoimmista ihmeistä ehkä oli se, ettei J:n murtunut jalka ja kokojalan kipsi aiheuttanut lopulta mitään ongelmia koko reissun aikana. Eikä edes hidastanut menoa juuri ollenkaan. Niin hassua kun se onkin, niin kipsi on alkanut aiheuttamaan ongelmia ja vaikeuttamaan liikkumista nyt täällä kotimaassa. Shortsit jalassa oli huomattavasti helpompi mennä kipsin kanssa kun täällä täydessä varustuksessa tuolla lumen ja sohjon keskellä. Pah.


 Ja jos ei kotiinpaluu jo muutenkin harmittanut tarpeeksi, niin sain pari päivää kotiinpluun jälkeen vielä jonkinlaisen flunssan, mikä ei tunnu häipyvän millään. Meillä oli ennen reissua sovittuna uusien sänkyjen kotiinkuljetus heti seuraavalle viikonlopulle kotiinpaluusta ja näin jälkiviisaana on helppo sanoa, että ei ollut se ihan paras idea. Sen lisäksi, että oli se järkyttävä pyykkivuori reissusta niin heti sain tyhjentää meidän makkarin ja pojan huoneen lähes kokonaan uusien sänkyjen tieltä. Molemmat uudet sängyt kun on edeltäjiään isompia, joten huoneiden sisustusta saa pyöritellä uusiksi jonkun verran. Reissuväsymys, järkyttävä pyykkivuori, flunssa ja uusien sänkyjen jäljiltä sekaisin oleva koti ei ole se paras yhdistelmä. Toivottavasti olo tästä nopeasti nyt helpottaisi, että löytyy taas voimia alkaa järjestämään makuuhuoneet kuntoon ja saisi kodin taas siistiksi ja viihtyisäksi. Eiköhön tää sitten taas ala iloksi muuttumaan.


 Ja eihän tässä nyt siis ole pelkästään surkuteltu sohvan pohjalla koko aikaa kotiin paluun jälkeen, vaan ollaan käyty Disney On Ice:ssa, SuperParkin perheaamussa ystävien kanssa, herkullisilla lounailla, kyläilemässä, kahviteltu, herkuteltu ja saatoin ehkä hankkia kotiin jotain uutta, mikä ei ehkä ollut niin tärkeää ja oleellista mutta niin kaunista ja kauan haaveiltua.


 Ja vaikka tosiaan edellisen reissun pyykivuori on kohta vasta saatu pestyä ja matkalaukut tyhjennettyä, niin matkakuume on silti tosi kova. Vähän siis ehkä jotain pieniä haaveita ja suunnitelmia on alkanut muodostumaan jo keväälle ja ensi kesälle, jotain ihan pientä. Niiden voimalla mennään nyt eteenpäin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti