Näytetään tekstit, joissa on tunniste mainos. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste mainos. Näytä kaikki tekstit

tiistai 28. tammikuuta 2014

Yllätystilaus Lekmeriltä

On erittäin huono tapa nettikaupoissa surffaillessa aina klikkailla kivoja juttuja ostoskoriin, että voi sitten katsella mitä kaikkia löytöjä sitä tekikään. Siis saatan tehdä tätä ihan ilman minkäänlaista aikomustakaan tilata yhtään mitään. Tai sitten siinä voi käydä niinkuin viime viikolla, että ennen kuin edes kunnolla huomaakaan niin sitä on jo ehtinyt painamaan "hyväksy tilaus"-painiketta.

Tänään sitten pojalle tuli paketin mukana kaikkea uutta kivaa. Ensimmäistä kertaa muuten tilasin Lekmeriltä ja hyvin toimi. Tilaus lähti viime torstaina ja tänään tiistaina iltapäivällä tuli viesti, että paketti on postissa noudettavissa. Nopeaa sanoisin.

Ruokailusetti ja eväsrasia


















































Uhma on taas ottanut kovasti otettaan meillä ja tahtojen taistoa käydään enemmän ja vähemmän kovemmin lähes päivittäin. Viimeksi tänään kerhoon lähtö vaati ulkovaatteita pukiessa hieman normaalia enemmän itkua ja huutoa, sekä useamman jäähyn. Kannustukseksi uhmakohtauksien välttämiseen onkin otettu Supernanny-sarjasta otetun idean mukaan kannustuspalkinnot. Eli kun on riittävän monta merkintää kehuista ja hienosti menneestä päivästä, niin saa palkinnon. Poika tykkää itsekin ideasta ja kovasti odottaa, että saisi väritellä merkkejä, sekä hänellä tuntuu olevan valmiina jo monen monta ideaa palkinnoista. Tähän tilaukseen lähti myös yksi kannustuspalkinto, kun alesta löytyi Jake ja mikä-mikä maan legopaketti.

Duplot ja valkoinen paita


























Jenkeissä Disneyn kaupassa hypistelin Jake toppatakkia pojalle mutta koska matkalaukuissa oli tilaa vain rajallinen määrä niin takki jäi sinne hyllyyn. Alle 40dollarin hinta jäi kuitenkin mietityttämään. Kotiinpaluun jälkeen eksyin Jenkkien Disney Storen sivuilla ja näin samaisen takin olevan alessa puoleen hintaan ja hetkeksi jopa innostuin. Tosin into lauhtui pian, kun selvisi takin lopullinen hinta kaikkien toimituskulujen ja tullien jälkeen, ei kannata tilata. Tyhmää. Lekmerillä ei samanlaista takkia löytynyt mutta jonkinlaisena lohdutuspalkintona (siis omasta mielestäni, poikahan ei koko Jake-takkia enää muista) toimi Autot-takki. Ja mikä tärkeintä poika tykästyi kovasti jo ensimmäisellä testauksella.

Takki


























Pojan yökkärit on melkein kaikki jostain syystä nyt jääneet tai just jäämässä pieneksi. Housuissa lahkeet tuntuu jäävän poikkeuksetta puoleen sääreen ja paidoista hyvä kun saa pään läpi, niin ehkä oli taas aika päivittää hieman yökkäreitä.

Jake yökkäri, Lentsikat yökkäri


























Poika tosiaan sai taas paljon kaikkea uutta ja kivaa, ja tuntui ilahtuneen todella tästä yllätyksestä. Toisella ei siis ollut pienintäkään käsitystä koko paketista saatika sen sisällöstä ennen kun ruvettiin sitä avaamaan. Alkuun poika innoissaan kyseli "äiti, mitä kivaa oot tilannut itsellesi?" ja kun kuuli, että paketin sisältö olisikin täysin hänelle, niin kärsivällisyys paketin aukaisuun alkoi tosiaan olla koetuksella.

Tämän kokemuksen jälkeen voin lämpimästi suositella Lekmeriä, itselläni kaikkiaan oikein onnistunut ja mieluisa kokemus. Nyt on vielä hyviä alelöytöjä ja toimitus ilman postikuluja, kun tilaus on yli 100€. Ja se muuten käy yllättävän nopeasti.

maanantai 23. syyskuuta 2013

Syksyn pientä sisustusta

Syksyn myötä on tullut tarve taas uusille tyynynpäällisille ja huoville. Varsinkin syksyllä ja talvella sohva vaatii paljon pehmeitä ja houkuttelevia tyynyjä ja vilttejä, joiden alle voi käpertyä lämmittelemään ja köllöttelemään. Toisaalta kaipaisin tyynyihin ja viltteihin väriä, jotta ne toisivat hieman pirteyttä mutta toisaalta taas haluaisin niiden olevan hillittyjä ja rauhallisia. Tässä nyt kerättynä muutamia Stockmannin sivuilta, lähinnä niitä rauhallisia ja hillittyjä ja ah niin ihania. Voisin helposti ottaa nämä kaikki tyynyt ja viltit jos se vain olisi mahdollista.

Ylhäältä vasemmalta oikealle:
Keskirivi vasemmalta:
Alarivi vasemmalta:

PS.  Stockalla ilmaiset postarit syyskuun loppuun!

keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

Keltaista ja vihreää lapsen päälle

Oon ihan täysin ihastunut tän kevään ja kesän aikana väreissä keltaiseen ja vihreään ja ennestään myös sininen on suosiossa. Pukeutumisessa (ja sisustuksessa) myös raidat on mieleen. Ja koska itselle ei ehkä ihan kaikkia värejä osaa tai uskalla kokeilla, niin katselen sitten lastenvaatteita näissä väreissä ja kuvioissa.

Stockan kesäalessa on paljon lastenvaatteita -40% ja sieltä poimin muutamia omaa silmää miellyttäviä juttuja mitä voisin pojalle ottaa päälle puettavaksi ja kaappiin nätisti roikkumaan. Noi teepparit on vielä lasten pukeutumisessa (varsinkin) se mun heikoin kohta ja senpä takia meidän pojalla on ihan miljoona t-paitaa. Toisaalta se on kyllä hyvä juttu, niitä nimittäin toisina päivinä kuluu useampiakin. Meillähän L on vielä tarkka siitä minkä paidan laittaa päällensä minäkin päivänä ja minkä värisenä. Pukeutumisen haasteita jo kolme vuotiaana, rankkaa.

Huppari Name It, Pikeepaidat Tommy Hilfiger, Keltainen pikeepaita Tommy Hilfiger,
Keltaiset shortsit Benetton , Apinapaidat Bogi, Raidalliset t-paidat Cube Co., Ruudulliset shortsit Bogi.




































Sandaalit Imac, Takki Benetton, Takki Reima

lauantai 15. kesäkuuta 2013

Stockan alet

Stockmannilla on alkanut alet ja pitihän se heti mennä kurkkimaan tarjontaa. En edes ole ehtinyt vielä käymään läpi kun naisten vaatteiden aletuotteet, kun sieltä jo löytyi vaikka mitä kivaa. Keräsinkin vähän juttuja, mitä voisin hyvinkin kuvitella omaan vaatekaappiin ja omaan käyttöön.


























Valkoinen t-paita OnlyVihreä svetari Zoey M.InWear neule (sinivalkoinen), InWear raidallinen neule, Ruutupaita Zoey M., Vaaleat farkut Pieces, Toppi Dr. Denim, DKNY shortsit, Dieselin farkut, DKNY sandaalit .

Paljon ihania juttuja ja mieli tekisi tosi kovasti laittaa tilausta vetämään mutta koitan nyt kuitenkin hillitä itseäni vielä. Se kuinka kauan siinä onnistun on toinen juttu. Tai sitten kohta valittelen täällä kun kaikki jutut on loppuunmyyty. Kannattaa kuitenkin käydä kurkkimassa stockmann.com.