tiistai 27. maaliskuuta 2012

Eka lumiukko

Tämän päivän suurin aikaansaannos olisi tässä, eikä sekään nyt niin kovin suuri kooltaan ole


Eli käytiin pienen miehen kanssa tekemässä lumiukko. Oli muuten vielä tämän talven/kevään ensimmäinen lumiukko. Kaikki aikaisemmat yritykset on poika tuhonnut, ennen kun on saatu ukkoa valmiiksi. Lumiukkoa rakentaessa ja ihmetellessä poika myös oppi sanomaan "ukko". :)


Tänään on ollu aika hurja päänsärky ja niska-hartiaseudun kiristys ja jumitus, mutta nyt alkaa pikku hiljaa taas elämä voittamaan ja kipu helpottamaan, jippii! :)

maanantai 26. maaliskuuta 2012

Herkullinen brunssi ja istutuksia

Eilen oli aika suuri yllätys kun aamulla vilkaisi ikkunasta ulos, maassa ja puissa oli valkoinen lumipeite. Alkujärkytyksestä selvittyä näky oli kyllä aika kaunis, valkoinen maa ja auringon paiste. Näky tosin olisi sopinut huomattavasti paremmin menneeseen talveen, eikä nyt kovasti kiiruhtavaan kevääseen. Jotenkin ironiaa tähän lumipeitteeseen toi tuo kesäaikaan siirtyminen juuri edellisenä yönä. Vaikka toisaalta lumet sulivat jo iltapäivään mennessä, että kyllähän se kertoi jo tulleesta keväästä.


Noh, se siitä lumesta. Eilen oleellisempaa oli brunssi Fazerilla hyvässä seurassa. Vietiin pieni mies oikein mummilaan hoitoon, että saatiin rauhassa nauttia vain aikuisesta seurasta ja ihanista herkuista. Ja täytyy kyllä sanoa, että ei sitä Fazerin brunssia ole turhaan kehuttu. Herkkuja oli vaikka kuinka paljon ja aika nopeasti oli vatsa täynnä. Onneksi oltiin muuten fiksuina tehty pöytävaraus, sillä jono oli aika hurja silloin puolilta päivin kun mentiin.

Vähän joutui taas lipsumaan siitä herkkulakosta, kun noita kakkuja maisteltiin J:n kanssa puoliksi

Illalla sain vielä vihdoinkin laitettua hieman kevään istutuksia ja muutenkin keväisiä narsisseja ruukkuihin. Parvekkeelle myös vähän tulppaaneita ja helmililjoja sipuleista kasvamaan, sekä sisälle ruukkuihin vähän vihanneksia ja auringonkukan siemeniä. Ihan uutena juttuna löydettiin kaupasta vesimelonin siemeniä ja tottahan toki niistä innostuttiin ja niitäkin nyt muutamaan purkkiin laitettiin. Saa nähdä miten nyt näiden istutuksien kanssa käy, kun aikaa ei ole aina ihan niin täysillä niihin paneutua ja vielä kun se reissukin on edessä. Halua ja kiinnostusta tosin kyllä löytyisi paneutua noihin vaikka vähän enemmänkin. Ja viime vuodelta hyvät muistot, kun tomaatit ja chilit tekivät mahtavan sadon, vaikka silloin ihan ekaa kertaa noita kokeiltiin ja kasvateltiin. Onneksi äiti nyt kuitenkin lupasi ottaa nuo istutukset reissun ajaksi hellään hoivaansa, ettei kaikki kuivahda ja kuole heti.


Loppuun vielä kuva tältä päivältä kun käytiin Cafe Torpanrannassa kahvilla ja ihan vaan vähän herkuteltiin jäätelöllä. :P

lauantai 24. maaliskuuta 2012

Pojan eka oma hamppari

Eilen oli taas aivan ihana keväinen, lämmin ja aurinkoinen päivä. Harmitti, ettei ehditty olla ulkona paljoakaan, kun sitä oli koko aamupäivän jotenkin ihan unessa ja toiminta oli tosi hidasta.

Mokon läpi pääsee myös Kaffalle sisään


Käytiin kuitenkin pyörähtämässä Punavuoressa Kaffa Roasterilla. Sieltä tarjottiin J:lle mahdollisuutta mennä heidän tiloihinsa treenaamaan MM-kisoja varten ja eilen käytiin vähän tutustumassa ja J sopi jatkosta. Samalla kun J jutteli siellä henkilökunnan kanssa ja sopi jatkosta, itse sain herkutella rauhassa latten ja lueskella lehtiä. Pieni mies nimittäin sopivasti nukkui päikkäreitä juuri silloin vaunuissa. Vaikka kohta on tiedossa ihan huikea matka jenkkilään, niin silti iski ihan mieletön matkakuume kun yhdestä lehdestä luin, mm. Maurituksesta, Malediiveistä, Seychelleistä ja Koh Samuista. Huoh.


Kaffalta suunnattiin Jumboon ja siellä Stockalle noutamaan vihdoinkin saapuneet naulakot. Tilattiin naulakot noin kuukausi sitten, tai ne siis oli viime kuun kantistarjouksessa mutta kun mentiin niitä ostamaan niin oli loppu ja laitettiin tilaukseen ja vasta tällä viikolla tuli viesti, että naulakot ovat saapuneet. Jeih! Nyt vielä kun saadaan ne seinään kiinni niin hyvä tulee. Sitten voisin jopa laittaa niistä kuvaa näytille kun ovat löytäneet oikean paikkansa.

Kiva, että lasten leikkipaikka kelpaa myös vähän isommille lapsukaisille ;)
Meidän pieni mies sai kivaa leikkiseuraa Jumbon uudella leikkipaikalla








































Nyt taas poika vaunuihin ja lähdetään käymään hieman kaupungilla, niin J saa treenailla kotona rauhassa kahvien kanssa. Vitsit, että odotan innolla huomista, meillä on nimittäin pöytä varattuna Fazerilta ja mennään erään ystävämme kanssa sinne brunssille. Ei olla kukaan siellä aikaisemmin käyneet, joten kaikille uusi kokemus. Ja mikä parasta, ei lapsia mukaan eli ruokarauha, nam!

Ihanaa viikonlopun jatkoa kaikille (sateesta huolimatta!)!! <3

torstai 22. maaliskuuta 2012

Kevät, aurinko ja päässä soivat lastenlaulut

Eilen oli niin ihanan keväinen ja aurinkoinen päivä. Oli ihana istua iltapäivällä vanhempien takapihalla tuulelta suojassa lukemassa päivänlehtiä. Oli oikeesti aika lämmin, pärjäsi nimittäin ilman takkia hupparin kanssa.



Iltapäivän kruunasi vielä grillaaminen. Miten voikin olla, että se grillimakkara maistuu näin keväällä niin hyvälle. No, sitten kun se niinsanottu oikea grillikausi alkaa niin meillä onkin jo makkarakiintiö täynnä ja voidaan grillailla kaikkea muuta hyvää.


Tänään oli taas muskari- ja uintipäivä. Muskarista päähän jäi soimaan koko päiväksi "Olen pääsiäismuna ja osaan pyöriä, olen pääsiäismuna ja osaan pyöriä...". Joo, tosi kiva! Muutenkin väsyttäny koko päivän ihan huolella ja sit päässä soi tollanen. No, illalla sitten uinnin jälkeen mulla soi päässä "Mä olen robotti, mä olen robotti, mä olen roo-roo-roo-roo-robotti...". Et näillä on sitten menty tämä päivä. :D

keskiviikko 21. maaliskuuta 2012

Suunnittelua ja kevätfiilistelyä

Ajatukset pyörii ihan täysin nyt siinä tulevassa matkassa. Tänään saatiin ekat lennot varattua ja vajaan kuukauden päästä olis sitten lähtö Portlandiin, Oregoniin, hihiiii! Ollaan alustavasti suunniteltu, että oltaisiin reissussa kolme viikkoa ja siihen olisi tarkoitus sisällyttää kisojen ja kahvijuttujen lisäksi myös lomailua ja paljon nähtävää.

Viime päivinä on käyty hieman kahvittelemassa ja juttelemassa sponsoreista ja mahdollisista yhteisistä projekteista eri paikkojen kanssa, kivaa. Saa nyt nähdä mitä tässä kevään aikana vielä tulee tapahtumaan, mutta ilmoitellaan niistä kun jotain varmistuu.

Poika ihmettelee ränneistä tippuvaa vettä


Nyt kuitenkin ulos nauttimaan ihanan keväisestä säästä ja totuttelemaan tuohon aurinkoon, hih!

Kevät on ihan selkeästi tulossa kovaa vauhtia!! :)

Ihanan aurinkoista päivää kaikille! <3

sunnuntai 18. maaliskuuta 2012

Gastro ja Latte Art 2012

Lupailin laittaa kuvia tuolta Gastrosta esille ja tässä olisi nyt jokunen kuva. Kuvia on napsittu keskiviikkona ja perjantaina. Messuilla oli ihan hurjasti kaikkia herkkuja tarjolla ja kuten arvata saattaa niin jouduin hieman lipsumaan siitä pullalakostani, hih.



Vaikka kahtena päivänä käytiin tuolla messuilla, niin silti ei ehditty kiertämään messuja ihan kunnolla, sillä suurin osa päivistä molemmilla kerroilla, aika meni siellä kahvijuttujen keskellä.

mmmm, nam!
Hui, kun äklöä!
Niin raikkaan näköistä ja ihanat värit. Nää herkut olis kelvannu oikein hyvin tuolla pullien ja viinereiden seassa!
Valkosuklaalla ja metsämarjahillolla maustettua, NAM!
Sara La Fountain oli kokkaamassa ja Juha Veijonen juontamassa

Perjantaina messuilla oli vuorossa Latte Art:n SM-kisat. Finaalissa oli jäljellä enää kolme kilpailijaa ja tässä heidän kaikkien tekemän kisasuoritukset. Olin ekaa kertaa seuraamassa kyseistä kisaa ja oli huikeaa nähdä miten kaverit väänsivät näitä upeita artteja vaikka kädet vähän tärisivätkin :)

Ensimmäisenä kilpaili Mikko Haahti (Cafe Art, Turku)
Toisena kilpaili hallitseva vuoden barista Joona Suominen (Cafe Art, Turku)
Kolmantena kilpaili Mikko Sarén (Kahvila Sävy, Helsinki)
Vasemmalla tuomarit, palkintoja jakamassa Lari Salomaa ja kilpailijat Mikko Haahti, Joona Suominen ja Mikko Sarén
Latte Art:n Suomen mestari 2012 Joona Suominen
Onnea siis Joona Suomiselle, joka nappasi Latte Art:n Suomen mestaruuden ja lähtee kilpailemaan MM-kisoihin Etelä-Koreaan myöhemmin tänä vuonna. Joonallahan on vielä pohjilla tältä vuodelta tuo Baristojen Suomen mestaruus.