maanantai 23. huhtikuuta 2012

Aurinkoa ja kipeä kurkku

Eilen iltapäivällä alkoi tuntumaan, että ihan kun olisi tulossa kipeäksi ja illan sitten makasinkin sängyssä vähän väliä nukahdellen. Tänään olo on vaihdellut heikosta ihan normaaliin, kurkkukipu vain on vaivannut koko päivän.



Eilen kuitenkin ehdittiin hieman liikkuakin. Päivä oli ihanan lämmin ja aurinkoinen, mittari näytti hellelukemia. Päivä aloitettiin markkinoilta. Väkeä oli liikkeellä todella paljon ja ihmiset olivat hyvällä tuulella. Tuoreet kasvikset ja värikkäät kukat houkuttelivat hieman, mutta me tyydyttiin ihan vain kahviin.


Markkinoilta suunnattiin ihastelemaan maisemia hieman korkeammalta. Maisemat täällä ovat ihan mielettömiä, varsinkin kun tuolta ylempää niitä ihastelee.




Maisemien ihastelun jälkeen istahdettiin vielä hetkeksi terassille aurinkoon nautiskelemaan. Vaikka olo alkoi olla jo hieman tuskainen, niin silti oli niiiiiiin ihana piiiitkästä pitkästä aikaa saada nauttia porottavasta auringosta.


Niistä perjantain skaboista vielä hieman. Kuten arvata ehkä saattaa MM-mitalia ei tullut. Tapahtumasta jäi hieman ikävä maku, sillä messuilla missä kisat olivat, oli ikäraja 16v. ja näin ollen meidän poika ei päässyt sisään. Eihän siinä muuten mitään, mutta oltiin etukäteen jo kysytty asiaa, että poika voi tulla mukana. Me sitten jäätiin pojan kanssa siihen käytävälle kuluttamana aikaa kun J kävi kisaamassa. Tapahtuma oli monin muinkin osin hieman huonosti järjestetty, mutta eipä siitä sen enempää.

Tänään vietettiin helteinen päivä eläintarhassa ja sen jälkeen vielä piknikillä ruusutarhassa. Niistä laittelen kuvia ja juttua heti kun siihen löytyy sopivasti aikaa. Huomenna pistetään Portlandissa kamat kasaan ja jatketaan matkaa Seattleen, kivaa! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti