keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Pieni suklaatehdas

Yhtenä päivänä Espanjassa poikettiin Mijaksen kylässä ja siellä pienessä suklaatehtaassa. Jos en jopa väärin muista niin tämä taisi olla jopa maailman pienin suklaatehdas. Ihan mahtava paikka.


Kun mentiin paikalle niin siellä ei ollut muita, joten saatiin henkilökunnan jakamaton huomio. Samantien ystävällinen myyjätär kyselikin mitä haluaisimme maistella ja tarjosi meille maistiaisia. L kun ei syö suklaata niin hän sai maistiaiseksi jäätelöä.


Itse en ole vielä innostunut tummasta suklaasta, vaikka se terveellisempää olisikin, mutta maitosuklaa ja valkoinen suklaa ovat todella suuri heikkouteni. Ja tykkään vielä pääsääntöisesti, että suklaa pidetään ihan suklaana eikä siihen kauheasti sotkettaisi muita juttuja mukaan, muutamia poikkeuksia lukuunottamatta.


Ensimmäiseksi maistiaiseksi sain valkosuklaata minkä joukkoon oli sekoitettu limeä, chiliä ja kookosta. Samantien kun kuulin nuo, niin mieli teki antaa maistiaispala takaisin mutta yllätyksekseni maistoin ja se jopa maistui ihan mukavalle. Ei ollut tosin niin mieleeni, että olisin sitä kotiin ostanut, mutta se maistiaispala upposi ihan kivuttomasti. Tämän jälkeen maistoin maitosuklaata minkä joukkoon oli lisätty vaniljaa ja unikonsiemeniä. Oli muuten hyvää ja sitä nappasinkin pussin mukaan.


Uteliaisuudesta otettiin myös pussillinen ihan jotain uutta ja outoa, nimittäin chaicolatea. Siis ei mitään tietoa mitä tämä "milk chaicolate" on, mutta myyjä kehui että hyvää niin pitihän sitä ottaa mukaan. J innostui tummastasuklaasta ja otti itselleen pussillisen sitä, ei siis tietenkään mitään ihan perinteistä tummaasuklaata. Sen lisäksi ei voitu vastustaa tiskillä olleita irtokonvehteja, mistä myös saatiin maistiaiset. NAM. Näitäkin saatiin muutama ylimääräinen pussiin, kun mitä pyydettiin.


Ystävällinen myyjätär antoi meille vielä kaupanpäälle pussillisen "pure cacao butter":ia.  Tämä vaikuttaa todella mielenkiintoiselta ja ajattelinkin kokeilla sitä hieman myöhemmin ns. rauhassa ajan kanssa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti