perjantai 8. marraskuuta 2013

Unohtunut iltapäivä

Oon aina ollut talvi-ihminen. Rakastan lunta ja aurinkoisia pakkaspäiviä. Rakastan lämpimiä, paksuja villapaitoja, kaulahuiveja, villasukkia ja kynttilän lämpöä. On ihan parasta lämmitellä sohvan nurkassa paksun viltin alla hörppien jotain lämmintä juotavaa ja jos mahdollista niin vielä takkatulen äärellä. Luminen maisema on todella kaunis, ihan sama onko se kaupunki vai maalaismaisema. Ja tietysti se talven paras osuus eli joulu. Tänä vuonna on silti todella vaikea sisäistää talven tuloa, syksy meni jotenkin ihan liian nopeasti. On järkyttävää huomata miten nopeasti päivät ja viikot menevät. Ihan kauheeta.


Syksy oli tänä vuonna kauniin värinen ja lämpöä tuntuu riittävän vieläkin yllättävän paljon. Syksyn väriloistosta löysin vielä joitain kuvia. Kuvat on vajaan kuukauden takaa, kun yhtenä iltapäivänä pojan ollessa kerhossa käytiin J:n kanssa Cafe Regatassa kahvilla. Ja vähän ehkä leikkimässä lehdillä, ihan vähän vaan.


Oon tainnut ennenkin sanoa samaa, että vaikka tuo Regatta on aivan ihana paikka, niin jotenkin siellä tulee silti käytyä niin kovin harvoin. Jostain syystä se on sellanen mikä ei tule mieleen kun kahvipaikkoja pähkäillään. Tosin tietysti Regatassa käynti vaatii hyvän sään, ainakin meille, sillä J ei sisälle pääse. Regatassa on siis pienet sisätilat missä muutama pöytä ja penkit mutta kovin on ahdasta ja muutama rappu ovella, sekä itse ovi on aika kapea. Kauniilla säällä kuitenkin kiva paikka kahvitella, ympäri vuoden.


Kivaa viikonloppua ihanaiset! 
Meillä on auto pakattuna ja suunnataan pienelle roadtripille Keski-Suomeen, kivaa. Ja jos en ehdi tänne ennen sunnuntaita, niin Ihanaa Isänpäivää kaikille isille ja isoisille, ja kynttilä niiden muistoille ketkä ei täällä enää ole meidän kanssa. <3

2 kommenttia:

  1. Tykkään itse myös talvesta hyvin paljon, ja tosi ihanaa että jouluunkin on enää alle 2 kuukautta. Äkkiä se aika menee. Lisäksi aivan mahtavia nuo kuvat. Hyvin passaa nuo sun hiukset kuviin, on niin sävy sävyyn!:))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Tuolla lehtien seassa tuntu, että sitä vois hyvin sulautua värien puolesta sinne joukkoon :D
      Pimeässä syksyssä ehdottomasti parasta on tää joulun odotus ja siihen valmistelu. Olo on ihan kuin pienellä lapsella kun sitä odottaa vaan joulua :))

      Poista