sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Hullareilta kotiin

Hullareilla tuli taas käytyä muutamana päivänä ja vaikka mitään mitä olin etukäteen kuvastosta katsonut ei kotiin asti tullut niin jotain muuta sieltä kuitenkin kotiin eksyi. Nappasin hullareiden sivuilta kuvia hieman mitä meillä tarttui tällä kertaa matkaan.


Kuten näkee niin poika sai aika paljon kaikkea kivaa. Herra Hakkarainen-kirja ja Pentikin Lena-lammas on nousseet nyt heti suosikeiksi. Lammas on kulkenut menoissa mukana ja Hakkaraista on ehditty lukea jo useamman kerran. Muut jutut on jääneet sitten vähemmälle huomiolla ja ajattelinkin niitä laittaa vähän jemmaan ja sitten pikku hiljaa voidaan kaivella esille sopivan tilaisuuden tullen.

Itselleni löysin edulliseen hintaan kivan Onlyn takin, samoin ostin Onlyn neulepaitoja kahdessa värissä. Itseasiassa mulla oli ennestään jo tuo paita sinisenä ja nyt alennuksesta otin vielä tuon oranssin ja harmaan. Aivan ihania päällä, ihanan kevyt ja väljä. Samoin toi raidallinen tuubihuivi oli ihan pakko, mustana.

Kissakin sai hullareilta osansa ja sai pussillisen uusia hiiriä sekä tollasen kalan. Kalasta luki, että on rauhoittava lelu ja kyllähän se hetken riehumisen jälkeen rauhoittikin kissan.


Kivaa alkavaa viikkoa kaikille!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti