maanantai 29. huhtikuuta 2013

Minun Pariisi

Palataan vielä Pariisin matkaan ja lähinnä niihin kuviin. Reissuun lähtiessä oli jotenkin todella varautunut fiilis koko kaupunkia kohtaan, vaikka aika tietämättöminä lähdettiin. Mutta parin päivän jälkeen oltiin jo todella ihastuneita, kaupunki tuntui kotoisalta.

Mun suosikkipaikkoja Pariisissa, Le jardin des Tuileries

Itse kun en puhu sanaakaan ranskaa niin hieman arvelutti miten viikko menee, kun monesti kuulee sanottavan, että pariisilaiset ovat tylyjä, koppavia, eivätkä puhu englantia. Ei ole totta. Sen lisäksi, että englannilla pärjäsi hienosti niin meille oltiin todella ystävällisiä, avuliaita ja siellä osataan myös hymyillä.


Lapset kuulemma vetoavat ranskalaisiin ja niin se todella taisi olla, sillä L sai viikon aikana hotellista ensin ison pinollisen viihdykkeitä (mm. rannakellon, pehmolelun, väritettävää ja kasattavaa), pienen eiffel-avaimenperän nuorelta katukauppiaalta, hodarimyyjältä tikkarin ja lukkokauppiaalta pienen lukon, niin ja taksikuskilta karkkia.


Jos jotain miinuksia pitää tälle kaupungille ja reissulle antaa, niin oli todella kallista. Toisekseen hyvää kahvia ei saanut koko viikon aikana. Käytiin kerran Starbucksissa ja sielläkin kahvi tarjottiin niin kuumana että suu paloi. Silti, olisin valmis lähtemään sinne takaisin vaikka samantien.



Tässä siis järjettömän iso kuvapläjäys tuolta viikolta. Laitan Disneylandista kuvia erikseen ja varmaan myös hieman shoppailuista omassa postauksessaan/omissa postauksissa.


Kuvia on napsittu neljällä eri laitteella, joten laatu hieman heittelee. Osa kuvista on siis järkkärillä otettuja, osa pokkarilla ja osa puhelimilla napsittuja.

<3 Paris <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti