sunnuntai 25. elokuuta 2013

Mun väriset kengät

Eilen päädyttiin yllättäen lähtemään Lintsille. Ystäväperhe (ketä ei olla nähty vuosiin) oli tullut viettämään päivää Lintsille ja heti kun tämä huomattiin facebookista, niin muutama viesti ja kahvitreffit oli sovittuna. Pikaiset kahvit venyi nopeasti useamman tunnin kahvitteluun mutta niin se aika vaan vierähtää kun juteltavaa on paljon ja seura mieluisaa.


Tottahan jäätiin kahvien jälkeen vielä pyörimään Lintsille ilmaisiin laitteisiin. Siinä samalla kun L pyöri tyytyväisenä autokarusellissa, niin ehdittiin J:n kanssa kuvaamaan vähän kenkiä. Nämä kengät tarttui matkaan sieltä meidän kesälomareissulta ja tarkemmin Ideaparkista. Nämä kengät olivat myös se syy (se toinen syy) miksi Tampereelta Tuurin lähdettäessä koukkaistiin vielä Ideaparkin kautta.

L onki itselleen kuun, mikä sai kunnian tulla kuvaan mukaan


Kävin silloin edellisenä iltana sovittamassa näitä ja monia muitakin kenkiä Marc O´Pololla mutta silloin ei mitkään kengät lähteneet mukaan. Nämä oranssit balleriinat jäi kuitenkin vaivaamaan niin paljon (niiden Ratian aamiaskulhojen kanssa, mitkä oli se toinen syy), että olihan ne haettava mukaan. Kengät oli vielä puoleen hintaan alennettuina ja kun jäljellä oli sopivasti omaa kokoakin niin vastustamaton yhtälö.



Ihanat jalassa, pehmeät, sekä väri on mieleeni. Sanoisinko jopa, että on ihan mun väriset. Gotta love them!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti