tiistai 13. tammikuuta 2015

Lounaalla uudessa mekossa

Tänään oltiin hyvissä ajoin liikkeellä ja kun aikaa jäi mukavasti ennen pojan kerhoa, niin ehdittiin lounaalle koko perheen kesken. Oltiin sopivasti suunnalla niinpä mentiin Cafe Torpanrantaan salaatille. Pitkästä aikaa Torppista ja pitkästä aikaa salaattia, olin jo niin kaivannut molempia. Jostain syystä se salaatti ei tänään vaan ollutkaan niin hyvää kun oletin ja toivoin. Kyllähän sen söi ja vatsan sai täyteen mutta tämän jälkeen ei kyllä ihan heti tule poltetta mennä uudestaan.


Viikonloppuna löysin Espritin aletangosta uusimman rakkauden kohteeni. Kyllä, neulemekko. Olin samaista mekko ihastellut jo Espritin nettikaupassa ja jahkaillut sen tilaamisen kanssa. Liikkeestä löysin mekon vielä paremmassa alessa. Mekko oli -70% ja hinnaksi jäi vain 15€, joten asiaa ei tarvinnut kahta kertaa miettiä. Myöhemmin kun vilkaisin Espritin nettikaupasta vielä tuota mekkoa, niin se oli jo loppuunmyyty, onneksi siis otin liikkeestä mukaan. Oma neulemekkoni on sini-valkoinen ja mekkoa on myös musta-valkoisena ja jos sellainen tulee vielä jossain alessa vastaan niin voisin hyvinkin nähdä kotiuttavani myös sen.


Nuutinpäivän kunniaksi poika sai tänään lyödä hampaat kiinni meidän piparkakkutaloon. Oikeasti, sen syömisestä on ollut jo useana päivänä puhe mutta jotenkin aina vaan unohtunut.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti