maanantai 12. tammikuuta 2015

Maanantai

Jo jonkun aikaa se on pitänyt hoitaa mutta vasta tänään saatiin se hoidettua, nimittäin pojan hiusten leikkaaminen. Pojan tukka alkoi olemaan jo aika moppi ja sen verran alkoi tulemaan sukulaisilta huomautuksia, että olihan sitä vähän leikattava. Tänään siihen oli vielä hyvin aikaa kun J lähti aamulla aikaisin viemään autoa huoltoon (taas!), viihtyen siellä pitkälti iltapäivään (ja ei, ei auto ole vieläkään kunnossa, argh!), joten poika ei päässyt kerhoon vaan äidin parturin penkkiin. Onneksi nyt on pipokausi käynnissä ja saa nuo äidin kynimät hiukset piilotettua. Ja onneksi pojalla hiukset kasvaa tosi nopeasti. Ei vaan, vaikka ei siitä nyt niin kauhean hyvä tullut niin onhan se nyt lyhyempi, eikä hiukset roiku silmillä koko ajan. Ite tykkään pitää pojalla vähän pidempää hiustyyliä, sopii hyvin, varsinkin kun on tuollaset paksut ja tuuheat hiukset. Kesällä kun pojalla oli melko lyhkäseksi leikattu tukka, niin oli aika riiviön näköinen, ei hyvä. Pitemmällä mennään, piste.


Ulos pulkkamäkeen ehdittiin vasta iltapäivällä auringonlaskiessa. Ostettiin viikonloppuna XXL:stä pojalle tollanen iso pyöreä liukuri ja sitä piti päästä testaamaan, vaikka oli meillä pulkkakin varmuudeksi mukana. Pyöreä liukuri tuntui olevan ihan huippu, poika tykkäsi ja nyt odotan, että ollaan tossa pulkkamäessä joskus ilman ulkopuolisia, että pääsen itekin testaamaan.


Poika löysi viikonloppuna myös TopSportin alekorista itselleen ihanan uuden pipon. Oon ihan ihastunut tohon pipoon, niin söpö ja oli vielä puoleen hintaan. Pipo vaikuttaa kaiken lisäksi vielä tosi lämpöiseltä ja sopivan peittävältä.


Pulkkamäen ja raikkaan pakkasilman jälkeen iltapalaksi maistui pitkästä aikaa pannukakku. Mums, niin hyvää ja auttoi myös vähän siihen kiukutukseen, minkä tuo meidän auto nyt taas aiheuttaa. Tyhmä, tyhmä auto.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti