keskiviikko 16. joulukuuta 2015

Muistoissa Prahan joulumarkkinat, Praha zoo

Prahassa yksi päivä varattiin eläintarhapäiväksi. Aamupalan jälkeen otettiin hotellilta taksi eläintarhaan, olisihan julkisillakin jotenkin päässyt mutta hotellin henkilökunta suositteli meille ehdottomasti taksia. (Pyörätuoli ja julkinen liikennen tuottaa monissa paikoissa hieman ylimääräisiä haasteita!)


Prahan eläintarha on paljon kehuja saanut, sekä useasti listattu maailman 10 hienoimman eläintarhan joukkoon. Alue on iso, nähtävää paljon ja maasto erittäin vaihtelevaa, mikä tietysti teki meidän päivästä hieman haastavamman. Paikka on ympärivuoden auki ja talvellakin näki eläimiä todella hyvin mutta onhan se ihan luonnollista, ettei paikka päässyt edukseen harmaassa ja märässä talvisäässä. Silti meillä se kokopäivä eläintarhassa meni, jotakuinkin se ehdittiin melkein kokonaan kiertää ja tykättiin todella paljon.


Päivän parasta antia oli ehdottomasti jääkarhu. Jääkarhu intoutui pitämään uintituokion siinä meidän edessä ja esitteli uintitaitoaan, välillä liukuen ja välillä kunnolla sukellellen, oikein nautiskellen. Se oli todella mahtavaa seurattavaa ja hauskaa, harvoin on päässyt sellaista näkemään.


Yksi eläintarhan ehdottomasti pelottavin paikka oli taas lepakkoluola. Luola pääsi vielä vähän yllättämään, kun ei tuo tsekin kieli ihan hallinnassa ole. Kun enää ei kehdannut kääntyä ympäri, niin se juostiin jotakuinkin silmät kiinni hyvin matalassa kumarassa läpi. Poika otti vielä äidiltä mallia ja oli paikasta kauhuissaan, vaikka ei tainnut edes ehtiä tajuta missä ollaan. Jos en olisi siellä luolassa nähnyt miten edellä menevän pariskunnan selän takaa vain viuhahteli lepakoita, en ehkä olisi niin kauhuissani ollut mutta nyt paikka oli aika painajaismainen.


Poislähtiessä paikka oli käytännössä jo kiinni kun portista ulos astuttiin ja kaikki luukut oli vedetty kiinni, ettei päästy mistään kysymään enää taksia. Jouduttiin siis ottamaan taksi siitä eläintarhan edestä, mikä hieman arvelutti koska meitä varoitettiin todella paljon huijareista. Sovittiin kuitenkin kuskin kanssa hinnasta, mikä oli ihan kohtuullinen, vain muutaman euron heitto siihen hintaan millä eläintarhaan tultiin. Yllätys oli kuitenkin paluumatkalla suuri, kun jouduttiin ruuhkaan. Meillä meni paluumatkaan yli tuplaten se aika, mitä ajettiin toiseen suuntaan, mutta hinta pysyi siinä sovittuna vaikka mittari näytti ihan hurjia summia. Kuski oli todella ystävällinen ja halukas auttamaan perillä vielä pyörätuolin kanssa, joten meillä kävi kuskin kanssa siis todella hyvä tuuri. Eläintarhan jälkeen otettiin hotellilla pieni lepohetki, minkä jälkeen oli pakko lähteä jo syömään, sillä nälkä oli ihan järkyttävä koska ei ehditty päivän aikana eläintarhassa syömään ollenkaan. Syömisen jälkeen vielä luonnollisesti vähän joulumarkkinoita fiilistelemään ja yhdistetyksi jälkiruoaksi ja iltapalaksi vähän glögiä ja muurinpohjalettuja markkinoilta. Ai ai, miten kaipaankaan tuonne takaisin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti