torstai 31. maaliskuuta 2016

Perheaamut rocks

Tänään ajettiin taas Lintsin ohi ja poika heti mietti että milloinkohan Lintsi taas aukeaa. Ja vähän yllätykseksi jatkoi samaan hengenvetoon, että toisaalta samapa se, koska SuperPark on paras paikka ja hänen lempipaikkansa. Perheaamut rocks.


Pari viikkoa sitten oli viimeksi perheaamu ja tietysti meillä oli sovittuna autonhuolto just samaan aikaan. Missattiin aamusta vähän mutta ehdittiin kuitenkin paikalle ja se on tärkeintä. Kaverit joutui perumaan viime hetkellä oman tulonsa sairastelujen takia ja niinpä mentiin tällä kertaa ihan kolmistaan perheaamuun. Poika tänään totesikin tuohon liittyen, että vaikka aina olis kivempi mennä kaverin kanssa SuperParkkiin niin ei edes haittaa vaikka ei olisi ketään kavereita mukana, se on niin kiva paikka vaikka ihan vaan vanhempien kanssa. Ajattelin sen kohteliaisuutena myös meitä kohtaan. Ja olihan meillä hauskaa, vaikka oltiinkin vaan kolmistaan. Nyt ainakin poika sai mennä täysin oman mielen mukaan siellä.


Aikaisemmin trampoliinit ei oo niin kauheasti ollut se juttu, mutta nyt oli tähän tullut muutos, eikä poikaa meinannut saada trampoliinilta edes pois. Valehtelematta poika hyppi varmaan yli tunnin yhteensä. Ja jos me oltiin tuolla noin kaks ja puol tuntia, niin se reilu tunti trampalla on melko paljon. Ainakin mun mielestä. Aikaisemmin on myös katottu, että poika ei oo osannut kunnolla hyppiä tasajalkaa ja ponnistaa, mutta nyt tuntui siihen tulleen muutoksen. Hypyissä alkoi olla ilmaa nyt jo ihan kivasti ja voimat riitti jotenkin ihan eri tavalla siihen pomppimiseen, eikä heti väsähtänyt.


Enkä yhtään ihmettele, että poika pitää SuperParkkia suosikkinaan, sillä onhan se kiva paikka. Tekemistä löytyy paljon erilaista ja pakko myöntää, että ne houkuttaa myös itseä jonkun verran. Viimeksi skeitti- ja scoottiparkissa oli sen verran hiljaista, että uskaltauduin myös itse testaamaan ja olihan se nyt kivaa. Skeitti oli ehkä vähän turhan jännä mutta scootti oli siisti.


Ainut harmi on, että perheaamuja on vaan kerran kuussa ja nekin loppuu nyt huhtikuussa, kun ainakin Vantaalla on kevään vika perheaamu. Muulloin hinta on turhan kova ja paikka taitaa olla sen verran täynnä isommista ja vauhdikkaammista menijöistä, että nämä pienet jäisi liikaa jalkoihin. Eli parin viikon päästä on pakko päästä vielä kevään vikaan perheaamuun, vaikka sitten pääkainalossa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti