lauantai 30. huhtikuuta 2016

Kevään fiilistelyä

Aina kun kaunis aurinkoinen päivä, on sitten kesällä, syksyllä, talvella tai keväällä tekisi mieli hehkuttaa, että tämä on vuoden parasta aikaa. Luonnollisesti siis nyt tuntuu, että kevät on ehdottomasti vuoden parasta aikaa.


Pari viikkoa sitten oltiin pojan kanssa fiilistelemässä kaunista keväistä päivää Uunisaaressa ja Liuskasaaressa seikkaillen. Ilma oli ihanan aurinkoinen ja kun tuuli ei osunut oli myös ihanan lämmin, aurinko oikeasti lämmitti jo. Jostain luin, että silta Kaivarista Uunisaareen poistetaan huhtikuun puolessa välissä, joten kun tilaisuus vielä oli niin käytiin nauttimassa kallioseikkailuista ja upeista maisemista raittiissa ilmassa.


Tykkään kun poika pääsee liikkumaan ja harjoittelemaan liikkumista erilaisissa paikoissa ja maastoissa, testaten omia taitoja ja rajoja. Toisinaan tuntuu, että poika menee ihan vailla itsesuojeluvaistoa, kun toisinaan taas tuntuu, että arkuus iskee ihan ihmeellisissä paikoissa ja tilanteissa. Pojasta nimittäin löytyy hyvin selkeästi nämä kaksi hyvin ääripäistä puolta ja sitä kultaista keskitietä yritetään yhdessä kovasti etsiä. Taidot liikkumisessa on kehittynyt hurjaa vauhtia ja on mieletöntä huomata miten eritavalla se lapsen mielikuvitus toimii kun ollaan luonnon keskellä, vaikka ihan vaan näin kallioilla, kun mitä se on vaikka kotona niiden leluvuorien keskellä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti