Lähes liikunnallinen

Viime viikko oli jotenkin tosi urheilullinen, siis meidän mittapuulla. Salilla käytiin neljänä päivänä, keskiviikko oli ainoa välipäivä mutta sillon oltiin illalla pojan uimakoulussa eli puolisen tuntia pulikoitiin vedessä. Myös muutama iltalenkki käytiin viikolla ja sit kokeiltiin jotain ihan uutta, nimittäin korista. Alkuviikon iltalenkillä havahduttiin, että ihan meidän vierestä löytyy koris korit ja niinpä koukkaistiin viikolla urheilukaupan kautta ja käytiin hakemassa koripallo. En oo korista heitelly sitten koulun liikuntatuntien jälkeen, ja sielläkin pyrin välttämään osallistumista koko lajiin, ei koskaan ollu suosikkeja, niin oli aika mielenkiintoinen fiilis lähteä heittelemään koreja.

Korien heittely osoittautu tosi kivaks ja kuin ihmeenä ne korit myös upposi, eikä kaikki heitot menny ohi tai kimmonu reunoilta takasin. Yritettiin pojallekin opettaa pallon pomputtamista mutta kun se ei heti ekalla lähtenyt täydellisesti onnistumaan niin kiinnostus lopahti siihen ja pätkä keksi muuta tekemistä itselleen kentän reunalta. Vajaa pari tuntia kuitenkin viihdyttiin heittelemässä ja oli kivaa.

Ennen koriksen heittoa käytiin pyörähtämässä tossa lähellä olevalla kentällä, kun tivoli aukesi sinne nyt viikonlopuksi. Avajaispäivänä jaettiin lapsille ilmapalloja, ja koska poika tykkää niin kovin palloista, niin käytiin sieltä pallo hakemassa. Samalla vähän vilkuiltiin laitteita ja niiden turvarajoja jos oltaisiin uudestaan poikettu tivoliin ihan laitteisiin, mutta eipä tarvinnut mennä. Tosi monissa laitteissa pituusraja oli 120cm ja lyhkäsemmät aikuisen seurassa, sepä ei ilahduta meidän n.110cm poikaa. Poikaa ei juurikaan innostanut laitteet mihin olisi pituus yksin riittänyt, niin sovittiin, ettei mennä tivoliin ollenkaan vaan mennään mielummin käymään taas kerran lintsin ilmaisissa laitteissa ja näin säästetään 60€, mitä ne kaksi ranneketta olisi tivolissa maksanut. No, saatiinpa tivolista nyt ainakin ilmapallo.

Arki alkoi ahdistuksella

Tiedättekö, kun joku aivan turha asia alkaa ärsyttämään ja sitten alkaa ärsyttämään se, että se turha asia ärsyttää. Sanoisinko, että ärsyttävää.

Syyskuun myötä alkoi arki ja pojan kerho tänään. Aamu menikin hyvissä fiiliksissä ja poika ihan innoissaan valmistautui kerhoon lähtöön, jopa niin reippaasti, että oltiin kerholla jo vartti etuajassa. Poika heitti kerholiivin päälle ja juoksi kavereiden kanssa ulos leikkimään eli reippaasti alkoi tämä kerhovuosi. Sitten tuli uutinen, mikä hyydytti hymyn, nimittäin kerhotäti vaihtuu. Tällä viikolla uusi ja vanha kerhotäti ovat yhdessä lasten kanssa ja sitten tämä uusi ottaa lapset ja vanha kerhotäti aloittaa toisen ryhmän kanssa. Vaikka tässä uudessa kerhotädissä ei varmasti ole mitään vikaa ja hän varmasti on oikein pätevä ja lasten mieleen, mutta kun uutinen tuli ihan täysin yllättäen varoittamatta niin asenne uutta tätiä kohtaan ei se suotuisin nyt ole. Harmillista aloittaa uuden kerhotädin kanssa näin, että oma asenne ei ole suotuisin ja kovin avoin häntä kohtaan ja vieläpä ihan turhaan, mutta minkäs teet kun ärsyttää. Asenne varmaan olisi nyt ihan erilainen jos tästä olisi tiedetty etukäteen ja asiaa ehditty sulatella mutta kun nyt lähdettiin uuteen kerhovuoteen asenteella, että vanha ja tuttu kerhotäti jatkaa, kerhotäti kenen kanssa oli helppo tehdä yhteistyötä, jutella ja käydä läpi pojan asioita ja kehitystä. Oli ihana ajatus päästä aloittamaan uusi kerhovuosi tutun ohjaajan kanssa, niin että kerhotäti tuntee pojan ja poika tuntee kerhotädinja heidän välillään on luottamus- ja ystävyyssuhde. Samoin meille vanhemmille vanha kerhotäti oli myös tuki ja turva pojan kasvatuksessa. Mutta nyt vedettiinkin matto jalkojen alta ja aloitetaan taas alusta puhtaalta pöydältä. Ahdistavaa

En oikeasti tiedä, miksi sitä pitää vastustaa muutosta niin kovasti, sillä eihän mikään nyt viittaa siihen, että asiat olisivat huonompaan menossa. Olisi vaan ollut niin paljon helpompi saada jatkaa vanhalla tavalla. Mutta mikä tärkeintä, ainakin näin ekan päivän jälkeen poika tykkäsi tästä uudesta kerhotädistä. Tosin lapsille ei pojan mukaan oltu kerhossa tänään vielä kerrottu, että heidän kerhotätinsä vaihtuu, eikä vanha tuttu kerhotäti tule enää ensi viikolla olemaan heidän kanssaan. No syksy näyttää miten tässä vielä käy ja edelleen pääasia, että poika tykkäsi uudesta kerhotädistä, joten ehkä äitikin vielä oppii tykkäämään.

Sillä aikaa kun poika oli kerhossa niin me mentiin parin kuukauden tauon jälkeen kuntosalille. Kesällä tilasin H&M:n alesta uudet salihousut ja tänään sain housut ekaa kertaa testiin. Tykkäsin, oikein toimivat. Vielä pitäis treenikengät ja uusi treenipaita hommata ja syksyn voikin keskittyä taas täysin treenaamiseen. Ja voin muuten kertoa, että se parin kuukauden tauko näkyi ja tuntui treenissä, huh, olipa tahmeeta. Saa nähdä miten kipeä sitä huomenna on, mutta ei se auta kun uudestaan taas vaan salille ja kunnon rääkki käyntiin. Ihanaa.

Onni on maanantaiaamuna löytää vaatekaapista täysin unohdettu teeppari

 Ihanaa alkanutta syksyä!! <3

Ja P.S. Iloista positiivisuusviikkoa :D

Reipas aamu

On se vaan todettava, että päivä käynnistyy ihan eri tavalla kun heti herättyä suuntaa salille. Olo on myös paljon parempi ja energisempi. Nyt täytyykin toivoa, että pysyisi terveenä ja saisi kunnon salirytmistä kiinni.

Ihan ei pituus vielä riitä, mutta yritys on kova.
Pahoittelut kuvan heikosta laadusta, kohde ei oikein suostunut poseeraamaan kameralle.

Ensimmäistä kertaa testissa palautusjuoma.

Nyt taas pojalle eväät reppuun ja iltapäiväksi kerhoilemaan. Kerho tosiaan alkoi eilen ja todella kiltisti poika jäi sinne ja pääsin lähtemään ilman itkuja ja potkuja. Musta tuntuu, että ollaan kaikki kolme tästä samaa mieltä, että ihanaa kun kerho on taas alkanut.

Reipasta tiistaita kaikille! 

Me taidetaan suunnata J:n kanssa lounastelemaan kerhon ajaksi, nam.

Shoppailu kannattaa

Tiedättekö, se ei ole aina niin sanottua, että Sport Tracker-sovellus olisi hyväksi puhelimessa. Sillä tänään kun kävin keskustassa kävellen pyörähtämässä (pojat sai kotona rauhassa köllötellä ja sairastaa) niin kulutin Sport Trackerin mukaan enemmän kaloreita kun mitä kulutin pari päivää sitten pyöräillessäni sinne kauppaan ja takaisin.

Jatkossa voin joutua miettimään muutaman kerran, että lähdenkö pyörällä kiduttamaan itseäni vai kävelenkö iloisesti keskustaan shoppailemaan. Sillä shoppailuhan myös kuluttaa lisää kaloreita, ja kun tänäänkään en ehtinyt edes istahtaa välillä kahville, niin ihan huikeaa kulutusta siis (onneksi ei tililtä ihan yhtä huikeaa kulutusta!). Mitä siis tästä opimme, shoppailu kannattaa!

I did it (finally!)

Vihdoin sain tehtyä sen mitä kauan oon jo suunnitellut, ajettua nimittäin mun fillarin vanhempien luota himaan. Ostin joskus toukokuun alussa itelleni fillarin ja saatiin siihen sit tuttujen kautta ilmaseks toi lastenistuin. Isä ja J laittoi sen lastenpenkin siihen kiinni ja sen jälkeen ei pyörä mahtunutkaan autoon eli se oli poljettava kotiin. Ennen tätä kokemusta pyöräilystä ja välittämättä niistä muutamista pienen pienistä testiajoista, oon viimeks polkenut fillarilla joskus reilu kymmenen vuotta sitten. Eli voitte vaan kuvitella miten luonteva olo siinä satulan päällä istuessa oli. Nyt vielä edessä oli (Google mapsin mukaan) reilu kymmenen kilsan lenkki kotiin ja kyydissä yksi pieni poika. Enkä tietenkään ikinä ennen oo ajanu fillaria niin et siinä olis lapsi kyydissä.

Selvittiin L:n kanssa kuitenkin hengissä reissusta, ei kaaduttu, ei sekoiltu, ei edes pahemmin eksytty. Kädet kipeinä edellisen päivän kuntosalista ja reidet hapotti jo niistä harjotuspyrähdyksistä ennen kun lähdettiin itse ajosuoritukseen eli loistavat lähtökohdat. Jostain syystä kuitenkin meille matkaa kertyi reilu 15 km sen n. 11km sijaan, ups. No, mikäs siinä kun on niin kiva pyöräillä kuolla janoon ja kuumuuteen jalkojen hapottaessa ja käsien krampatessa. Kaiken huippu oli vielä kun L nukahti siihen selän taakse!!! Jätkä vielä väkisin halusi ottaa mummilaan mukaan hiekkaleluja ja ne piti saada myös samantien takas himaan, joten loppumatkan pyöräilin täysin läkähtyneenä nukkuva poika selän takana ja hiekkalelupussi (vielä sellanen suht heikko verkkokassi) kädessä. Kaikille ohiajaneille autoilijoille siis tiedoksi, se poika ei nuokkunut tajuttomana siinä vaan ihan oikeesti nukkui.

Koska himaan päästyä ilma oli vieläkin (katkerana vieläkin edellisen päivän ylläri iltapäiväsateesta) lämmin ja aurinkoinen, niin suunnaksi Mustikkamaan rantsu. Saatiin paikka taas sieltä pieneltä sivummalla olevasta rannasta ja vaikka nyt ei ihan itsekseen siellä oltu, niin rauhassa kuitenkin sai olla. L otti täysin ilon irti siitä vedessä ja vedellä leikkimisestä, ettei taaskaan meinannut millään malttaa lähteä kotiin.

Olin muuten ihan täysin unohtanut miten loistavia rantsueväitä noi juotavat jugurtit on. Meillä oli kaikille omat Danonen Vitalineat ja hyvin maistui, sekä nälkä lähti hyvin.

Ja niinkun kuvista on joku saattanut huomata, että en valehdellut kun joskus aikaisemmin veikkasin kulkevani koko kesän noissa Desigualin housuissa. Ne vaan on niin ihanat jalassa, ettei muut vaihtoehdot enää oikein houkuta. Lakkasin vielä varpaankynnet Desigualilta joskus aikoinaan saadulla sinisellä kynsilakalle niin on sävysävyyn. ;)

Housut Desigual, Toppi H&M (viime kevään Jenkkien reissulta) ja lasit Ralph

Kenen idea se sade oli?

Tiedättekö kun omasta mielestä teet maailman pahinta ruokaa, kun mikään siinä ei tunnu onnistuvan. Silti tapahtuu jotain outoa, ruokaa ei jää jäljelle murustakaan, ehkäpä loppuu jopa hieman kesken ja kaiken kukkuraksi maistui tosi hyvälle. En muista millon viimeksi poika olisi niin innoissaan lapannut ruokaa suuhunsa ja pyytänyt jopa lisää (toki voi olla, että oltiin vaan pidetty poikaa riittävän kauan ruoatta ja nälkä oli jo niin kova että mikä vaan kelpasi!).

Tänään ei muutenkaan oo ollu ehkä se onnistunein päivä. Aamupäivällä kun suunnattiin kuntosalille aurinko paistoi lämpimästi ja kirkkaasti. Ajatuksena, että salin jälkeen nopea suihku ja vähän jotain ruokaa, pyyhkeet kassiin ja suunnataan rantsuun. Autolle mentäessä oli jo epäilyttäviä pilviä näkyvillä mutta luottavaisina kauppaan ostamaan eväitä rantaan. Samalla kun kävelin kaupasta ulos tuli taivaalta ekat vesipisarat. Vesisade loppui sitten vähän sen jälkeen kun oltiin parin tunnin autolla pyörimisen jälkeen päästy takaisin himaan. Ja tottakai se aurinko sitten koko loppuillan paistoi suoraan telkkariin. No, saipa poika ainakin hyvät päikkärit nukuttua autossa ja saatiin käytyä sitten uudestaan kaupassa ihan rauhassa.

Mutta tosiaan on alettu käymään myös salilla. Nyt muutama kerta jo takana ja innostus on ihan huikea, mieli tekisi käydä melkein joka päivä. Toi on tosi pieni sali, mutta en valita ollenkaan sillä saadaan käydä ilmaiseksi ja tähän asti on käyty siellä aina niin ettei muita ole ollut paikalla. Nyt vaan yritetään kovasti senttejä vähentää ja painoa pudottaa, eikä se puhdas voima ja kestävyyskään pahaksi olisi. Aika varovasti tosin pitää kuitenkin tehdä näin alkuun, toi alaselkä kun on hieman arveluttavan oloinen ja vaatii rauhallista vahvistusta.

On muuten ollut masentavaa huomata, että kahden kilometrin soudulla saa kulutettua vain noin 100 kaloria, todella masentavaa. Toisaalta nyt tulee katsottua (varsinkin kaikista herkuista) noita kaloreita ja mietittyä, että onko sen rääkin arvoista. En nimittäin ole koskaan aikasemmin mitenkään suuremmin miettinyt noita kaloreiden määriä ja, että miten tuskaista niitä olisi kuluttaa. Eli oltaisiinko nyt oikeilla jäljillä? :)