maanantai 25. marraskuuta 2013

Lauantain koti-ilta

Ihana palata taas reilun viikon tauon jälkeen kotiin. Vaikka mummilassa olikin kiva saada asustaa tuo viikko ja välillä tuntui, ettei enää edes halua palata takaisin omaan kotiin, niin on täällä silti ihana olla takaisin. Oli muuten pieni järkytys huomata miten paljon sitä ehti tuon reilun viikon aikana kuljettaa tavaroita kotoota mukanaan.




Kotona otettiin ilo irti rauhallisesta lauantai-illasta ja köllöteltiin koko perheen voimin sohvalla vilttien alla kynttilöiden lämmössä ja katsottiin putkeen pari leffaa. Ensin Joulukoira ja perään luontevasti Joulukoira 2. Aivan ihania joululeffoja, aika liikkiksiä ja paikoitellen aika jänniä pienelle miehelle. Näillä leffoilla meillä siis kuitenkin avattiin joululeffojen kausi täällä, eikä ollenkaan huono avaus.


En muuten rehellisesti sanottuna tiedä kumpi on parempi, itse joulu vai tämä joulunodotus. Tässä joulun odotuksessa kun on se oma jännityksensä ja se itse odotus ja kaikki se vouhotus ja touhotus ja järjestely, vaikka onhan se joulu sitten ihan parhautta kun saa nauttia ja rauhoittua. Joulussa on vaan se vika, että se on sitten niin nopeasti ohi. Eli nyt ei muuta kun pitää nauttia täysin tästä ihanasta joulun odotuksesta. Ja tuohan tämä joulunodotus hieman väriä ja vauhtia tähän muuten niin synkkään ja ankeaan loppusyksyyn.
Siispä ihanaa alkavaa marraskuun viimeistä viikkoa! <:)

lauantai 23. marraskuuta 2013

Merirosvo leipoo

Eilen oli aika leipoa tälle vuodelle ensimmäiset joulupiparit. Itse en edes tykkää ruskeista pipareista mutta niitä on silti ihan hauska aina leipoa ja eräs pieni ainakin oli innoissaan. Tosin sen itse leipomisen lisäksi se taikinan mutustelu tuntui olevan tämän erään pienen mieleen ja loppuvaiheessa kun mielenkiinto itse leipomiseen alkoi lopahatmaan niin taikina alkoi löytämään reittinsä suuhun yhä useammin.


Poika uhosi leipoessaan, että vain hän saa syödä niitä pipareita, joita hän itse leipoi. Ja aika hyvin hän on tätä yrittänyt toteuttaa, sillä piparit piti jo laittaa piiloon kun pieni piparivaras iski muuten jatkuvasti. Nyt ehkä säästyy muutama pipari myös mummille ja vaarille.


torstai 21. marraskuuta 2013

Passikuvassa

Käytiin tänään pojan kanssa ottamassa passikuvat ja olipahan taas jännää. En tiedä mikä siinä on, että kun passikuvan ottamistakin pitää jännittää. Onhan se nyt siis todella jännää istahtaa muutamaksi sekunniksi jakkaralle ja tuijottaa suoraan kameraan, vielä hymyilemättä. No tulipahan nyt sitten kuvat kuitenkin.

Poikaa jännitti ihan hurjasti tuon kuvan ottaminen ja kotona siitä puhuttiin jo jokunen päivä ennen tätä. Kovasti poika toivoi, että kuvan ottaisi joku täti, mutta onneksi pettymys ei kuitenkaan ollut mikään ylitsepääsemätön kun liikkeessä olikin vain setä napsimassa kuvia. Tosin ilme veti aika vakavaksi kun penkillä piti istua yksin ja kun setä vielä kielsi hymyilynkin. Hienosti kuitenkin selvittiin ja maanantaina nähdään kelpaako kuvat poliisille kun mennään viemään passihakemukset. Ei muuten ollut Jumbon Tunnin kuvassa mikään kovinkaan lapsiystävällinen kuvaaja, muutenkin sosiaaliset taidot ei tainnu olla edellytyksenä tuohon työpaikkkaan, asteen tympeää oli nimittäin palvelu.


Itsellä kun on siis passi menossa vanhaksi niin pitää se siis uusia, niin päätettiin samalla uusia pojan passi, kun tuossa vanhassa passissa oleva kuva on otettu noin puolivuotiaana ja niistä ajoista on hieman ehditty muuttua.


Passikuvauksen jälkeen olikin hyvä vaihtaa hieman vapaalle ja tällainen poika käytiin jättämässä hoitoon kun itse paineltiin salille. Mä niin luotan Mustan Barbaarin sanoihin "ei kipuu ei hyötyy", sen on parempi pitää paikkansa!


tiistai 19. marraskuuta 2013

Jouluisia löytöjä ja fiilistelyä

Viikonloppuna en taas vaan voinut vastustaa Stockan jouluosastoa. Se on niin petollinen paikka ja nyt siis kyseessä "vain" Jumbon Stocka, en tiedä uskallanko edes mennä käymään Stadin Stockan jouluosastolla, sehän on tunnetusti se pahin mahdollinen paikka jouluihmiselle.


Stockan lisäksi jouluisia löytöjä tein Tiimarista. Varmaan ensimmäistä kertaa ikinä ostin kotiin tekokukkia mutta jotenkin sillä -50% -kyltillä on vaan maaginen vaikutus. Innostuin kuitenkin myös siitä miten kiva kimppu syntyi valkoisista joulutähden oksista ja valkoisista huurreoksista, ihanan raikas ja talvinen.

Oon myös nyt saanut J:ltä "siunauksen", että saan alkaa laittamaan joulua kotiin, joten niinpä muutama tonttu on jo löytänyt esille, sekä koristevalot löytäneet paikoilleen. Eilen itseasiassa sain laitettua parvekkeelle joulu/talvivalot ja kerättyä syysvalot pois. Oli hauska huomata miten tehokas sitä eilen olikaan kotona järjestellessä, kun sieltä on nyt muutama päivä oltu poissa ja aikaa oli vain se muutama tunti hääriä, kun poika oli kerhossa. Samalla kun hain varastosta niitä joulukoristeita ja -valoja, sekä lyhdyt parvekkeelle niin havahduin huomaamaan miten paljon varastoon tulikaan tilaa näiden jälkeen, hups.


Mut hei, enää reilu kuukaus jouluun, huippua. Hieman joulunfiilistelyä haittaa tuo ilma, märkää ja ankean harmaata, synkkää jatkuvasti mutta tänä jouluna sekään ei pilaa jouluiloa, hihiii.
Radiossa höpisivät tänään jotain virallisesta glögipäivästä, joten ehkäpä sitä voisi vielä käydä vähän glögiä lämmittämässä.

Hyvää yötä! <3

maanantai 18. marraskuuta 2013

Naurettavan hauska perjantai-ilta

Perjantaina käytiin katsomassa Sami Hedbergiä Hartwalilla ja olihan taas hauska ilta. Vähän arvelutti, että millainen stand-up ilta olisi tiedossa, kun yksi mies on täyttämässä Hartwall areenaa mutta hauska ilta oli, ei epäilystäkään. Ilta oli myös melko yllätyksellinen, sillä lavalla kävi enemmänkin esiintyjiä ja muutenkin ilta venyi noin kolme tuntiseksi.


Sen lisäksi, että lavalla oli stand-uppia niin musiikkia riitti illassa myös. Bändi  (Hemma beast) vieraili lavalla vähän väliä ja osaksi laulusta vastasi Sami Hedberg itse ja vierailijoina oli mm. Uniikki, Elastinen, Timo Pieni Huijaus, Johanna Försti ja Sami Saari.


Monet tuntui hieman valittaneen kun showssa oli niin paljon musiikkia mutta itse tykkäsin tästä kokonaisuudesta, monipuolinen ja yllätyksellinen kun näihin yllätysesiintyjiin lisää vielä lavalla nähdyn aasin, cheerleaderit, kääpiöt trampoliineilla, kuoron ja tulishown. Itse olin illan jälkeen positiivisesti yllättynyt siitä miten hyvä Sami Hedberg on laulamaan, mahtava ääni. Osa illan jutuista oli kuitenkin tuttuja jo aikaisemmista näkemisistä mutta hyvin ne toimi myös tällä kertaa ja posket kipeinä sai koko illan nauraa.


Ihan mahtava ilta siis ja oli kyllä huikeaa olla loppuunmyydyssä Hartwall areenassa seuraamassa Suomen suurinta koskaan järjestettyä stand-up sooloshowta, varsinkin kun yleisö oli myös vauhti päällä ja kivasti mukana koko illan.


Yllätyspussi yllättää

Ja niin meni viikonloppu taas hurjaa vauhtia mutta onneksi siihen on mahtunut paljon kaikkea kivaa. Me ollaan oltu torstai-illasta lähtien mummilassa koiravahteina, kun vanhemmat lähti aikaisin perjantai-aamuna viikoksi etelän lämpöön. Niin kateellinen. Vaikka ei sen puoleen, onhan tääkin vähän niinkun jonkunlaisella reissulla olisi kun täällä koiravahteina ollaan, ihan hauskaa. Tosin koiruus tuntuu kaipaavan mammaansa niin paljon, että hyvä kun edes kissa jaksaa yhtään kiusata.


Pojan kummitäti oli poikaystävän kanssa kyläilemässä koko viikonlopun ja mikäs sen parempi päättä yhteistä viikonloppua kuin brunssi. Idea brunssista syntyi sen verran myöhään, että skipattiin Stadin Fasun brunssi suoraan ja suunnatiin Jumboon Fasun brunssille. Vaikka näitä kahta ei voikaan verrata keskenään, niin kyllä tuollakin sai ähkyn aikaiseksi ja monenlaisia herkkuja syödä. Jos nyt jotain parempaa tuolta Jumbon Fasulta niin pienen lapsen kanssa liikkuessa ihan loistava paikka, nimittäin siellä on myös lapset huomioitu. Me aikuiset saatiinkin melko rauhassa istua pöydässä syömässä kun poika oli muiden lasten kanssa katsomassa lastenohjelmia. Ihan loistavaa. Siellä oli myös pieni leikkipaikka ja lapsille omia pöytiä mutta tällä kertaa ne lastenohjelmat vei meidän pojalta täyden huomion. Syömisessäkin poika ehti keskittyä lähinnä vain siihen olennaiseen eli jälkkäriin. Tosin tällä kertaa suklaakakku vei pojasta voiton ja poika luovutti melko pian kakun kanssa, tais olla aika makeaa.


Citymarket lähetti viime viikolla kotiin nipullisen etuseteleitä ja yhdellä seteleistä sai tänään hakea yllätyspussin. Kotimatkalla Jumbosta koukkastiin siis vielä kysymässä yllätyspussia ja olihan sinne meille sellainen jäänyt. Ollaan joskus ennenkin tollanen Cittarin yllätyspussi saatu ja silloin sieltä saatu jouluinen muki on ollut ihan käytössäkin. Tykkään tällaisesta eleestä, musta ihan kiva tapa kaupalta asiakkaita kohtaa, pientä piristystä, vaikka tänä vuonna se pussin sisältö ei ihan osunut nappiin. Ajattelinkin antaa yllätyspussin yllättää vielä uudestaan ja jätän sen vanhemmilla yllätykseksi, kun tulevat takaisin kotiin. Vaikka veikkaan, että silloin tuo turkoosi luomiväri saa vielä vähemmän käyttöä.


keskiviikko 13. marraskuuta 2013

Kehyksillä sisustaen

Viime viikolla käytiin torstaina Pentikillä joulukahvilla ja Ystäväklubi-päivillä. Sain muutama päivä aikaisemmin idean, että vaihdetaan olohuoneeseen taulun tilalle tauluhylly ja siihen valokuvakehys (ja ehkä jostain muuta kivaa). Vaihtelua isolle tummalle taululle, sekä hieman kevennystä olohuoneeseen ja vaaleutta. Sain vielä idean myytyä J:lle ja sopivasti Pentikille tuli Ystäväklubi-päivät ja -20% alennuskoodi, eli siis näin oli tarkoitettu käyvän.


Ne joulukahvit olisi tosin pitänyt jättää väliin. En ole koskaan tykännyt joulukahvista, enkä tykkää vieläkään. Otin puolikuppia sitä kahvia, enkä saanut edes sitä juotua. Tuoksu kahvista oli ihana, muistaakseni kanelilla ja hasselpähkinällä maustettua. Toisekseen olisi pitänyt ehkä hieman olla tarkempi, sillä olen tosi allerginen pähkinälle ja tarkistin kahvipaketin vasta kun olin maistanut kahvia. Onneks siitä ei kuitenkaan mitään nyt tullut.


Olohuoneen seinälle valittiin Pentikiltä Vekki valokuvakehys, missä on tilaa kahdeksalle kuvalle. Samaa sarjaa on olohuoneessa jo ennestään peili ja muutama yksittäinen valokuvakehys, joten melko luonteva valinta. Samalla hankittiin myös toinen valokuvakehys kolmelle kuvalle, että kaikki kehykset on nyt sitten yhtenäisiä olohuoneessa.

Vihdoin myös sain ostettua itselleni sohvan käsinojalle pienen tarjottimen. Monesti iltaisin tulee herkuteltua sohvalla vielä jotain iltapalaa kun poika on saatu nukkumaan. Pieni tarjotin on just sopiva alusta mm. teekupille ja leipälautaselle sohvalle. Tosin Saaga-sarjan tarjotin sopii vain talveen, kesäksi täytyy hankkia joku kesäisempi.