Asuntomessut 2015

Viime vuonna käytiin Jyväskylässä asuntomessuilla niiden ensimmäisenä päivänä ja tänä vuonna käytiin tuolla Vantaan asuntomessuilla viimeisenä päivänä elikkäs nyt viime sunnuntaina. Jotenkin ajattelin, etten tänä vuonna ottaisi messuilla kuvia niin paljoa mutta kyllä niitä silti tuntui kertyvän taas. Joten satunnaista kuvasatoa asuntomessuilta olisi tässä luvassa.

Vaikka aikaa olisi ollut ihan riittävästi niin kaikki kohteita ei kierretty, ei vaan iskenyt. Löysin asunnoista paljon kivoja yksittäisiä juttuja, mutta kokonaisuudessaan ei oikein iskenyt. Yksi iso asia mikä itseäni eniten siellä ahdisti oli se yksityisyyden puute, kun yhdistetään ihan vierekkäin olevat talot sekä isot avonaiset ikkunat. Ajatus isoista ikkunoista on todella ihana mutta silloin se vaatii sen, ettei naapureita ole ihan vieressä, eikä tarvitse pelätä uteliaita ohikulkijoita kurkkimassa sisälle, kotona pitää saada olla rauhassa.

Tänä vuonna esteettömyys ei todellakaan ollut teemana asuntomessuilla. Viime vuonna Jyväskylässä päästiin moniin kohteisiin helposti pyörätuolin kanssa joko ramppeja tai liikuteltavia luiskia pitkin, tänä vuonna ne olivat todella harvassa. Useimpiin kohteisiin oli etuovella muutama rappunen, ilman mitään luiskia, ramppeja tai apuja. Muutamassa kohteessa nähtiin seinän vieressä liikuteltavat luiskat mutta kun ei niissä kukaan tullut auttamaan niin kävi nopeammin kiskoa pyörätuoli niistä parista rapusta kun lähteä niitä luiskia siirtelemään. J:llä messut meni siis osittain siinä ulkopuolella odotellessa ja useat messuvierailijat kävikin kyselemässä, että onko pyörätuolilla päässyt mihinkään kun niin huonosti on otettu huomioon. Koko alueelta löydettiin kaksi yksikerroksista kohdetta, sekä yksi kohde missä oli invahissi, mitä tosin ei saanut käyttää. Tämä invahissillinen kohde tosin osoitti, että ehkä se kaksikerroksinen ei sittenkään olisi meillä ihan täysin mahdoton ajatus, mikäli hissin saisi myös laitettua yhtä sulavasti sinne asuntoon.

Kohteissa oli paljon kaikkea kivaa, luksusta, paljon hienoa ja paljon avaruutta, mutta omaan makuun monesti käytännöllisyys puuttui, sekä asuntojen mittasuhteet oli jotenkin oudot. Messuilta löytyi myös hirsitaloja, mitkä olivat kyllä kauniita mutta mieleen tuli enemmän joku loma-asunto Pohjois-Suomesta kun koti Etelä-Suomesta (Stadilaisen ahdasmielisyyttä), ei siis toiminut. Kasarikoti oli ehdottomasti messujen positiivisia kohteita, vaikka ei suoranainen messukohde ollutkaan. Vaikka en 80-luvulta ihan hirveästi mitään muista niin melko tutulta tuolla kasarikodissa näytti, paljon muistin ja tunnistin, sekä paljon tuli muistoja mieleen. Tosi hauska.

Se, että käytiin asuntomessuilla myös tänä vuonna ei harmita yhtään, oli kiva käydä, mutta onneksi meillä oli vapaaliput tuonne, sillä jos tuosta olisi joutunut sen lipun maksamaan niin sitten olisi harmittanut.

Kesän eka kunnon rantsupäivä

Perjantaina ihan otsikon mukaisesti oli meillä tämän kesän ensimmäinen rantsupäivä. Pyyhkeet ja juotavaa reppuun, bikinit ja uikkarit päälle ja itseään grillaamaan rantsuun, tätä on koko kesä niin odotettu. Alkuiltapäivästä Mustikkamaalle oli löytänyt jo useampi muukin auringonpalvoja ja ihan ei siihen meidän viime kesäiselle paikalle päästy. Löydettiin kuitenkin nopeasti meille hyvä paikka ja siinä kun me vielä leviteltiin pyyhkeitä hiekalle, oli L jo hiekkalelujen kimpussa siinä vedenrajassa.

Poika sai rannalla nopeasti leikkiseuraa kun melkein viereisellä viltillä oli sisarukset, tyttö vähän vanhempi ja poika vähän nuorempi. Alkuun kolmikon leikit sujuikin hyvä ja oli kiva kun pojalla oli leikkiseuraa vaikka alkuun leikkikin itekseen jo niin hyvin. Jossain vaiheessa oli pakko puuttua lasten touhuihin, kun hiekkaa lensi jo toisten päälle ja jatkuvaa huutamista ja kiljumista. Siinä vaiheessa kun vieraat lapset tulee hyppimään silmille ja viisastelemaan tulee itellä mitta täyteen aika nopeasti. Lapset juoksenteli pitkin rantaa karkuun mörköjä ja huutelivat taukoamatta "apua, apua, apua...", kehotettiin keksimään jotain muuta mitä voisi hokea mutta ei missään nimessä jatkaa tota ja selitettiin miksi ei huudeta turhaan "apua". Käytiin vielä oman pojan kanssa läpi, että välttämättä kaikki rannalla olijat ei tykkää kun lapset juoksee ympärillä pöllyttäen hiekkaa ja huutaen. Naapuri viltin poika tuli sen jälkeen oikein tomerasti siihen ihan silmien eteen ja kovaan ääneen ilmoitti, ettei hänen äiti tai isä koskaan komenna heitä, ei koskaan. Sen jälkeen poika juoksi siinä edessä edestakaisin samalla huutaen apua. Mä oon tosi huono komentamaan muiden lapsia, varsinkin kun kyseessä on ihan tuntemattomat mutta nyt kyllä niin teki mieli. Siinä oli koko ajan pitkin iltapäivää jotain, mitä se pikkujäbä tuli pätemään tai yllytti meidän poikaa johonkin, mitä oli just kielletty. Todella ärsyttävää. Onneksi siinä vaiheessa kun mitta alkoi jo olemaan aika todella täynnä sitä touhua, niin lasten äiti vihdoin nousi viltiltään ja laittoi heidän kamat kasaan ja he lähtivät, vihdoinkin, sillä mietittiin jo, että vaihdetaan ite paikkaa muualle muuten, sillä rennon lepposasta rantapäivästä ei ollut tietoakaan. Kunnioitan sitä jos toiset vanhemmat eivät halua komentaa omia lapsiaan ja haluavat antaa heidän touhuta vapaasti mutta tehkää se häiritsemättä muita, ja varsinkaan lietsomasta muita ilkeilyyn ja hölmöilyyn.

Rantsun jälkeen oli jo kova nälkä mutta kotiin ei vielä tehnyt mieli, joten päätettiin taas mennä Korkeasaareen, kun nyt siinä vieressäkin oltiin. Karhulinnalla käytiin haukkaamassa hampparit ja L sai vielä leikkiä leikkipaikalla kun me juotiin kahvitkin. Vähän epäilin, että nähdäänkö eläimiä juuri ollenkaan kun oli vielä sen verran lämmin mutta onneksi epäiltiin ihan pieleen.

Ja sitten päästäänkin siihen päivän toiseen valitukseen ja purnaukseen, jotain mitä en oo varmaan koskaan aikasemmin nähnyt Korkeasaaressa tai missään muuallakaan eläintarhassa. Kyseessä ei tosin ollut (onneksi) kun ihan vain muutamat ihmiset. Tähän ekaan turistiperheeseen törmättiin lumileopardien luona ja oltiin ihan kauhuissaan kun seurattiin miten vanhemmat opetti heidän pientä poikaansa hakkaamaan eläinten aitauksien ikkunoihin ja kaltereihin, sekä rapistelemaan viereisiä pusikoita ja huitomaan siinä eläinten edessä. Sitten olivat ihan innoissaan kun saivat eläimet vauhkoontumaan ja ärsyyntyneiksi, saivat varmaan tosi hyviä kuvia. Perhe meinasi vielä ihan tylysti jyrätä meidän L:n ihan nurkkaan kun yrittivät vaan itse päästä ihan naamatusten lasia vasten eläinten kanssa, siinä vaiheessa oli pakko jo alkaa ärähtämään ja antaa pojalle lupa tönäistä takaisin jos tulevat päälle. Missä on ihmisten käytöstavat? Ei ne itselläkään ne parhaat mahdolliset aina ole mutta nyt ei kauheasti vaadittu. Nähtiin samainen perhe vielä myöhemmin muualla Kissalaaksossa tömistelemästä aitauksia ja leijonien luona jo näitä riitti enemmänkin. Mikä näitä ihmisiä vaivaa kun iloitsevat eläinten kiusaamisesta? En muista koskaan nähneeni Korkeasaaren urosleijonaa niin ärsyyntyneenä ja jotenkin ahdistettuna. Muutama tyyppi oikein kiusaamalla kiusaa ja ärsyttää, kun huomasivat saaneensa leijonan huomion ja selän takana iso joukko muita ihmisiä nauraa ja kannustaa kuvia räpsien. Me vetäydyttiin sivummalle, ei ollut yhtään kivaa.

Vaikka nähtiinkin nyt aika paljon eläimiä ja eläimet vielä liikkumassa, niin silti jäi tosi iso harmitus ja ärsytys näistä eläintenkiusaajista. Jotenkin tän perjentain jälkeen voi vaan kysyä, että missä on ihmisten käytöstavat ja toisten kunnioittaminen?