Happea keskittymiseen

Tykkään, että joka päivä pitäis päästä vähän ulos haukkaamaan happea ja varsinkin pojan päästä purkamaan energiaa. Joskus oli ajatus, että harrastuspäivinä olis hyvä säästellä voimia sinne harrastukseen, että voimat sitten varmasti riittää mutta nyt on ajatus vähän muuttunut. Nyt ennen harrastuksia mielummin otetaan pieni energian purkaminen ja kun pahimmista höyryistä on päästy eroon niin keskittyminen paranee kummasti, eikä homma mene ihan sähläämiseksi. Ja uskokaa, tätä on nyt testailtu useina viikkoina, varsinkin keskiviikkoisin eli uintipäivisin ja on ollut ilo huomata niitä muutoksia ja eroja sitten käytöksessä siellä altaassa.

Se ero käytöksessä ja keskittymisessä voi olla aivan valtava, onko ennen uintia vain rentoiltu päivä kotona ja leikitty rauhassa vai onko käyty vähän haukkaamassa happea, juoksemassa ja hyppimässä ulkona. Meidän pojan kohdalla toimii huomattavasti paremmin, että koko päivä mennään ja tehdään, kun vaan kotona löysäiltäisiin ja säästeltäisi voimia, sillon sähläystä ja turhaa esiintymistä on ihan liikaa. Ja oikeasti, jos päivä on löysäilty niin kyllä se sama löysäily jatkuu myös vielä siellä altaassa, se vetelä-moodi jää päälle, eikä oikein jaksa mitään.

Muutama viikko sitten käytiin taas Munkan rannassa ennen uintia. Se on jotenkin niin kiva ja helppo paikka käydä ulkoilemassa ennen uimakoulua, kun on ihan siinä meidän uintipaikan vieressä. Poika uskaltautui vieläkin jäälle juoksemaan, kun näki siellä muitakin olevan ja hyvin tuntui kestävän, vaikka toinen oikein yrittämällä yritti saada jäätä rikki hyppimällä ja kepillä hakkaamalla. Mutta oikeasti tuo muutaman hetken pyörähdys ja juoksentelu tuolla rannalla auttoi kummasti siihen ohjeiden kuunteluun altaan reunalla ja jaksamiseen altaassa. Se on ihan parasta. Oon aina ihan onnessani, kun poika saa karsittua sen turhan sähläämisen pois ja pääsee kunnolla näyttämään taitojaan ja osaamistaan, sillä se liian usein jää sinne esiintymisen ja sähläyksen taakse piiloon.

Vähän lapsivapaata

Reilu pari viikkoa sitten oli tiedossa vanhempien vapaailta ja liput Sunrise Avenuen keikalle. Poika ilmoitti samalla kun lähti mummin ja vaarin luo jäävänsä yökylään kahdeksi yöksi. Mikäpä siinä, eihän me nyt sitä kieltämäänkään, kun se sopi myös mummille ja vaarille.

Ekaa kertaa päästiin kunnolla Sunrise Avenuen keikalle, aikaisemmin kun on bändiä nähty muutaman kerran vain muutamien biisien verran mm. Helsinki-päivän konsertissa. Nyt tosin ei ollut mikään ihan perinteinen jäähallikeikka, kun mukana oli Wonderland-orkesteri.

Keikka oli upea, bändi oli upea, orkesteri upea ja sanomattakin selvää, että Samu oli upea. Biisejä oltiin sovitettu jonkun verran uusiksi orkesterin takia ja vaikka uudet sovitukset oli loistavaa työtä niin silti kaipasin ehkä hieman enemmän sitä menoa, itellä olis ollu ehkä vähän enemmän sellanen pomppu-fiilis, kun mitä nämä orkesteriversiot antoi irti. Mutta ei silti, ei saa käsittää väärin, keikka oli upea. Vähän tosin kävi kateeksi sieltä sivukatsomosta sinne permannolle, missä oli loistava fiilis läpi koko keikan, kun meillä taas oli melko hiljaista ja rauhallista läpi keikan. Tästä aiheesta olisi helppo jatkaa pidempääkin mutta tyydyn nyt vain ihmettelemään ääneen, että miksi ihmeessä ihmiset tulevat keikalla räpläämään kännykkäänsä koko keikan ajaksi? Ei vaan voi ymmärtää.

Puhuttiin J:n kanssa jo keikalle mentäessä, että kun ei oikein tiedä mitä keikalta odottaa niin olo on vähän jännittynyt, vaikka toisaalta se on ihan sama mitä Samu laulaa, se kuulostaa silti hyvälle ja sitä kuuntelee mielellään. Ja se tosiaan piti paikkansa, Samun ääni on ihan mieletön ja kaikki tuntuu kuulostavan hyvälle. Eikä siinä myöskään silmiin satu, varsinkin ne hiukset.

Sunnuntaina nautittiin lapsivapaastapäivästä hyvin rennosti. Ensin pitkät yöunet, käytiin ulkona syömässä, vähän irtareita ja poppareita ja leffaan. Aika luksusta. Käytiin katsomassa se kotimainen Äkkilähtö. Mainosten perusteella en ollut ihan täysin vakuuttunut leffasta mutta leffa oli hyvä, tykkäsin paljon. On ihanaa kun kotimaiset leffat on nykyään niin hyviä, niitä on tosi kiva katsoa.

Lapsivapaat on ihan luksusta, mutta onhan se kuitenkin ihan parasta kun koko perhe on kasassa. <3

Hiihtoloman jatkot

Meillä jatkui hiihtoloma pienesti vielä seuraavallakin viikolla, kun se ns. oma hiihtoloma oli ensin vietetty. Pojan serkut tuli viettämään osan hiihtolomastaan Stadiin ja kun serkukset niin harvoin näkee ja kun pappa meitä pyysi mukaan viettämään päiviä yhdessä niin suostuttiin ilomielin. Keskiviikolle sovittiin luistelutreffit Jääpuistoon ja poika oli ihan innoissaan kun sai jäälle muutakin seuraa kun pelkän äidin. Vaikka poika on huomattavasti serkkuja nuorempi, on toinen silti aina ihan tohkeissaan kun näkee serkkujaan. Toisaalta pojalla ei enempää serkkuja ole, joten kiva kun tulevat toimeen.

Serkukset ehti yhdessä luistella noin tunnin verran ja kun oltiin kaakaot yhdessä juotou, lähti muut jatkamaan matkaa ja me jäätiin vielä pojan kanssa kahdestaan toiseksi tunniksi luistelemaan ennen uimakouluun lähtöä. Oli muuten melko mielenkiintoista huomata tuona kertana, että kun poikaa oli ensin pari tuntia rasittanut luistimilla ennen uimakoulua, jaksoi poika keskittyä uimakoulussa huomattavasti normaalia paremmin. Kaikki se ylimääräinen säätäminen ja sählääminen puuttui kokonaan ja poika keskittyi täysin siihen mitä ohjaajat neuvoi. Ihan loistavaa.

Torstaina lähdettiin taas Talmaan porukalla. Ja jälleen oli poika innoissaan kun pääsi rinteeseen ja sai vielä seuraa sinne. Tosin tiedossa oli, että serkut haluaa isoon mäkeen, eikä poika voinut itsekseen heidän mukana lähteä, joten pappa tarjoutui vuokraamaan myös mulle sukset ja ostamaan hissilipun. Kahdentoista vuoden tauon jälkeen tuntui niin mahtavalle pukea monot taas jalkaan ja iskeä ne suksiin kiinni. Jännitin ihan hirveästi rinteeseen lähtöä ja pelkäsin, että olen jäykkä kun rautatanko mutta se lähtikin sujumaan huomattavasti luontevammin. Eihän se vielä sitä kauneinta ja rennointa laskua ollut mutta voin kertoa, että tuntui niin hyvälle ja nautin jokaisesta sekunnista. Ja mikä myös oli aika huippua, mahduin siihen kakstoista vuotta vanhaan laskettelupukuun ja etenkin niihin vanhoihin housuihin vielä, eikä napit lennelly tai saumat ratkeillu liikkuessa.

Poika oppi tällä reissulla käyttämään sompahissiä. Ja kun jonkun aikaa oli rohkeutta ja kokemusta kerätty pienemmän sompahissin kanssa, uskaltautui poika pienen ympäripuhumisen jälkeen lähteä laskemaan myös isoon mäkeen. Se ison mäen laskeminen ei tuottanut pojalle mitään ongelmia, vaan laskut sujui hienosti mutta kuten vähän arveltiinkin niin se hissi tuotti vähän haastetta, kun oli vähän vauhdikkaampi kun siinä pienessä mäessä. Isommassa mäessä se sompahissi nykäisee lähdössä vähän reippaammin ja hissi liikkuu kovemmin, ja se vaikeutti pojan liikkumista hissillä jonkun verran. Yksi kaatuminen hississä meinasi aiheuttaa sen, ettei poika meinannut enää suostua isoon mäkeen mutta sain onneksi taas puhuttua ympäri ja näin saatiin loppuun vielä hyvä kokemus ja muisto tuosta hissistä. Pieniä asioita, joilla voi jatkon kannalta olla iso merkitys. Muistan nimittäin itse kun lapsena opettelin laskemaan niin arastin hissejä tosi paljon ja kyllä, se vähän vaikeuttaa laskettelua.

Meillä oli neljän tunnin hissiliput ja kyllä aika viimeisiin minuutteihin asti tuli lippua käytettyä, eikä silloinkaan olis vielä millään halunnut lopettaa mutta oli pakko sillon jo lähteä suuntaamaan pojan tanssitunnille. Pääsin päivän aikana jonkun verran myös menemään rinteessä itsekseen, kun poika meni serkkujen kanssa ja en ehkä voi edes tarpeeksi hehkuttaa miten siistiä se oli ja miten hyvältä se tuntui. Rinteissä ei iltapäivästä enää ollut kun kourallinen muita laskijoita meidän lisäksi, joten aika itsekseen sai mennä, mikä oli ihan huippua. Ainoa, mitä siinä laskiessa ihmettelin, että miksi ihmeessä on pitänyt olla niin tyhmä, että on pitänyt näin pitkän tauon rinteestä. Tää on aina ollut se iso syy miksi oon talvesta tykännyt ja miksi nuorempana odotin aina talvea niin paljon.

Jotenkin vähän pelkäsin, että tää talvi saattaa mennä meidän osalta jonkun verran ohi kun alkutalvi meni niin sitä Aasian reissua suunnitellessa ja valmistellessa, ja sitten kun siellä reissussa itsessään meni se kolme viikkoa, ja kun vielä reissun jälkeen olin melkein kuukauden kipeänä. On kuitenkin ollut kiva huomata, että ollaan silti ehditty luistelemaan ja laskettelemaan niin, että voi sanoa pojan tänä talvena oppineen luistelun huomattavasti paremmin ja laskettelun melko kivasti. Ei huono ollenkaan.

Hiihtoloman vika päivä

Mikäpä sen parempi tapa päättää hiihtoloma kun rinteessä, pojan toinen kerta rinteessä. Pitkään taistelin ajatuksen kanssa, että huollattaisinko omat sukseni ja lähtisin myös rinteeseen mutta en sit vielä tällä kertaa. Se oli ehkä ihan fiksu idea jo senkin puolesta, että Talmassa oli sunnuntaina aika moni muukin ja ryysistä rinteissä. Toisaalta nyt kun poika menee jo sen verran hyvin itsekseen suksilla, eikä tarvitse jatkuvaa avustusta, alkaa olla aika tylsää seurata kengät jalassa vierestä kun toinen saa laskea, mieli vetää entistä enemmän rinteeseen mukaan.

Rinteessä oli myös hieno huomata pojasta se muutos, miten alun arkuus oli kadonnut ja tilalle tullut paljon rennompi ja itsevarmempi laskija. Rohkeus ja itsevarmuus riittää kivasti yrittämään itse ja kokeilemaan uusia juttuja mutta ei kuitenkaan mee överiks ja uhkarohkeuksiin. Tällä reissulla harjoiteltiin entistä enemmän sitä itsekseen pärjäämistä rinteessä eli lähinnä jos kaatuu niin pääsee itse ylös, eikä jää makaamaan mäkeen muiden eteen. Se on jotenkin liikuttavaa miten useasti pojalle pitää muistuttaa, että ei kannata yrittää nousta ylös niin, että sukset ovat suoraan alaspäin. No, ehkä se vielä joskus iskostuu sinne takaraivoon pysyvästi, nyt sitä on kokemuksen perusteella harjoiteltu ja todettu, että joka kerta ne sukset lähtee viemään rinnettä alaspäin.

Harjoittelurinteen reunassa on muutamat hyppyrit ja ne oli tällä kertaa se juttu mikä houkutti mutta myös vähän arvelutti. Vaikka poika on noin yleisesti melko reipas ja eläväinen, niin tällaisten uusien juttujen suhteen silti yllättävän arka ja se näkyi hyvin just näissä hyppyreissä harjoitellessa. Ensin mennään tosi varovasti ja arkana, seuraavalla kerralla jo melko kovalla itseluottamuksella ja sitten yksi kaatuminen ja on aikamoinen taivuttelu, että suostuu mennä enää uudestaan. Se yksi kaatuminen ja itseluottamuksen hetkellinen romuttaminen tosin tekee sen, että nyt vanhempien ohjeet kelpaa hieman paremmin ja saattaa jopa mennä ihan ymmärrykseen ja jopa toteutukseen asti. Seuraavat laskut hyppyreistä meni nimittäin jo paljon paremmin ja sanotaanko nyt vaikka tasapainosemmin, löytyi se omiin taitoihin paremmin sopiva vauhti.

Mummi ja vaari ajeli myös sunnuntaina Talmaan seuraamaan miten pätkä pärjää suksilla. Oltiin tälläkin kertaa varustauduttu eväillä mukaan ja grillattiin taas porukalla siinä ulkotulilla. Siinä kun mummi ja vaari lähti ajelemaan takaisin kotiin päin reilun parin tunnin jälkeen, sanoin että veikkaan meidän olevan loppuun asti, mulle naureskeltiin ja pudisteltiin päätä. Rinteet meni kiinni kuudelta, poika vaihtoi kengät jalkaan puol kuus, että ehti myös laskemaan stigalla ja rengaskaruselliin leikkimään. Viitisen tuntia rinteessä ja vielä puolisen tuntia leikkimistä ulkona ja ei, poika ei silti nukahtanut autoon vaikka kotimatka kesti sen puolisen tuntia ja kotona lähti heti leikit pystyyn. Kyllä, energiaa riittää. No mutta sen verran päivän reippailut vaikutti, että nukkumaan mennessä se uni tuli pojallekin melko nopeasti, pää tyynyyn ja taju pois. Just niinku pitääkin. Ja eikai se mikään ihme oo kun iltapalaksi vielä vedettiin vatsat täyteen lettuja. Aika makea hiihtoloman lopetus.