Dublin Zoo

Jos vain mahdollista niin reissussa käydään aina paikallisessa eläintarhassa ja niinpä myös tällä kertaa. Tiedän, että eläintarhoista ollaan montaa mieltä ja jokainen saa pitää mielipiteensä mutta itse tykkään tosi paljon kiertää eläintarhoja. Ja uskon ja toivon, että meidän perheen pojat myös tykkää. Toki on myönnettävä, ettei aina se näky ole siellä kaunein, jotkut eläimet saattavat vaikuttaa hieman tylsistyneiltä, nälkiintyneiltä tai heillä tuntuisi olevan liian vähän tilaa mutta myös todella useasti on päässyt näkemään mitä upeampia eläimiä ja sellaisia eläimiä, joita ei luonnossa enää esiinny.

Eläintarha oli ihan kiva, siellä kului muutama tunti ihan mukavasti kiertäen paikan ympäri mutta mitenkään erityisesti ei tämä eläintarha jäänyt mieleen. Eläimiä nähtiin aika kivasti ja se mistä tykättiin tuolla eläintarhassa oli sen selkeä kävelyreitti, mikä kiersi koko eläintarhan eläimet läpi. Ei tarvinnut jatkuvasti tuijottaa matkalla karttaan, että mihin suuntaan pitää seuraavaksi mennä, ettei vahingossa kävele minkään aitauksen ohi.

Meillä osui eläintahaan tosi nätti ilma, ei liian kuuma mutta ei myöskään kylmä ja mikä parasta, ei satanut vaikka kaikki sääennusteet sillä pelottelivat. Tuonne eläintarhaan oli myös melko helppo mennä, sillä meidän hopposhopps-bussi (eli se Hop-On Hop-Off) pysähtyi ihan siihen viereen, samoin kun tietysti myös noukki siitä ihan vierestä jatkamaan matkaa.

Vaikka Dublinin eläintarha ei suoranaisesti jäänyt mistään spesiaalista mieleen, vaan muistikuvat paikasta on lähinnä "olihan se ihan kiva, kai", niin jäihän sieltä silti jotain vähän enemmänkin mieleen. Sarvikuonoja ei pääse ihan joka paikassa näkemään, joten niiden näkeminen on aina jotenkin pysäyttävä kokemus, ne on vaan jotenkin niin mahtavia. Useimmiten kun on sarvikuonoja nähty, niin ne on ollut melko paljon aina paikallaan ja nukkumassa. Nyt nähtiin sarvikuonoja liikkeellä ihan kunnolla, jopa muutamia vauhdikkaampia askeleitakin päästiin todistamaan. Aika hurjaa, tiedän. Ja tottakai, se on jo hyvä syy ottaa selfie sarvikuonon kanssa.

Osuttiin myös paikalle kun nelivuotiaat gorillaveljekset odottivat ruokaansa, mitä siinä heidän ihan vieressä lasin takana valmistettiin. Oikein kunnon kiusankappaleita oli nämä veljekset, kiusasivat toisiaan minkä kerkesivät, tökkivät, irvistelivät, tönivät, painivat ja jahtasivat toisiaan. Sitten kun malttoivat olla toisiaan kiusaamatta niin hakkasivat melko käskevästi lasia sinne missä ruokaa valmistettiin ja antoivat hyvin ymmärtää, että nyt kestää ihan liian kauan. 6-vuotiaalle oli melko mielenkiintoinen kokemus päästä näkemään ihan vierestä miten paljon samankaltaisia piirteitä ja tapoja näillä gorilloilla oli mitä ihmisilläkin on. Ja miten ärsyttäviä he saattoivatkaan olla kun jatkuvasti vaan härnäsivät toisiaan, tappelivat ja yrittivät komentaa hoitajaansa. Hah, paraskin arvostelemaan tuo meidän poika. Mutta siis aivan ihania nuo gorillat ja oli aika koomista seurata sitä heidän touhuaan, vauhtia ei tosiaan puuttunut ja miten pelottavan paljon ne muistuttikaan meitä ihmisiä. Huh.

Dublin, part 1

Dublinin matkan matkapostaukset ovat antaneet odottaa itseään jo jonkun aikaan mutta nyt otin itseäni niskasta kiinni ja ryhdistäydyin asian kanssa. Dublinin matkahan tuli alkukesälle vähän yllättäen kun J voitti keväällä aikaisemmin Aeropressin suomenmestaruuden ja sen myötä tuli matka Dubliniin ja MM-kisoihin. Samantien oli päivänselvää, että matkaan lähdetään koko perheen voimin ja reissussa ollaan pidempään kuin vaan ne kisat.

Dublin ja Irlanti oli ihan uusi kaupunki ja uusi maa meille matkustaa. Tosin niin monesti on puhuttu vuosien varrella, että Dubliniin olisi kiva lähteä mutta aina se on jotenkin jäänyt, kun ei kuitenkaan mikään ihan edullinen kohde ole, eikä se sää houkuttele juuri sen enempää kun tämä meidän oma sää täällä. Silti Dublinissa on aina ollut sitä jotain mikä on kiehtonut ja vetänyt puoleensa, siksi myös odotukset oli melko korkealla reissuun lähdettäessä.

Nykyaikana lapsen kanssa matkustaminen on huomattavasti helpompaa kun enää ei tarvitse pakata laukkua täyteen erillaisia leluja ja viihdykkeitä, vaan riittää kun käteen antaa tabletin missä on erilaisia tehtäviä, pelejä ja mahdollisesti myös leffoja. Yleisesti en innostu, että lapselle lykätään tabletti kouraan ja vaiennetaan lapsi sillä, mutta lentokoneessa se ihan loistava juttu. Poika on aina vihannut näitä ns. lyhyitä lentoja kun edessä olevan penkin selkänojasta ei löydy sitä kosketusnäyttöä mistä saa valita pelejä, piirrustuksia tai leffoja mutta nyt ei kuulunut mitään valituksia kun sai J:ltä tabletin käteen. Ja näin ainakin meidän lapsen osalta on saavutettu matkustusrauha kaikille.

Vaikka jonkun verran on ehditty jo reissata ja erillaisissa paikoissa käydä ja kiertää, niin Dublin oli ensimmäinen kohde missä hommattiin liput Hop-On Hop-Off bussiin ja vedettiin kunnon turistikierrosta. Tuohon kolmen päivän lippuun kuului myös paikallisbussit ja myös bussi lentokentältä keskustaan, mikä oli oikein kiva vaihtoehto taksille. Noissa Hop-On Hop-Off busseissa ei alle 7-vuotias tarvinnut lippua mutta paikallisbusseihin piti pojalle sitten ostaa aina oma lippu. Tosin lentokentältä lähdettäessä kuski vain nauroi meille kun kysyttiin pojalle lippua ja toivotti tervetulleeksi, sekä huitoi menemään bussiin peremmälle.

Ite en oo koskaan tykännyt oluesta, enkä siis lukeudu mitenkään päin oluen ystäviin mutta silti Dublinissa kuului mennä käymään Guinnesin tehtaalla, kun kerran sellainen mahdollisuus oli. Ja kyllä, meillä oli lapsi siellä mukana. Kierros oli ihan mieluisa, vaikka ihan hirveästi ei jaksettu lukea niitä kaikkia kylttejä tai seurata kaikkia esittelyvideoita. Päästiin käymään myös maisteluhuoneessa, missä neuvottiin, miten tulisi oikeaoppisesti Guinnesia maistella (me pojan kanssa osallistuttiin vain siihen haisteluun ja kuunteluun), sekä päästiin harjoittelemaan itse Guinnesin oikeaoppista valuttamista tuoppiin. Tosin jätin itse tämän kokemuksen kokonaa välistä ja seurasin kun J harjoitteli innoissaan. Sisäänpääsylippuun kuului yksi Guinnes tai yksi limu, mitkä sitten käytiin koko kierroksen päätteeksi nauttimassa ylimmässä kerroksessa, missä oli todella upeat näkymät ympäri kaupunkia. Ehdottomasti käymisen ja kokemisen arvoinen paikka, jopa näin, vaikkei oluesta tykkää yhtään. Ja tuonne muuten pääsi näppärästi sillä Hop-On Hop-Off bussilla, tai niinkuin poika sitä kutsui hoppshopps-bussi.