keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Uhmalla potkutellen

Ostettiin pojalle synttärilahjaksi potkulauta, sellainen missä on kaksi pyörää edessä ja yksi takana. Käytiin yhdessä noita potkulautoja aikaisemmin kaupassa katsomassa ja testailemassa, ja tuo tuntui toimivan meidän pojalla parhaiten. Tietysti se piti olla Autot.


Tänään mentiin Kaivariin testaamaan ensimmäistä kertaa kunnolla tuota potkulautaa. Potkuteltiin siitä Ursulan kupeesta Kauppatorille lihapiirakoille ja takaisin. Uhmaikäisen kanssa meneminen tuolla turistilaumojen joukossa on hieman hermoja raastavaa, varsinkin kun piti jokaista venettä jäädä erikseen ihmettelemään mutta kaiken kaikkiaan reissu meni hyvin. Vaikka matkanteko tuntui tahmealta niin jälkikäteen mietittiin, että poika kyllä jaksoi todella hienosti potkutella menemään. Hieman toki etenemisestä teki haastavaa ajatus, ettei toisten eteen tai toisia päin saa mennä, eikä pyörätie ole pienen pojan potkuttelu paikka. Potkulauta kun tuntui kääntyilevän toisinaan hieman holtittomasti kun poika ei ihan tuntunut sisäistävän, että suuntaa pystyy vaihtamaan kallistelemalla. 


Melko nopeasti kun oltiin potkulauta vaihdettu rattaisiin ja poika niihin istutettu niin uni yllätti. Kaivarissa oli muuten tosi ihana kävellä ja nauttia auringonpaisteesta mutta selkä sanoi sopimuksensa yhtäkkiä irti. Aivan jumalaton kipu alaselässä, vasen pohje täydessä krampissa, eikä jalalle voinut varata yhtään painoa ilman tuskaista vihlaisua,eikä tietenkään yhtään särkylääkettä mukana. Viime päivinä jostain syystä on alkanut tuo alaselkä taas temppuilemaan enemmän, ei hyvä. Mutta koska kävellä ei kauheasti pystynyt niin suunnattiin Ursulan terassille kahville nauttimaan auringosta ja rauhasta kun pieni nukkui rattaissa. Ihanaa.


Kotiin päästyä odottelin särkylääkkeen vaikutusta parvekkeella nauttien. Ai miten ihana onkin istuskella omalla parvekkeella aurinkokylvyssä ja lueskella lehtiä. Toukokuun Dekossa oli vielä kaikkia niin ihania ideoita ja kuvia. Ai, että tykkään tuosta valkoisesta sisustuksessa, toimii. Ja kelpaisi.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti