maanantai 13. toukokuuta 2013

Viikonloppu yhtä juhlaa

Viikonloppu meni ihan täysin juhliessa, juhliessa pojan 3-v synttäreitä. Hurjaa juhlintaa kahtena päivänä ja nyt voi sanoa juhlineensa, on koko perhe sen verran väsynyt.


Perjantaina saatiin pojan kummitäti kyläilemään, ja irtauduttiin juhlien järjestelyistä ja siivoamisesta ja lähdettiin Finlandia-talolle katsomaan Jaakko Saariluoman stand-up:ia "Ain naurain työtäs tee!". Ihan loistavaa, tosi hauska pari tuntinen. Siinä sitten vielä kotona istuttiin jaffa tölkkien kanssa aamuyön tunneille kuulumisia vaihdellen ja saatiin me myös juustokakku (ainakin melkein) tehtyä.


Lauantaina juhlittiin kavereiden ja kummien (jotka ovat siis myöskin kavereita!) kanssa ja sunnuntaina oli sukulaisten vuoro. Kivaa oli, vieraita kävi aika paljon ja mukavat muistot jäi. Myös aika paljon herkkuja jäi kaappiin ja älyttömästi ilmapalloja ympäri kämppää. Lahjoja tuli paljon ja oikein mieluisia. Ja vihdoinkin poika sai pitkän haaveensa, leikkikeittiön. Keittiöön tuli mysö iso kasa tarvikkeita ja oma kahvinkeitin, millä tehdään vanhemmille jatkuvasti kahvia.


Synttäreillä teemana oli hieman Mikki Hiiri ja se näkyi kakun, kuohuvan, astioiden ja ilmapallojen lisäksi vähän myös meidän pukeutumisessa. Ei mitään naamiaisasuja, vaan itselläni oli Pariisin Desigualilta ostettu mekko missä komeili Mikki Hiiri. 


Tänään virallisena syntymäpäivänä käytiin pyörähtämässä kerhon jälkeen Lintsillä. Epäsäännöllinen vähäinen tihkusade saattoi vaikuttaa siihen, että Lintsillä oli tosi hiljaista mutta se ei meitä haitannut, eikä varsinkaan poikaa. Tosin väsymys viikonlopulta painoi sen verran, ettei kauhean kauaa jaksettu olla mutta vohvelit kuitenkin herkuteltiin ja poika kiersi ilmaisia laitteita innoissaan. Parkkipaikalta ei sitten montaa metriä ehditty ajamaan kun kuorsaus jo kuului takapenkiltä.


Käsittämätöntä, että mun pieni poikani on jo 3-vuotias. Äidin iso poika <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti